Jenni Aarnivalo - Näen rakenteet kaaoksessa

29/05/2026

Korruptio ei aina tarkoita lahjontaa.

Se voi näkyä myös tilanteissa, joissa järjestelmä alkaa puolustaa omia aikaisempia päätöksiään sen sijaan, että virheitä arvioitaisiin avoimesti ja riippumattomasti uudelleen.

Oikeusministeriön korruptiotilannekuva nostaa esiin muun muassa kaksoisroolit, esteellisyysongelmat ja avoimuuden puutteet. Oikeusvaltion kannalta ratkaisevaa on, pystyykö järjestelmä korjaamaan omia virheitään silloin, kun niistä esitetään dokumentoitua näyttöä.

Kun näin ei tapahdu, seuraukset kohdistuvat kansalaiseen.

28/05/2026

Kun sama tulkintalinja alkaa toistua viranomaisesta toiseen ja vuodesta toiseen, kyse ei enää näyttäydy vain yksittäisten päätösten ongelmana.

Rakenteellinen väkivalta syntyy usein vähitellen:
siitä, että samat oletukset, kirjaukset ja narratiivit alkavat siirtyä prosessista toiseen ilman aidosti riippumatonta uudelleenarviointia.

Oikeusvaltion tärkein kysymys ei ole se, tekevätkö viranomaiset joskus virheitä. Virheitä tapahtuu kaikissa järjestelmissä.

Ratkaisevaa on se, pystyykö järjestelmä tunnistamaan ja korjaamaan omia virheitään silloin, kun niistä esitetään dokumentoitua näyttöä.

Jos sama linja jatkuu vuodesta toiseen ilman todellista riippumatonta arviointia, kyse ei enää koske vain yksittäisiä päätöksiä — vaan itse rakenteita.



📌
📌
📌
📌
📌

27/05/2026

Kun Suomessa puhutaan korruptiosta, moni ajattelee edelleen ruskeita kirjekuoria ja lahjontaa. Todellisuudessa suomalainen korruptio näyttäytyy usein paljon hienovaraisempana:

📌 verkostoina,
📌 kaksoisrooleina,
📌 esteellisyytenä,
📌 uskottavuuden murentamisena
📌 ja viranomaisjärjestelmän kykynä suojata itseään.

Oikeusministeriön juuri julkaisema kansallinen korruptiotilannekuva nostaa esiin:

👉🏻 avoimuuden puutteen,
👉🏻 suosinnan,
👉🏻 esteellisyydet ja
👉🏻 epäeettiset verkostot keskeisinä ongelmina Suomessa.

Se resonoi vahvasti sen kanssa, mitä olen itse kokenut vuosia jatkuneessa viranomaisprosessissa.

Kun ihminen kertoo lähisuhde- tai seksuaaliväkivallasta, huomion pitäisi kohdistua itse väkivaltakokemuksiin, näyttöön ja uhrien turvallisuuteen. Sen sijaan huomio voi vähitellen siirtyä kertojan mielenterveyteen, uskottavuuteen ja persoonaan.

‼️ Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun samat ihmiset käsittelevät samoja asioita vuodesta toiseen eri viranomaisprosesseissa.

Olen nähnyt, miten:

- rikosilmoituksia käsitellään irrallisina ilman kokonaisarviointia,
- samoja mielenterveyttä koskevia väitteitä toistetaan eri prosesseissa,
- dokumentoidut ristiriidat sivuutetaan,
- ja huomio siirtyy pois itse väkivaltaväitteistä.

Kyse ei ole vain yksittäisestä päätöksestä. Kyse on rakenteesta.

Rakenteellisessa väkivallassa järjestelmä ei huuda, uhkaa tai lyö. Se väsyttää, pirstoo, kyseenalaistaa, siirtää fokuksen pois olennaisesta ja saa ihmisen puolustamaan omaa todellisuudentajuaan vuodesta toiseen.

Erityisen raskasta on ollut nähdä myös läheisiin kohdistuva leimaaminen. Henkilö, joka on vuosien ajan auttanut lasten hoidossa, arjen pyörittämisessä ja selviytymisessä, voidaan myöhemmin määritellä ongelmalliseksi samoissa prosesseissa, joissa hänen apunsa aiemmin kelpasi täysin ongelmitta.

Tämä ei ole vain henkilökohtainen kokemus. Tämä on kysymys siitä:

👉🏻 miten viranomaiset muodostavat uskottavuusarvioita,
👉🏻 miten mielenterveyttä käytetään prosesseissa,
👉🏻 miten esteellisyyshuoliin suhtaudutaan,
👉🏻 ja kuinka hyvin suomalainen järjestelmä kykenee tutkimaan itseään.

