
28/10/2024
Ensimmäinen yö uudessa kodissa on takana. En tiedä, olinko liian väsynyt vai stressaantunut, m***a hädin tuskin nukuin neljä tuntia. Eläimetkin olivat vähän levottomia – koira seuraa minua kaikkialle (onneksi sain sentään olla suihkussa yksin, sillä Aivi inhoaa vettä 😜). Kissat välillä maukkuu ja juoksee.
Seuraaville viikoille on paljon tekemistä – paljon tavaraa, joille pitäisi löytää omat paikkansa. Ja koulutehtävät pitäisi vihdoinkin saada aloitettua. Ja solu asunto tyhjentää vielä tällä viikolla 😳Viimeiset kaksi kuukautta menivät järjestelyihin, pakkaamiseen, siivoamiseen, hinkkaamiseen ja muuttoon. Ollaan aika poikki. Molemmat muksut autoivat paljon, onnea on!
Viikko sitten tuli tieto LAB ja LUTin neuvoteluista, on mahdollista, että kuvataideopetus siirtyy Lahteen 🤯 Rehellisesti, en jaksaa samaa rumbaa vuoden väliin 🤯
Onneksi maisemat ovat siitä luokkaa, että sielu lepää. Ukko-kulta tulee tänään tänne, on vielä hoitamassa viimeisiä asioita.
Mietin, kytkeekö hän ensimmäiseksi tänään telkka vai kasaako sänkymme? 😂
Ihanaa viikon alkua, elämä kantaa 👍