09/01/2026
Hugo, ikuinen taapero: “Saat sinäkin” 🪶
Minulla on perheessä yksi, joka ei koskaan kasva isoksi. Se ei opettele “odota vuoroasi” -taitoa, se ei lopeta huomion pyytämistä, ja se keksii joka päivä uuden tavan olla sekä hellyttävä, että täysin mahdoton. Se on höyhenissä.
Tänään taapero päätti hoitaa “ruokkimisen”. Ei siksi, että joku olisi nälässä, vaan siksi, että taaperon maailmassa jakaminen on tunne: “Minä päätän, minä annan, minä liitän meidät yhteen.” Hugo istui tuolin selkänojalla kuin pieni johtaja, nappasi ruoan palasen jalkaansa ja ojensi sen Huntille.
Ja Huntti… Huntti katsoo tuota tilannetta kuin aikuinen, joka on saanut lapseltaan märän keksin. Se ei ole enää edes ruoka. Se on rakkauden muoto.
Tässä kohtaa minä olen se talon tylsä turvallisuusvastaava, joka miettii kolme asiaa samaan aikaan: mitä palasta jaetaan,
saako sitä antaa, kuinka m***a kertaa tämä “ruokinta” tapahtuu ennen kuin koko koti oppii uuden säännön nimeltä “Hugo jakaa kaikille kaiken aina”.
M***a samalla en voi olla nauramatta, koska tässä on taaperodynamiikka niin puhtaana kuin voi olla: “Minä hoidan. Minä pidän huolta. Minä järjestän.”
Jos sinulla on kotona pieni (tai iso) tyyppi, joka haluaa ruokkia, auttaa ja säätää, tämä hetki osuu ytimeen: auttamisen tarve on usein oikeasti tarve kuulua porukkaan. “Minäkin saan olla tärkeä.” Ja joskus helpoin tapa sanoa se on tarjota jollekin pala.
Kotisohvan kikka: jos teillä on lemmikki, tee “kysy lupa, yksi pala, kiitos” -rituaali (aikuinen antaa palan käteen ja lapsi antaa luvalla); jos lemmikkiä ei ole, tee sama pehmolelulle ja pienelle kupille, ja harjoitelkaa “odota” ennen kuin pehmo saa.
Kasvatuksen gurut arjen solmukohdissa. Hoitoarjesta suoraan kotisohvalle. 🐾🪶