Eduskunta - Riksdagen
Suomen poliisi
Varsinais-Suomen hyvinvointialue - Egentliga Finlands välfärdsområde
Nousiaisten kunta

26/05/2026

“Merkittävimmiksi syiksi jättää havaittuja ongelmia raportoimatta nousivat pelko siitä, että joutuu itse seurausten kohteeksi.”
— Ilta-Sanomat 26.5.2026, “Huolestuttava tieto korruptiosta Suomessa”

Ja silti aina sanotaan:

“Jos olet toiminut oikein, ei sinulla ole mitään pelättävää.”

Paskapuhetta.

Koska liian moni tietää mitä tapahtuu, kun alat:

- tehdä kanteluita,
- pyytää asiakirjoja,
- kyseenalaistaa viranomaisia,
- tai tuoda epäkohtia julkisuuteen.

Sinusta alkaa rakentua narratiivi.

Yhtäkkiä et enää ole ihminen, joka yrittää tuoda ongelmia esiin.

Vaan:

👉🏻 hankala,
👉🏻 epäuskottava,
👉🏻 konfliktihakuisen oloinen,
👉🏻 ”huoltoriitainen”,
👉🏻 tai muuten ongelmallinen.

Ja kun tuo narratiivi on kerran luotu, se alkaa ohjata koko prosessia.

Viranomaiset alkavat nojata toistensa arvioihin.
Sama tulkinta alkaa kiertää:

- poliisissa,
- lastensuojelussa,
- terveydenhuollossa,
- oikeusprosesseissa.

Vaikka osoitat ristiriitoja.
Vaikka tuot asiakirjat esiin.
Vaikka todistat virheitä.

Silti sama linja jatkuu.

Ja lopulta käy helposti niin, että:
epäkohtien esiin tuomisesta tulee suurempi ongelma kuin itse epäkohdista.

Kun viet asiat julkisuuteen, saatat itse päätyä rikosepäilyjen, vastailmoitusten tai uusien viranomaisprosessien kohteeksi.

Huomio siirtyy pois siitä, mitä yritit paljastaa.

Ja kohdistuu siihen, että uskalsit puhua siitä ääneen.

Ei tarvitse kauaa miettiä, miksi moni vaikenee.







📌
📌
📌
📌
📌

24/05/2026

Olen sanaton - mutten enää edes yllättynyt.

Vastasyntynyt vauva pidettiin erossa vanhemmistaan vuoden ajan, koska yksi narratiivi alkoi ohjata koko viranomaisprosessia.

Yksi epäily muuttui “totuudeksi”.
Ja sen jälkeen järjestelmä alkoi puolustaa itse itseään.

Vaihtoehtoisia asiantuntijalausuntoja ei kuultu.
Muita näkökulmia ei huomioitu.
Ihmisten oma ääni katosi viranomaiskirjausten alle.

Ja mitä pidempään prosessi jatkui, sitä vaikeammaksi kävi enää perääntyä - koska silloin olisi pitänyt myöntää, että järjestelmä voi erehtyä.
Pahasti.

Tämä on rakenteellista väkivaltaa.

Ei huutamista.
Ei lyömistä.

Vaan sitä, että ihmisestä rakennetaan narratiivi, jota aletaan toistaa niin m***a kertaa, että siitä tulee muiden silmissä todellisuus.

Ja mitä enemmän yrität puolustaa itseäsi, sitä epäuskottavammalta alat näyttää.

Samaa helvettiä elän itsekin.
Ja tiedän kymmeniä muitakin tapauksia.

Ihmisiä, joiden elämä, vanhemmuus, mielenterveys, talous ja maine murenevat prosesseissa, joissa kukaan ei enää pysähdy kysymään:
“Mitä jos olemme väärässä?”

Rakenteellisen väkivallan kaikkein vaarallisin piirre on se, että ulospäin kaikki näyttää täysin normaalilta.

Siistit asiakirjat.
Asiallinen viranomaiskieli.
Leimat.
Päätökset.

Ja niiden alle voi silti hautautua ihmisen koko elämä - oikeusmurhan lailla. ❤️

Tässä saattaa olla vuoden järisyttävin kirja. Räppäri Jesse Markin ovat skrivannut teoksen Käärmeitä ja perhosia yhdessä räppitohtori ja kirjailija Elina Westisen kanssa. Lopputulos tempaisee mukaansa ja kouraisee vatsanpohjasta.

Kirja on tavallaan muusikkoelämäkerta, jossa Markin availee myös kokemuksiaan Liberiassa syntyneenä mustana suomalaisena. Omaa perhettä ja juuria käsittelevät osiot koskettavat.

