KotiAvustajat

KotiAvustajat Toimintatapamme on tuoda palvelut kotiin kiireettömästi, kokonaisvaltaisesti ja räätälöityinä asiakaskohtaisesti, jonka keskipisteenä on aina ihminen.

Ikääntyvien kotihoito, hoiva, huolenpito, kodinhoito, kylvetys, ruuanlaitto, leivonta, pyykkihuolto, ulkoiluapu, neuvonta, yhdessä asiointi - myös terveydenhuollossa, omaishoidossa avustaminen ja sijaistaminen, .... Työyhteisömme on tupakoimaton. Olemme ammattilaisia, joilla elämänarvot ja oikea asenne lyövät kättä sinun eduksesi, jotta kotona asuminen olisi mielekästä ja mahdollista. Tätä asenne

tta ei ole voinut ostaa ei opiskella, sillä tämä kaikki on täytynyt elää omien elämänkokemusten kautta. On koettu mikä on oikein ja mikä väärin. Me emme kokeile asiakkaalle asioita vaan tuomme oikeita ratkaisuja; joiden oikea asiantuntija on aina asiakas. Hyvä laaja-alainen koulutustaustamme tukee koko toimintamme perustaa. Olemme sinua varten, sillä ´Koti On Paras Paikka´

Palvelusta saa kotitalousvähennyksen. Palvelun peruste on sairauden tai toimintakyvyn muutokset. www.kotiavustajat.fi

Elokuuta mennään lujaaTuulenpuuskat huuhtelee kujaaSilloin tällöin seesteinen hetkiPäättynyt on helteinen retkiUutta koh...
06/08/2025

Elokuuta mennään lujaa
Tuulenpuuskat huuhtelee kujaa
Silloin tällöin seesteinen hetki
Päättynyt on helteinen retki

Uutta kohti kurkotamme
Luonto on aina luonamme
Muuttuu vain kaiken aikaa
Mitä kesästä irti saikaan

Nautin tulevan syksyn taitteen hetkestä
Samoilun odotusten retkestä
Uudessa hetkessä on sen odotus
Mitä tulossa - Kuin lapsen innostus...

Myötätuulta viikkoosi 😃

Elämän into ja Koivun kaariVettä kaikki tarvii - Myös jokainen vaariSe on aine notkea ja täyttää uomatNauttii sorsat - N...
29/07/2025

Elämän into ja Koivun kaari
Vettä kaikki tarvii - Myös jokainen vaari
Se on aine notkea ja täyttää uomat
Nauttii sorsat - Nuo ystävät kuomat

Luonto on kaunis - Antaa mielenrauhaa
Voit vain katsella ja "tehdä" filminauhaa
Säilö tämä aika muistojen laariin
Pieni hetki säilöttyjen - elämämme kaariin

Mitä vielä ihminen haluta vois
Joskushan tästä on siirryttävä pois
Otetaan askel kotia kohti
Mistä tämä pohdinta kaikkeen tähän johti ?

Iloa viikkoosi - Satoi tai paistoi 😎

Kesä on lämmin, siis muista sä juodaNeste on aine - Elämän suojaVaikkei nyt tunnu, et janota ei muaSilloin pitää hieman ...
25/07/2025

Kesä on lämmin, siis muista sä juoda
Neste on aine - Elämän suoja
Vaikkei nyt tunnu, et janota ei mua
Silloin pitää hieman "pakottaa" sua

Huolehdi myös läheistesi juomisen hetki
Täysi kannu viereen - Vältetään sairaala retki
Tämähän on tietenkin selvä juttu
Tässä vain pieni - Asia tuttu ...

Iloa aurinkoiseen päivääsi 😎

Terve ! Tässä KotiAvustaja Ari. Olen koulutukseltani mielenterveyshoitaja.Työssäni kohtaan eri-ikäisiä asiakkaita. Kohta...
21/07/2025

Terve ! Tässä KotiAvustaja Ari.

Olen koulutukseltani mielenterveyshoitaja.
Työssäni kohtaan eri-ikäisiä asiakkaita. Kohtaan heidät erilaisissa elämäntilanteissa ja myös omaisten tukeminen muuttuvassa elämäntilanteessa vaatii tukea.

Keskustelujen, erilaisten virikkeiden ja positiivisen ajattelun avulla koitamme löytää arkeen keinoja ja saada elämänlaatua parannettua. Tukea asiakkaan psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen tasapainon ylläpitoa. Aikainen huomioiminen erilaisten mielenterveys ongelmien esiintyessä ja olla tukena asiakkaalle. Kuunnella, myötäelää, kannustaa ja kunnioittaa asiakkaan omaa tahtoa ja yksilöllisiä tarpeita.

