Liekkikädet

Liekkikädet Shiatsuhierontaa ihmisille, hevosille ja koirille sekä Reiki -energiahoitoja ihmisille ja eläimille. Shiatsu tarkoittaa sormin painallusta. venytyksiä.

Shiatsu on tuhansia vuosia vanha japanilainen hoitomuoto, joka perustuu kiinalaiseen akupainantaan. Hoidettava hierotaan meridiaanilinjoja myöten sekä runsaasti niiden ympäriltä ja erilaisten painallusten lisäksi tehdään mm. Shiatsu on kokonaisvaltainen ja terveyttä ylläpitävä sekä sairauksia ja loukkaantumisia ehkäisevä hoitomuoto. Toistaiseksi teen shiatsu -hierontaa vain hevosille, soveltaen koirille ja kissoille. Reiki on japanilaisen Mikao Usuin 1920 -luvulla kehittämä täydentävä hoitomuoto, jossa virityksen saanut henkilö toimii kanavana ns. elämänenergialle. Energia virtaa hoitajan käsistä ja jaloista eikä hoidossa kulu hoitajan oma elämänenergia. Intuitiivisessa energiahoidossa hoitaja ei päätä käsien paikkaa hoidettavan keholla, vaan kädet sijoitetaan intuition ohjeiden mukaisesti. Hoidossa ollaan vaatteet päällä joko istuen tuolissa tai maaten hoitopöydällä ja hoitaja pitää käsiään kevyesti hoidettavan kohdan päällä. Reiki rentouttaa ja parantaa oloa jokaisen omaksi parhaaksi.

18/09/2025

Kesällä 2025 julkaistiin kiinnostava tutkimus (linkki lopussa) missä havaittiin, että ei-invasiivinen, mekaaninen stimulaatio kaulan pinnallisiin imusuoniin tuplasi aivoselkäydinnesteen (CSF) poistuman vanhemmilla hiirillä. Käytännössä tämä tehosti aivojen “kierrätysjärjestelmää”, eli kuona-aineiden poistumista.

Mitä on CSF ja mikä on sen tehtävä?
CSF on kirkas ja väritön, plasmaa muistuttava neste, joka ympäröi keskushermostoa (aivot ja selkäydin). Ihmisellä sitä kiertää kerrallaan vajaat 3 dl, ja se uusiutuu noin neljästi vuorokaudessa. CSF toimii iskunvaimentimena, suojaa verisuonia ja hermoja kallon sisällä, välittää aivojen välittäjäaineita ja aineenvaihduntatuotteita sekä poistaa proteiini-aggregaatteja, joiden kertymistä pidetään oleellisena Alzheimerin taudin kaltaisissa neurodegeneratiivisissa sairauksissa.

Tutkimuksessa käytettiin fluoresoivia merkkiaineita kartoittamaan CSF:n ulosvirtausreittiä. Havaittiin, että nestettä poistuu aivokalvoista kallon pohjan kautta ja edelleen pinnallisiin kaulan imusuoniin. Kun näitä imusuonia stimuloitiin ihon läpi laitteella, joka antoi hallittua mekaanista painetta, CSF-poisto kaksinkertaistui ja ikääntyneiden hiirien aiemmin heikentynyt poistuma korjaantui.

Tutkimus toi myös esiin, että ikääntymisen myötä CSF:n poistuminen vähenee. Yksi syy tähän on anatomiset muutokset pään alueen imusuonissa. Lisäksi niiden toimintaa säätelevä typpioksidiviestintä heikkenee. Typpioksidi on elimistön oma viestimolekyyli, joka normaalisti auttaa suonia rentoutumaan ja pitämään nesteen virtauksen sujuvana.

Tämä avaa kiehtovan näkökulman siihen, miten shiatsuhoito voisi omalta osaltaan tukea kehon nesteiden ja imusuonten toimintaa. Shiatsussa käytettävät lempeät painallukset ja venytykset kohdistuvat usein juuri kaulan ja pään alueelle, missä tutkimuksen mukaan imusuonet näyttelevät tärkeää roolia aivoselkäydinnesteen poistossa. Vaikka tutkimuksessa ei tutkittu shiatsua, löydös antaa ajateltavaa siitä, voisiko shiatsuhoito tukea kehon omaa luonnollista puhdistus- ja palautumisjärjestelmää.

Increased CSF drainage by non-invasive manipulation of cervical lymphatics https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/40468071/

06/09/2025

Hei Pestoo-kävijät! Täällä ollaan Heidi Mariian Jalkahoitolassa valmiina! 😊 Tule kokeilemaan jalkahoitoja tai shiatsu-hierontaa (voi kokeilla myös reiki-energiahoitoa ja akupainantaa) tai tule muuten vain rupattelemaan ja tutustumaan. 🤗

Jäsenkorjaaja Sinikka on valitettavasti sairastunut, eikä päässyt paikalle. Pikaista paranemista Sinikalle! 🙏

Tulossa! Pestoomarkkinoilla la 6.9. Heidi Mariian jalkahoitolassa Avoimet ovet klo 9-14. Minulta saatavissa shiatsuhoito...
30/08/2025

Tulossa! Pestoomarkkinoilla la 6.9. Heidi Mariian jalkahoitolassa Avoimet ovet klo 9-14.