Markin ja hänen puolisonsa Naomi tempautuivat syksyllä 2024 sielua raastavaan ja käsittämättömän monimutkaiseen byrokraattiseen prosessiin, jossa heitä syytettiin heidän oman vastasyntyneen vauvansa pahoinpitelystä — siis lapsen ravistelusta.

Perheen sairaalakäynti eskaloitui nopeasti kaksi kuukautisen vauvan huostaanottoon ja kiireelliseen sijoittamiseen kodin ulkopuolelle. Sekä isä että äiti pidätettiin kolmeksi vuorokaudeksi ja suljettiin putkaan. Miten tällainen on edes mahdollista?

Väärästä diagnoosista johtunut painajainen kesti yli vuoden ja vastasyntynyttä lasta pidettiin erossa vanhemmistaan, kunnes molemmat todettiin syyttömiksi. Lapsen vammoilla oli lopulta aivan toiset lääketieteelliset selitykset. Markinin nousukiidossa ollut ura katkesi perättömiin syytteisiin, kaikki keikat peruttiiin, kun keltaisen lehdistön lynkkauspartio tuomitsi kuuluisuuden otsikoissaan.

Kirja esittää oleellisia kysymyksiä:

”Kenen ääni kuuluu? Kenen ei? Kielen ja kulttuurin tutkimuksen professorin Jan Blommaertin mukaan käsite voice (ääni) on olennainen, kun tutkitaan ja selitetään (epä) tasa-arvoa; sen voi määritellä kyvyksi (tai kyvyttömyydeksi) tehdä itsensä ymmärretyksi erilaisissa konteksteissa kielen kautta.

Lastensuojelun luoma narratiivi [Markinin vauvan] varhaislapsuuden tapahtumista perustuu lääkäreiden lausuntoihin. Muita asiantuntijalausuntoja tai ääniä ei ole missään vaiheessa otettu huomioon, ei keskusteluissa eikä myöskään kirjallisissa dokumenteissa. Lastensuojelun toiminnan perusteella näitä ääniä ei siis ole olemassakaan.

[…] Filosofi Michel Foucault muistuttaa kielen vallasta: diskurssit — vakiintuneet tavat puhua tietystä aiheesta tai ilmiöstä sekä käsitteellistää sitä — eivät ole vain sanoja, ne ovat keinoja hallita ja luoda todellisuutta.”

Like Army

24/05/2026

Julkaistu alunperin 3.6.2025.

Kukaan ei puhu rajojen asettamisen tuottamasta surusta. Sinä saat surra sitä ihmistä, jonka olisit hänen halunnut olevan. ❤️‍🩹

23/05/2026

30.1.2024 lähdin lasteni kanssa turvakotiin kokemani henkisen väkivallan, kontrollin ja pelon vuoksi.

Samana päivänä psykiatrian professori Jyrki Korkeila Pihlajalinnasta kirjasi toisen henkilön potilasasiakirjoihin minua koskevia arvioita ja “vaikutelmia” - vaikka en ollut hänen potilaansa eikä minulla ollut hänen kanssaan hoitosuhdetta.

Kirjauksissa luki mm.:

”ajoittain katse poikkeava”

vaikka Korkeilalla oli tiedossa mm. autismikirjon diagnoosini.

Samaan aikaan potilasasiakirjoihin ei kirjattu sitä, mitä minulle sanottiin kyseisellä vastaanotolla:

“Tiedän Jenni, että olet syyntakeeton. Kun ymmärrät ottaa avun vastaan, niin otan sinut vielä takaisin, koska rakastan sinua niin paljon.”

Seuraavana päivänä sosiaalissa kirjauksissa alettiin jo viitata psyykkiseen vointiini ja mielenterveyttäni koskeviin väitteisiin - samaan aikaan, kun olin hakeutunut turvakotiin kokemani lähisuhdeväkivallan vuoksi.

Myöhemmin:

👉🏻 sosiaali,
👉🏻 lastensuojelu,
👉🏻 poliisi
👉🏻 ja käräjäoikeus

alkoivat nojata samoihin arvioihin ja väitteisiin sivuuttaen useat psykiatrian erikoislääkärin lausunnot. Asiantuntijan lausunnot, jonka kanssa minulla on ollut pitkä hoitosuhde.

Toimitin poliisille jo keväällä 2024:

👉🏻 Korkeilan kirjaukset,
👉🏻 käräjäoikeuden materiaalit,
👉🏻 psykiatrin lausunnot,
👉🏻 sekä selvitykset kokemastani lähisuhdeväkivallasta.

