12/07/2025
Kuka olen - päivitetty esittely.💫
Hei🫶🏼
Olen Nelli Tolonen. Elämään uteliaisuudella suhtautuva & syvästi kokeva herkkäsielu, koulutettu hieroja, yrittäjä sekä äiti. Aiemmalta ammatiltani olen myös lähihoitaja.
Minusta ei pitänyt koskaan tulla yrittäjää, m***a lopulta elämä järjesteli asioita ja uskomuksia uusiksi.
Reilu viiden vuoden takainen uupumus ja oma aiempi kipuilu suorituskeskeisessä elämässä sysäsivät alulle kasvumatkan, joka pakotti pysähtymään & pohtimaan mitä todella haluan tehdä ja miksi. Tämän seurauksena saan tehdä tänä päivänä työkseni sitä, mikä elämäni käännekohdassa oli vasta haave paperilla.
Tiedonhaluni kehomieltä & sen hyvinvoinnin hoitamista kohtaan tuntuu loputtomalta.
Matkalle on mahtunut kuitenki paljon kasvukipuja ja pelkoja - kuinka luoda uutta ja tulla näkyväksi omalla tavallaan.
Kehoyhteys, rutiinit ja oman herkkyyden valjastaminen voimavaraksi ovat merkittävät hyvinvointini peruspilarit. Lisäksi energiatyöskentely on tuntunut kotiin palaamiselta itsessäni ja auttanut vaalimaan tasapainoa oman innostuvuuden ja rikkaan sisäisen maailman keskellä.🦋✨️
Arkeeni kuuluu ajanvietto läheisteni kanssa, ulkoilu & luonnosta nauttiminen, liikkuminen kehoa kuunnellen, sisäinen työ, kirjoittaminen, lukeminen ja pienten asioiden fiilistely.
Kiitollisuudesta ja henkisyydestä saan paljon voimaa.💫
Hieronta on ollut minulle aina paljon muutakin kuin pelkkää lihasten huoltamista - jotain syvempää. Ihminen kiehtoo minua kokonaisuutena ja rakastan työssäni hyvän olon antamista, kohtaamisia sekä kehon hoitamisen kokonaisvaltaisia hyötyjä.
Raukean tyytyväinen asiakas on parasta.🤍
Hieronta tehdään aina sinun toiveita ja tarpeitasi kuunnellen. Hierojana olen rauhallinen, otteitani on kuvattu lempeän vahvoiksi ja hoitaviksi.
Tietotaitoani hyödynnän kehoasi & intuitotani kuunnellen. Minulle on tärkeää, että sinä tunnet olevasi turvassa ja tunnet tulevasi nähdyksi.
Mikäli kaipaat ammattitaitoisen hieronnan, kokonaisvaltaisen ymmärryksen sekä rentoutumisen yhdistymistä,
Flowlihas voi olla juuri sinun paikkasi.🤍
Odotan lämmöllä tapaamistasi.🥰
🤍-Nelli