Bariatric Services

Bariatric Services Suomenkielinen Asiakaspalvelu
+372 5303 2440

Customer service in English
+372 520 7001

27/11/2025

Bariatric Services -klinikalla saimme iloisen yllätysvieraan, kun rakas potilaamme Kati poikkesi kertomaan kuulumisiaan. Hän saapui hymyillen ja kertoi jo heti alkuun voivansa juuri niin hyvin kuin oli toivonutkin. 🥰

Kati kertoo olevansa luonteeltaan nopeiden päätösten ihminen, eikä matkaan kohti leikkausta liittynyt hänen kohdallaan oikeastaan minkäänlaisia mutkia.

Myös prosessi itsessään sujui hänen mukaansa niin vaivattomasti, että vaikka ensimmäisistä keskusteluista on jo yli vuosi, tarkkoja yksityiskohtia on vaikea enää edes muistaa. Lääkärin ja ravitsemusasiantuntijoiden tapaamiset veivät kokonaisuutta eteenpäin selkeästi ja sujuvasti.

Katin leikkaus tehtiin 1. heinäkuuta viime vuonna. Tulokset ovat olleet vaikuttavia: painoa on pudonnut yhteensä 64 kiloa. Hän toteaa naurahtaen, että se on enemmän kuin hänen nykyinen painonsa – tällä hetkellä hän painaa noin 57 kiloa, hieman päivän mukaan vaihdellen.

Kysyttäessä, suosittelisiko Kati leikkausta muille, hän vastaa epäröimättä: "Tottakai! Pelko pois. Ottakaa yhteyttä, kysykää kaikki mielen päällä olevat asiat – saatte vastaukset ja voitte sen jälkeen tehdä oman päätöksenne." ❤️

🔹 Lue lisää: www.bariatricservices.eu/fi/katin-tarina-elama-kevenee-ja-uudistuu-lihavuusleikkauksen-jalkeen/

26/11/2025

20.11.2025 järjestettiin Tallinnassa Sokos Hotel Virun konferenssikeskuksessa hybridikonferenssi “Lihavuusleikkauspotilaan hoitopolku: ravitsemus, vitamiinit ja liikkuminen”.

Eesti Bariaatrilise ja Metaboolse Kirurgia Selts (Viron Lihavuus- ja Aineenvaihduntakirurgian Yhdistys) ja Eesti Pereõdede Ühing (Viron Sairaanhoitajaliitto) kutsuivat konferenssiin perusterveydenhuollon lääkärit, hoitajat ja muut terveydenhuollon ammattilaiset, jotka kohtaavat lihavuusleikkauspotilaita heidän hoitopolkunsa eri vaiheissa. Päivän keskeinen kysymys oli yksinkertainen, m***a tärkeä: miten varmistaa, ettei lihavuusleikkauspotilas jää hoitopolullaan yksin? 💭

🔹 Lue lisää: https://www.bariatricservices.eu/fi/lihavuusleikkauspotilaan-hoitopolku-kun-perusterveydenhuollon-laakarit-hoitajat-ja-erikoislaakarit-puhuvat-samaa-kielta/

🔹 Millainen elämä on lihavuusleikkauksen jälkeen? Lihavuusleikkaus on tehokas työkalu, jonka avulla potilas voi saavutta...
14/11/2025

🔹 Millainen elämä on lihavuusleikkauksen jälkeen?

Lihavuusleikkaus on tehokas työkalu, jonka avulla potilas voi saavuttaa ja ylläpitää painonpudotusta. M***a yhtä tärkeää kuin itse leikkaus on leikkauksen jälkeisten ohjeiden noudattaminen.

Leikkauksen jälkeen matkasi avainsanoiksi tulevat:
🔹 neuvonta
🔹 ohjaus
🔹 terveydentilan seuranta

Ajan myötä muodostuu uusia rutiineja, opit kuuntelemaan kehoasi paremmin ja opit tulemaan toimeen myös mahdollisten sivuvaikutusten kanssa. Tätä matkaa ei tarvitse kulkea yksin.

Bariatric Servicen ravitsemusterapeutit ja bariatriset hoitajat ovat tukenasi – ennen leikkausta ja vielä pitkään sen jälkeenkin.

💬 Jos haluat selvittää, voisiko lihavuusleikkaus olla oikea tie myös sinulle, ota meihin yhteyttä – käydään yhdessä avoimesti läpi sinun mahdollisuutesi: https://www.bariatricservices.eu/fi/

11/11/2025

🎉 Bariatric Services täyttää 14 vuotta!

Kiitos, että olette olleet osa matkaamme – omien kokemustenne, kiinnostuksenne tai tukenne kautta.

Tänä syksynä Bariatric Services juhlii 14 vuotta työtä paremman terveyden, hyvinvoinnin ja elämänlaadun puolesta.

