02/02/2026
Kuinka moni valtaväestöön kuuluva ihminen jaksaisi tätä joka päivä kuormittumatta? 🤭
Minun aamuni on normaalisti hyvin yksinkertainen. 👉🏻 Teen aamupuuron mikrossa ja keitän kahvin.
Sekään ei ole täysin automaattista, vasn kahvia tehdessä joudun käymään jokaisen vaiheen tietoisesti läpi – miten tämä menikään, missä järjestyksessä, mitä seuraavaksi.
M***a se on rutiini. Ennustettava. Hallittava.
Tänään tuli muutos. Banaanit olivat menossa vanhaksi ja päätin tehdä banaani-puurolettuja.
Ja lisäkuormana: uusi koti ja induktioliesi. Jokainen autisti tietää, että induktio ei ole
“käännä nuppia ja odota” -laite, vaan kosketuspintoja, tehotasoja, ajastimia
ja jatkuvaa tarkistamista.
Yhtäkkiä aamu ei ollutkaan yksi tuttu rutiini, vaan projekti:
👉🏻 useampi työvaihe, useampi pannu,
👉🏻 ajoituksia, paistamista, kääntämistä,
👉🏻 uudet hajut, äänet, sotku ja
👉🏻 virheiden korjaamista lennosta.
Mikään ei ollut automaattista. Jokainen askel vaati tietoista päätöksentekoa ja itsesäätelyä.
Ulospäin tämä näyttää ehkä vain erilaiselta aamupalalta. Todellisuudessa tämä oli rutiinin rikkoutuminen ja moninkertainen kuormitus.
Ja silti: nyt 1,5 tuntia myöhemmin aloitan työpäiväni tulosvastuullisessa myynninjohtamistyössä.
Arkiset asiat voivat syöstä minut epätoivoon.
Vaativassa, monimutkaisessa työssä loistan.
Tätä on autistinen arki. Ei siksi, että autisti olisi heikko, vaan siksi, että vahvuudet ja kuormitus
eivät jakaudu “loogisesti” ulospäin katsottuna.
Olen autisti – ja ylpeä siitä. ❤️
Ps. Poltin sormeni.
