27/10/2024
Heipparallaa pitkästä aikaa!
Moni onkin kysellyt, missä olen ja vieläkö teen esimerkiksi terapiatyötä. Kyllähän minä teen, m***a tyystin etäyhteydellä ja pienemmällä volyymilla. 😊 Alkuvuodesta puhalteli uudet tuulet ja lähdin kehittämään lisää ammattitaitoani eli opiskelemaan yhteisöpedagogiksi, joten tämän vuoden olen pyhittänyt aikani päivätyölleni järjestömaailmassa sekä opinnoilleni, 50/50. Todennäköisesti näin myös menee vielä ensi vuosi.
Etäyhteydellä onnistuu niin hyvinvointivalmennus, seksuaalineuvonta kuin -terapia. Myös sparrailu ja ideointi eri alojen ammattilaisille, sillä idearikkaus on vahvuuteni, joten yhteisten keskusteluiden myötä moni on löytänyt uusia tuulia ja palveluita esimerkiksi omaan yrittäjyyteensä. ❤️
Livenä teen edelleen esimerkiksi tyhypäiviä tai hyvinvoinnin hetkiä ryhmille, valokuvausta sekä voimauttavaa valokuvausta. Palveluitani saa edelleen kysyä ja jos minun kalenteriin ei mahdu, vinkkaan sut mahetsujen kollegoideni puoleen. ❤️
Jotta jaksamista on sekä työlle että opinnoille vapaa-aikani huilaan mm. ulkoillen ja kameran kera luonnossa seikkaillen, maailmaa ihimetellen. 🍂😍