Vuosien varrella olemme kohdanneet monia ihmisiä, jotka ovat halunneet voida paremmin ja löytää tasapainon oman kehonsa ja mielen välillä. Jokainen tarina on ollut ainutlaatuinen – ja juuri se tekee työstämme merkityksellisen. 💙

10/11/2025

💚 Joskus kaikkein inspiroivimmat tarinat löytyvät meistä itsestämme – tai… omasta klinikastamme.

Tiesitkö, että Bariatric Servicesin ylilääkäri, tohtori Ilmar Kaur, on myös intohimoinen luontokuvaaja? Ja mikä tekee tästä erityisen sydämellistä – hän jakaa tämän harrastuksen 11-vuotiaan poikansa Vernerin kanssa. 🫶

Heidän yhteinen valokuvausmatkansa alkoi vuoden 2024 alussa. Jo samana vuonna tohtori Kaur voitti Eesti Loodus -lehden valokuvakilpailussa eläinkuvien sarjan ja sai erikoispalkintona mahdollisuuden avata oman näyttelynsä Viron Luontomuseossa. Näin syntyi näyttely "Lähiluonto" – tarina siitä, että kauneutta ja erityisiä hetkiä ei tarvitse etsiä kaukaa. Riittää, että osaa nähdä.

Näyttely on avoinna Tallinnan Luontomuseon galleriassa (Lai 29a, Tallinna) maaliskuun loppuun saakka. Jos haluat hetkeksi irti arjesta tai vain nähdä jotakin kaunista, tämä on siihen täydellinen paikka.

Bariatric Servicesin tiimi on todella ylpeä tohtori Kaurista. Me tunnemme hänet kirurgina, joka antaa potilaille uuden elämänlaadun, toivon ja mahdollisuuden. M***a me näemme myös ihmisen, isän ja luojan, jolle elämä ei ole vain työtä – vaan myös merkityksen etsimistä, hetken vangitsemista ja elämisen kauneutta. Ja arvostamme sitä syvästi. 💙

👉 Lisätietoja näyttelystä: loodusmuuseum.ee

05/11/2025

Kiitos rakas Henri, että jaoit tarinasi kanssamme. 🙏

Jaamme ilolla Henrin kokemuksen myös teille – sillä jokainen matka kohti uutta ja terveempää elämää voi olla juuri se rohkaisu, jota joku tarvitsee. Lue lisää Henrin kokemuksesta alta! 👇

💭 Henri: "Haluan jakaa teille jotain, joka merkitsee minulle todella paljon. Puoli vuotta sitten elämäni sai uuden suunnan Tallinnan Bariatric Services -klinikalla, kun mulle tehtiin mini-bypass-leikkaus.

Leikkauksen jälkeen painoa on pudonnut 50 kiloa – ja se on vaikuttanut positiivisesti kaikkeen, erityisesti rakkaisiin urheiluharrastuksiini: voimailuun ja kilpauintiin. Nyt ne tuntuvat paremmilta kuin koskaan!

Miksi suosittelen juuri tätä klinikkaa?
✅ Suomenkielinen palvelu
✅ Nopeat vastaukset kysymyksiin
✅ Ilmainen konsultaatio
✅ Ammattitaitoinen henkilökunta ja kirurgit
✅ Aito, välittävä hoito

Jos kamppailet ylipainon kanssa, älä epäröi. Ota yhteyttä ja astu kohti uutta elämää. Tämä paikka voi olla juuri se muutos, jota olet kaivannut.

Kiitos ja hyvää loppuvuotta kaikille!"

Lue lisää: https://www.bariatricservices.eu/fi/lihavuusleikkaus-kokemuksia/

💭 Teresa: "Vuosi uuden elämän alusta!Tasan vuosi sitten matkustin Tallinnaan Bariatric Services -klinikalle mahalaukun o...
30/10/2025

💭 Teresa: "Vuosi uuden elämän alusta!

Tasan vuosi sitten matkustin Tallinnaan Bariatric Services -klinikalle mahalaukun ohitusleikkaukseen. Se oli päätös, jota edelsi pitkä taistelu oman kokoni ja jaksamiseni kanssa. Suomessa en täyttänyt leikkauskriteereitä, Päätös hakeutua Tallinnaan oli yksi elämäni tärkeimmistä.

Leikkausaamusta tähän päivään painoni on pudonnut 42 kiloa. Kokonaispudotus on vähintään 48 kiloa – en edes tiedä tarkalleen, kuinka paljon painoin pahimmillani, sillä en uskaltanut silloin nousta vaa’alle. Muutos on ollut valtava. Tänään saan ostaa vaatteeni normaalikaupoista, jaksan liikkua, nautin arjestani ja ennen kaikkea tunnen oloni terveeksi ja hyvinvoivaksi. Peilikuvani hämää minua, ja suurin taisteluni onkin tällähetkellä oman kehoni ja pääni välinen taistelu. Helposti vertaa itseään mm. muihin leikattuihin. ""Miksi minä olen laihtunut vain 42kg. Ja tuo toinen on saman määrän, m***a puolet nopeammin."" Helposti sitä myös kokee epäonnistumisen tunteita, kun paino junnaakin paikallaan hetken. Tai jos tuleekin hetkellisesti kilo painoa takaisin. Alkuun olin hyvin neuroottinen vaa'alla käynnistä ja se toi omat haasteensa itsensä ja onnistumisen hyväksymiselle. Ja edelleen näiden asioiden äärellä sitä kipuilee ajoittain. M***a siltikin matkani on ollut kaiken tämän arvoinen.

