13/04/2025
Millainen vastuu kouluttajalla on?
Tätä jäin pohtimaan kun minulle tuntematon opettaja soitti ennen koulutusta, selvittääkseen taustojani ja pätevyyttäni oppimisen tuen kouluttajana.
Hän oli huolissaan siitä, että kentälle syntyy monenlaista tulkintaa aiheesta.
Huoli ei ole turha, joskin tästäkin aiheesta tulee olemaan monenlaista tulkintaa ja etenkin monenlaisia käytänteitä.
Jokainen kouluttaja tuo esittämäänsä aiheeseen oman koulutus- ja työtaustansa, elämänkokemuksensa, arvonsa ja asenteensa. Tärkeintä onkin se, että niiden vaikutuksen tunnistaa itse ja osaa reflektoida niiden vaikutusta.
Kerron aina koulutuksen alussa oman taustani ja useimmiten vielä aiheeseen liittyvät arvoni. Haluan niillä taustoittaa miksi olen valinnut juuri nämä asiat ja miksi puheessani voi korostua tietyt asiat.
Vaikka kyseessä olisi perusopetuslaki ja -asetukset tai opetussuunnitelma, koulutuksen sisällöt ja painotukset on valintaa. Tunnisti sitä itse tai ei. Eettisesti toimiva ja vastuullinen kouluttaja tunnistaa ja tuo esille valintansa.
Joka tapauksessa jokainen kuulija kuulee ja tulkitsee asioita omalla tavallaan. Somekeskusteluja seuranneena voi huomata, että samaa lakia tulkitaan jo hyvin eri tavoin kunnissa. Myös eri kouluttajilla voi olla erilaisia tulkintoja asioista. Tosiasia kuitenkin on, että kaikkeen ei ole vielä edes vastauksia ja aika ja kokemukset näyttää, miten kannattaa toimia.
Viime kädessä on tärkeää, että toimitaan lain mukaan ja lapsen etu edellä.
Millainen vastuu kouluttajalla on? Tätä jäin pohtimaan kun minulle tuntematon opettaja soitti ennen koulutusta, selvittääkseen taustojani ja pätevyyttäni oppimisen tuen kouluttajana. Hän oli huolissaan siitä, että kentälle syntyy monenlaista tulkintaa aiheesta. Huoli ei ole turha, joskin ...