23/05/2025
Sateinen päivä on hyvä hetki reflektoida hieman taaksepäin. Tavallaan ehkä myös eteenpäin. Eilen oli ainakin toistaiseksi viimeinen kerta, kun ohjasin avointa ryhmää. En olisi halunnut lopettaa, m***a aika ei vain riitä kaikkeen. Ja minä en vain riitä kaikkeen. Eikä tarttekaan.
En oikein löydä sanoja kuvaamaan, mitä tuon ryhmän ohjaus on itselle merkinnyt ja antanut. Yksi merkityksellisimmistä töistä (ellei jopa merkityksellisin), jota olen saanut tehdä. Olen joutunut (tai ehkä oikeammin saanut) reflektoida ryhmän ulkopuolella myös omia aiempia suhteita, joissa monessa turvattomuus on ollut vahvasti läsnä. En ole sitä silloin aikanaan tajunnut. Ja olen kipullut sen kanssa, miksi olen käyttäytynyt ja tuntenut kaikkea mitä on ollut suhteiden jälkeen. Nyt kuitenkin ymmärrän tämän kaiken.
Ihannetilannehan olisi, ettei tällaisia ryhmiä tarvitsisi olla. Ihan viimeiaikaisetkin tapahtumat kertovat kuitenkin siitä, ettei tarve ole katoamassa mihinkään. Se on surullista ja aiheuttaa itsessä usein voimakasta kiukkua. Ehkä jopa raivoa.
Kaiken keskellä tunnen kuitenkin olevani etuoikeutettu, että sain olla kaksi kautta ryhmäläisten rinnalla, mahdollistamassa vertaistuken, jonka voima on uskomaton! Olen kiitollinen yhteisestä matkasta ja toivon, että se jollain tapaa tulee myös jatkumaan 🙏🏽
Ps. Helsingin kaupunki rahoittaa kyseistä ryhmää. Joten miten on , milloin vastaavanlainen ryhmä saadaan Turkuun??