Olen äärettömän kiitollinen sairaalan henkilökunnalle, siitä ammattitaidosta, huolenpidosta ja tuesta, jota olen saanut. Palvelu ja hoito olivat ensiluokkaisia, ja koko prosessi on muuttanut elämäni täysin.

Suosittelen leikkausta kaikille, jotka kamppailevat oman painonsa ja terveytensä kanssa. Minulle se on ollut uuden alun avain.

Tänä aamuna, tasan vuosi oman leikkaukseni jälkeen, saatoin oman mieheni samaan sairaalaan samaan operaatioon. Tästä jatkamme yhdessä eteenpäin, kohti terveenpää ja hyvinvoivaa elämää. ❤️"

🔹 Lue lisää: https://www.bariatricservices.eu/fi/lihavuusleikkaus-kokemuksia/

29/10/2025

🔹 Joka viides aikuinen kärsii ylipainosta. Suuri osa heistä löytäisi lihavuuskirurgian avulla pysyvän ratkaisun sekä ylipainoon että siihen liittyviin terveysongelmiin. Tämä askel jää monilta kuitenkin ottamatta, sillä kirurgia tuntuu liian radikaalilta ratkaisulta.

On luonnollista olla huolissaan riskeistä ja sivuvaikutuksista, joita kirurgia tai jokin muu lihavuuden hoitomenetelmä aiheuttaa. On järkevää miettiä sekä saatavaa hyötyä että mahdollisia haittoja. Usein pelkojen lähteenä ovat kuitenkin tietämättömyydestä johtuvat ennakkoluulot tai kuullut ja luetut negatiiviset kertomukset, jotka varjostavat potilaiden hiljaisen enemmistön tyytyväisyyttä. Virossa on sanonta ”pelolla on suuret silmät”, eli negatiivinen saa mediassa enemmän huomiota kuin positiivinen.

🔹 Lue lisää → https://www.bariatricservices.eu/fi/lihavuusleikkauksen-haittapuolet/

✨ Bariatric Servicesin ihana potilas Hanna-Mari erottuu joukosta paitsi aina lämpimällä ja säteilevällä olemuksellaan, m...
23/10/2025

✨ Bariatric Servicesin ihana potilas Hanna-Mari erottuu joukosta paitsi aina lämpimällä ja säteilevällä olemuksellaan, myös todella inspiroivalla muutoksellaan.

Olet esimerkki siitä, miten johdonmukaisuus, kärsivällisyys ja itsestään huolehtiminen voivat johtaa upeisiin tuloksiin. ❤️

Painonpudotuskirurgia on nykyään tehokkain tapa saavuttaa ja säilyttää pysyvää painonpudotusta. Tuore kymmenen vuoden tu...
21/10/2025

Painonpudotuskirurgia on nykyään tehokkain tapa saavuttaa ja säilyttää pysyvää painonpudotusta. Tuore kymmenen vuoden tutkimus vertasi kahta yleisintä leikkausmenetelmää, sleeve- ja bypass-leikkausta, ja osoitti, että molemmat auttavat saavuttamaan merkittävän ja pysyvän painonlaskun, sekä parantavat terveydentilaa ja elämänlaatua.

👉 Lue blogista lisää, mitä hyödyllistä ja kiinostavaa tutkimuksessa selvisi: https://www.bariatricservices.eu/fi/lihavuusleikkaukset-eli-painonpudotuskirurgia-miten-valita-oikea-leikkausmenetelma/

17/10/2025

✨Kati laihtui vuodessa 69 kiloa ja löysi uuden elinvoiman!

Bariatric Services klinkan tuella hän kulki istuvasta elämäntavasta iloiseen ja aktiiviseen liikkumiseen – inspiraatioksi kaikille, jotka unelmoivat terveemmästä muutoksesta. 💙

Lue lisää: https://www.bariatricservices.eu/

Address

Ravi Tee 4
Viimsi
74001

Alerts

Be the first to know and let us send you an email when Bariatric Services posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Contact The Practice

Send a message to Bariatric Services:

Share

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

About us

Bariatric Services AS is a specialized clinic in Tallinn, Estonia focusing on obesity surgery. Our surgical team performs 250-300 weight loss surgeries per year, including 40-50 revision surgeries. This makes us one of the biggest bariatric surgery centre in the Baltic region and Finland. Our surgeons have experience in bariatric surgery from year 2005.

Our medical team is highly experienced in the field of bariatric surgeries and improves its skills continuously in order to provide top-quality medical service for our patients. Excellent training and extensive experience has brought the occurrence of complications to a minimum.