Sain Korkeilan kirjauksen haltuuni käräjäoikeuden kautta.

Nyt päätti olla tutkimatta asiaa vedoten vanhentumiseen - vaikka materiaali oli ollut poliisin tiedossa jo keväällä 2024 ja varsinainen tutkintapyyntö tehtiin ennen kahden vuoden määräajan täyttymistä.

Kyse ei ole vain yhdestä kirjauksesta.

Kyse on siitä, miten:

- psykiatriset väitteet,
- viranomaisarviot,
- uskottavuusarviot
- ja eri viranomaisten päätökset

alkoivat vahvistaa toisiaan.

Rakenteellinen väkivalta syntyy silloin, kun järjestelmä alkaa uskoa samaa narratiivia - ilman että alkuperäisiä oletuksia pysähdytään enää kriittisesti arvioimaan.

On uuvuttavaa joutua taistelemaan oman oikeusturvan puolesta yhteiskunnassa, jota pidetään oikeusvaltiona.

22/05/2026

“Elämä on täynnä valintoja.”
“Itsepä olet lapset tehnyt.”

Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin jään hetkeksi sanattomaksi. 💭

Ei siksi, ettei olisi mitään sanottavaa.
Vaan siksi, että osa ihmisistä ei edes ymmärrä, mitä kontrolli, vieraannuttaminen, taloudellinen väkivalta, rakenteellinen väkivalta tai lähisuhdeväkivalta voivat pahimmillaan olla.

He kuvittelevat, että kaikki tilanteet ovat yksinkertaisia.
Että kaikilla on samat mahdollisuudet.
Että ihminen voi vain “lähteä”.
Että vanhempi voi vain “valita” nähdä lapsensa.

Todellisuudessa moni maksaa siitä valtavan hinnan.

Minulle irtautuminen tarkoitti myös noin 100 000 euron omaisuuden menetystä. 💸
M***a kaikkein raskainta ei ole raha.

Vaan se, miten helposti ihmisen kokemuksia vähätellään ja epäoikeudenmukaisuutta pidetään normaalina.

Rakenteellinen väkivalta näkyy siinä, kun viranomaiset tekevät subjektiivisia tulkintoja ilman kokonaiskuvaa - jopa asiantuntijalausuntojen vastaisesti.

Kun yhden osapuolen kertomuksesta tulee “totuus”, jota muut alkavat toistaa ilman lain edellyttämää itsenäistä harkintaa.

Ja mitä enemmän ihminen puolustaa itseään, sitä helpommin hänet leimataan vaikeaksi, katkeroituneeksi tai itse väkivaltaiseksi.

Yhtäkkiä keskustelu ei enää koske itse ilmiötä.
Ei kontrollia.
Ei oikeusturvaa.

Vaan sitä, kuinka epäuskottavalta uhri onnistutaan näyttämään.

Siksi niin moni vaikenee.
Ei siksi etteikö kerrottavaa olisi.
Vaan siksi, että totuuden kertomisesta voi tulla uusi rangaistus. ❤️‍🩹



📌
📌
📌
📌
📌

21/05/2026

Kun kerroin, etten ollut tervetullut lapseni päiväkodin kevätjuhlaan, osa ihmisistä iloitsi siitä.

Perustelu?

“Hyvä, että äiditkin kokevat joskus sitä, mitä isät yleensä kokevat.”

Pysähdy hetkeksi.

Miten rikki pitää empatian olla, että vanhemman sulkeminen ulos lapsensa elämästä nähdään jonkinlaisena tasa-arvona?

Lapsi ei voita siinä mitään.
Lapsi menettää.

Lähisuhdeväkivalta ei katso sukupuolta.
Pakottava kontrolli ei katso sukupuolta.
Eikä lapsen oikeus molempiin vanhempiin katso sukupuolta.

Silti liian moni suhtautuu vanhemman ikävään kuin kyse olisi joukkuepelistä, jossa väärän sukupuolen kärsimys on hyväksyttävämpää - jopa ansaittua.

Vieraannuttaminen ei ole kostoa.
Se ei ole “tasoitus”.
Se on lapselle rakennettu todellisuus, jossa toinen vanhempi tehdään vähitellen näkymättömäksi.

Ja kaikkein pelottavinta on huomata, miten moni pitää sitä täysin normaalina. 💔



EDIT: taustaa
📌 https://www.facebook.com/share/p/18tLMrd1TD/?mibextid=wwXIfr
📌 https://www.facebook.com/share/p/1HXy8tiyzF/?mibextid=wwXIfr
📌 https://www.facebook.com/share/p/1FrDnLuUns/?mibextid=wwXIfr