
24/08/2025
Aivan liian harvoin pääsee tutustumaan sokeana muihin eläimiin, kuin koiriin ja kissoihin. Tämä kesä oli kuitenkin ilahduttava poikkeus. 🐑🐓
Eläinrakkaana ihmisenä harmittelen usein sitä, ettei erilaisia eläimiä pääse silittelemään kovinkaan usein. Olen kiinnostunut siitä, miltä esimerkiksi eri koira- tai kissarodut näyttävät. Näkevälle asia on helposti selvitettävissä, koska internetistä löytyy kuvia melkeinpä mistä rodusta tai eläinlajista tahansa. Sokealle asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Aina voi pyytää jotain kuvailemaan sitä, miltä tietty eläin näyttää, muttei tarkin kuvailu korvaa silti kohtaamista eläimen kanssa.
Olen kuullut eläinten käyttämisestä terapiassa, mutten koskaan ole ollut mukana sellaisessa. Kesällä sain mahdollisuuden osallistua lammasjoogaan ja kyseistä tapahtumaa ennen sain tilaisuuden tutustua eläimiin kaikessa rauhassa. En jännitä eläinten parissa olemista, kohtaan ne aina innolla ja rauhallisesti. On kiehtovaa ja lopulta todella palkitsevaa voittaa minkä tahansa eläimen luottamus kaikessa rauhassa eläimen itse tehdessä aloitteen kohtaamiselle. Olin hämmästynyt siitä miten innokkaasti lampaat tekivät tuttavuutta ja kuinka rohkeasti ne tulivat melkeinpä syliin asti vapaana pihalla liikkuessaan. Oli mahtavaa tuntea niiden villan pehmeys, sekä hyvä ruokahalu kauraa ja leipää kohtaan. Lampaiden touhuja, kuten juoksentelua ja ”keskustelua” seuratessa kaikenlaiset murheet ja huolet unohtuivat totaalisesti.
Myös kanan pitäminen sylissä ensimmäistä kertaa oli unohtumaton ja mahtava kokemus. Olen pitänyt kanoja arkoina, nokkivina ja vähän hassuina eläiminä, m***a tämä ennakkoluulo tuli kumottua samantien. En osannut muuta, kun hymyillä saadessani pienen, untuvan pehmoisen ja kotkottavan kanan kämmenelleni. Oli rentouttavaa pitää sitä kämmenellä ja tuntea sen jalat, joilla se seisoi tukevasti ja rauhallisesti. Kana antoi silittää ilman pienintäkään elettä mahdollisesta nokkimisesta.
Varsinainen lammasjooga oli sekin mainio ja rentouttava kokemus. Oli mukavaa tehdä rauhallisia venytys ja hengitysharjoituksia lampaiden pyöriessä vapaina ympärillä välillä viereen tullen ja huomiota hakien. Eläinten läsnäolo auttoi jälleen unohtamaan mahdolliset huolet ja murheet. Niiden aito ja rauhallinen olemus sai ilmeen iloiseksi ja mielen rentoutuneen energiseksi.
Näkemättä kaunis Janne
[Kuvassa mies istuu keinussa silittäen kanaa, joka on hänen sylissään. Edessä lampaat kaksi lammasta katselevat miestä ja kanaa.]
Kirjoittajan esittely löytyy: https://www.tsnv.fi/fi/nakematta-kaunis-janne-korpinen