Arjen sujuminen ja pienet yhdessä sovitut asiat antavat hyvän pohjan luotettavaan yhteistyöhön. 😎

www.kotiavustajat.fi

Mehiläiset tekee taikojaanTyöskentelevät omia aikojaanMansikatkin maistuu makealleTunnetta ei ole aihetta haikealleKesäi...
15/07/2025

Mehiläiset tekee taikojaan
Työskentelevät omia aikojaan
Mansikatkin maistuu makealle
Tunnetta ei ole aihetta haikealle

Kesäihmisen onnen päivät
Mielessä ei ole huolenhäivät
Lakkasoille voi jo rynnätä
Sankoon katsoa ja yhteen ynnätä

Keltaisuus jo valtaa alaa
Kiitollisuus - Mielen valtaa salaa
Hienoa on luonnossa kuljeskella
Unelmoida ja hieman tuuletella ...

Iloa päivääsi 😎

Muistatko hetken, kun aitoja laitoitItse kuorit ja seipäitä taitoitKiviset polut - Kukkivat kunnaatMuistoista annettais ...
07/07/2025

Muistatko hetken, kun aitoja laitoit
Itse kuorit ja seipäitä taitoit
Kiviset polut - Kukkivat kunnaat
Muistoista annettais kovatkin lunnaat

Muistot on mielemme pääomaa
Ajatusta isoa ja pientä somaa
Muistella porukalla - "Muistakos hetken"
Olimme yhdessä - Teimme reissujen retken

Päivittäin tehdään muistoja omia
Myöhemmin ovat "aikoja kovia"
Elämä on aivan ihanaa
tämä täytyy nauttia ja taiten taivaltaa ...

Aurinkoa ja iloa viikkoosi ... 😎

Jokapäiväinen kävelyMielen järkeilyOhi kiitävät hetketMuistojen retketTämä hetki ainutkertainenMuistoissa - Huomenna yli...
30/06/2025

Jokapäiväinen kävely
Mielen järkeily
Ohi kiitävät hetket
Muistojen retket

Tämä hetki ainutkertainen
Muistoissa - Huomenna ylivertainen
Veden tasainen virtaus
Kesäpäivien kirkkaus

Maisemat päivittäin muuttuu
Huomenna jokin kasvi jo puuttuu
Se oli kaunis pieni ja hento
Kuin kesäperhon hetkinen lento ...

Iloa viikkoosi 😎

Luonto on kaunis ja ihmeitä pukkaaJoka puolella valkoista kukkaaTäytä aistit ja ihmetteleLiiku vähän ja hämmästeleTupasv...
24/06/2025

Luonto on kaunis ja ihmeitä pukkaa
Joka puolella valkoista kukkaa
Täytä aistit ja ihmettele
Liiku vähän ja hämmästele

Tupasvillakin joukossa vilahtaa
Puhelin taskussa kilahtaa
Tätä viestien tulvaa - Ei pääse hukkaan
Missä mä oon - ei tiedä kukkaan

Luonnossa kuljen - Istuskelen
Miestiskelen ja viheltelen
Muuttuva luonto on läsnä aina
Jokaisena päivänä - Tää on vain laina...

Iloa päivääsi 😃

Virtaa ihastelen - Katselen ja kuuntelenMielessäni kiljahtelen ja huutelenOn tämä Suomen suvi upeaaNautitaan - Tää ei oo...
16/06/2025

Virtaa ihastelen - Katselen ja kuuntelen
Mielessäni kiljahtelen ja huutelen
On tämä Suomen suvi upeaa
Nautitaan - Tää ei oo jatkuvaa

Hiljaa kulje ja nautiskele
Päästä mieleesi rauha ja maistele
Luonto parastaan tarjoaa
Pilvet vain satunnaisesti heittää varjoaan

Osataanko nauttia hetkestä tästä
Lakattu on jo sohjossa rämpimästä
Hengitä, haistele ja mieleesi paina
Tämä hetki on nyt - ei aina ...

Iloa viikkoosi 😎

KotiAvustajat® on perustettu 2011 ja ryhmä koostuu terveydenalanammattilaisista:Farmaseutti, muistihoitaja, omaishoidon ...
09/06/2025

KotiAvustajat® on perustettu 2011 ja ryhmä koostuu terveydenalanammattilaisista:
Farmaseutti, muistihoitaja, omaishoidon asiantuntija, lähihoitaja, perushoitaja, fysioterapeutti, hermoratahieroja, mielenterveyshoitaja, neuropsykiatrinen valmentaja, perinteinen jäsenkorjaaja, lääkekehityksen asiantuntija.

