
01/09/2025
Olen viime aikoina saanut hyviä kokemuksia siitä, kun olen avannut suuni. Usein olen pelännyt, että kehtaanko sanoa tämän, jos vaikka saan tuomitsevaa palautetta oletetusta tyhmyydestäni. Tai annan huonon vaikutelman itsestäni. Nolaanko itseni.
M***a aina uudelleen ja uudelleen olen huomannut, että kyllä kannatti avata suunsa! Ensinnäkin olen jakamalla oppinut paljon enemmän verrattuna siihen, että olisin ollut hiljaa. Ja toisekseen tilanne menikin ihan eri tavalla kuin luulin. Koin enemmän läheisyyttä muihin ja vuorovaikutuksesta tuli syvempää ja lämpimämpää.
Kun olen jakanut asioita ystävilleni, kollegoilleni ja ohjaajilleni, he ovat ilmaisseet saman asian eri sanoilla ja kysyneet minulta lisää. Asia on avautunut minulle uudessa valossa: olen nähnyt sen uudella tavalla ja ymmärtänyt syvemmin.
Olen saattanut työpalaverissa avata suuni, ja havainnut olleeni ihan pihalla käsiteltävästä asiasta – ja nolostunut, kun paljastin tietämättömyyteni kaikille paikallaolijoille. M***a kun jaoin nolostumiseni, koinkin tuomitsemisen sijaan ystävällisyyttä muitten taholta. Ja samalla opin – jos olisin ollut hiljaa, olisin edelleen ihan pihalla asiasta!
Tunnen myös paljon kiitollisuutta kaikista ihmisistä, jotka ovat minua opettaneet tällä lailla vuorovaikutuksessa ❤️
Syyskuun lopussa alkaa 8 viikon Mindfulness-Based Stress Reduction (MBSR) -kurssi, jonka ohjaan Zoomissa. Siellä on mahdollisuus päästä harjoittelemaan myös läsnäolevaa sanoittamista ja kuuntelua. Asiat näyttävät usein heti erilaisilta, kun ne sanoo ääneen. Ja samalla saa oivalluksia, kun kuuntelee, mitä kurssikaverit jakavat. Aiemmin ohjaamieni MBSR-kurssien osallistujat ovat pitäneet erityisesti pariharjoituksista. M***a ei tarvitse säikähtää, jos sanoittaminen jännittää; aina on lupa olla myös omassa hiljaisuudessa.
Kurssi sopii kaikille täysi-ikäisille.
Linkki kurssiin löytyy biosta – ollaan yhteydessä, kerron mieluusti lisää!
Odotan innolla perjantaita, jolloin lähden mindfulness-koulutukseen Hollantiin kokeneitten opettajien ja mahtavien opiskelukavereitten seuraan. Olen koulutuksen takia poissa linjoilta, joten ethän ihmettele, jos vastaan viesteihin pienellä viiveellä.