Tuemme kotona-asumista silloin, kun terveydentila ja tai toimintakyky on muuttumassa tai on muutoksen kynnyksellä - Jotta sinä saisit elää kotona tutussa ympäristössä, sillä sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija.

Haemme joukkoomme lisää KotiAvustajia tukemaan kotona asumista ja jos tämä on sinua varten, niin tästä voit lukea lisää: www.kotiavustajat.fi 😃

Vesi virtaa uomissaKesän tuntua suonissaOn sillä voima valtavaOlisinpa kesän haltijaKesä minulla olisi ainaTalviaamu vai...
02/06/2025

Vesi virtaa uomissa
Kesän tuntua suonissa
On sillä voima valtava
Olisinpa kesän haltija

Kesä minulla olisi aina
Talviaamu vain hetken - maanantaina
Tätä hetkeä suuresti rakastan
Ihastelen ja mieleeni pakastan

Sadepäivinä otan käyttöön
Laitan läppärille ja heitän näyttöön
Nämä arvokkaita hetkiä on ainakin mulle
Kelpaako tämä hetki sulle .... 😃

💛 KotiAvustajat® nyt myös LinkedInissä! 💛KotiAvustajat® tarjoaa hoiva- ja kotipalvelua ikäihmisille, omaishoitoperheille...
19/05/2025

💛 KotiAvustajat® nyt myös LinkedInissä! 💛

KotiAvustajat® tarjoaa hoiva- ja kotipalvelua ikäihmisille, omaishoitoperheille sekä työikäisille, kun toimintakyky tai terveydentila muuttuu.

Toimintamme perustuu tuttuun KotiAvustajaan, sovittuihin aikoihin ja siihen ajatukseen, että asiakas itse on paras asiantuntija omassa elämässään.

Seuraa meitä, jos sydämesi sykkii inhimillisyydelle, hyvinvoinnille ja kotona asumisen tukemiselle.

👉 https://kotiavustajat.fi

Osoite

Seinäjoki

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 18:00
Tiistai 08:00 - 18:00
Keskiviikko 08:00 - 18:00
Torstai 08:00 - 18:00
Perjantai 08:00 - 18:00

Puhelin

+358447117123

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita KotiAvustajat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti KotiAvustajat :lle:

Jaa

Tietotaito, kuunteleminen, läsnäolo, kokemus = Ammattilainen

"Elämä voi tuoda mukanaan toimintakykyyn ja/tai terveydentilaan muutoksia, jotka eivät kuitenkaan ole este kotona asumiselle, mikäli saadaan oikeanlaista tukea, turvaa ja ihan käytännön apua."

Edellä mainitut sanat ovat itse koettuja, sillä oma äitini sairastui vakavasti ja tarvitsi päivittäin yhä enemmän apua. Isäni tietotaito ja toimintakyky ei yksistään riittänyt äitini kotona asumiseen, joten tein päätöksen jättää farmaseutin työt apteekissa ja siirryin täysipäiväisesti auttamaan sekä toimimaan äitini henkilökohtaisena avustajana, jotta hän sai toiveidensa mukaisesti asua kotona. Oikeanlaisen lisäavun saaminen osoittautui erittäin haasteelliseksi, toistuvasti ihmisten vaihtuessa ja yhä uudelleen uusien ihmisten ohjaaminen turhautti. Näissä tehtävissä oleminen ei ole vain työn tekemistä, vaan auttamiseen ja avustamiseen ryhdytään täydellä sydämellä.

Olen etuoikeutettu siitä, että minulla oli mahdollisuus vuosia huolehtia äidistäni ja myöhemmin isästäni. Näihin kaikkiin oppeihin, joita olen tämän matkan varrella saanut on jalostettu ja perustettu aviomieheni pitkän yrittäjäkokemuksen ohjaamana ja opastamana vuonna 2011 Lakeuden KotiAvustajat Oy.

Me tuomme ammatillisen osaamisen ja pitkän käytännön kokemuksen kautta hankitun tietotaidon. Mikään teknologia ei tule koskaan korvaamaan ihmisen kotiin tuomaa apua ja aitoa läsnäoloa. Näin asiakkaamme arki voi sujua sosiaalisessa vuorovaikutuksessa mielekkäämmin, helpommin ja jouhevammin; niin kuin omassa kodissa halutaan elää .