Minulta saatavissa shiatsuhoitonäytteitä (kesto n. 10 min, hinta 5 €, maksutavat: kortti, käteinen, MobilePay).

Paikalla myös Heidi (jalkahoidot) ja Sinikka (kalevalainen jäsenkorjaus).

Lämpimästi tervetuloa! 🤗

Alla ottamani tunnelmakuva viime vuoden Pestoomarkkina-aamulta, toivottavasti tulee kaunis ilma jälleen 🙏☀️

Kuulen monesti väärinkäsityksen, että shiatsussakin tarvitaan "ruista ranteessa", että asiakkaat saa hoidettua. Shiatsus...
26/08/2025

Kuulen monesti väärinkäsityksen, että shiatsussakin tarvitaan "ruista ranteessa", että asiakkaat saa hoidettua. Shiatsussa kumminkin painelut tehdään hoitajan kehonpainoa hyväksikäyttäen ja siksi shiatsu tehdään lattialla, koska se mahdollistaa työskentelyasennot, joissa käsivarsivoimaa ei tarvita.

Pääasiassa shiatsun ei ole tarkoitus tuottaa kipua vastaanottajalle ja siinä on hoidon tehokkuuden salaisuus: kivuttomuus saa vastaanottajan rentoutumaan, jolloin parasympaattinen hermosto (=rauhoittava hermosto) aktivoituu, jonka tehtävänä ovat anaboliset eli rakentavat toiminnot soluissa ja kehossa ylipäätään. Tähän perustuu se, että shiatsu käynnistää ja tehostaa kehon omaa paranemis- ja tasapainottumisprosessia.

Joskus kehoon on kerääntynyt hyvinkin kireitä paikkoja, jotka tuntuvat kipeiltä kevyemmänkin paineen alla. Hoitoa ei ole tarkoitus kestää hammasta purren vaan toivon asiakkaalta huomautusta kivusta ja paineen keventämisestä, jos en sitä itse huomaa tehdä. 🙏

Shiatsu on kehon ja mielen virkistämisen hoito - turvasatama ja hengähdyshetki monesti kiireisen elämän keskellä.

Perjantaille 29.8. klo 18 alkaen on vapaa aika, jonka voit varata osoitteesta: www.booksalon.fi/liekkikadet
MUOKKAUS: Tämä aika meni jo!

Ota hetki laatuaikaa itsellesi 😌💕

Välillä reiki-hommia 🥰
09/06/2025

Välillä reiki-hommia 🥰

Liekkikädet täyttää kesäkuussa 3 vuotta ja sen kunniaksi heinäkuulle varatuista ajoista saa -5 € alennuksen! 🥳🎂Varaa aik...
05/06/2025

Liekkikädet täyttää kesäkuussa 3 vuotta ja sen kunniaksi heinäkuulle varatuista ajoista saa -5 € alennuksen! 🥳🎂

Varaa aika shiatsuun tai reikiin:
www.booksalon.fi/liekkikadet

Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin. Alennus annetaan hoitoa maksaessa kassalla, ei koske ennakkoon maksettuja aikoja.

Tervetuloa rentoutumaan! 🌹

28/04/2025

Väliaikatietoa tilanteestani: toipumiseni keuhkokuumeesta jatkuu m***a on hidasta. Vielä on vaikea sanoa milloin pääsen takaisin tekemään hoitoja, toivon, että pian. 🙏

Olen keuhkokuumeessa, joten hoidot ovat seis ainakin tämän viikon. 🤒🤕
02/04/2025

Olen keuhkokuumeessa, joten hoidot ovat seis ainakin tämän viikon. 🤒🤕

Ihanaa Naistenpäivää! 💐 Vielä ehdit huomennakin hyödyntämään tarjouksen! Ajanvarauskalenterissa on huhtikuun lopulle ast...
08/03/2025

Ihanaa Naistenpäivää! 💐 Vielä ehdit huomennakin hyödyntämään tarjouksen! Ajanvarauskalenterissa on huhtikuun lopulle asti hoitopäiviä avoinna. 🤗

Pitkä hoito sopii erityisesti sinulle, joka tunnet olevasi kokovartalojumissa, ja sinulle, jolla on meneillään henkisesti raskas elämäntilanne johon kaipaat hetken hengähdystaukoa. Pidemmässä hoidossa ehtii oikein kunnolla pysähtyä kehon jumikohtiin niitä vapauttamaan ja käsittelemään koko kehon.

Shiatsu katkaisee arjen kuormitusta auttaen selviytymään haasteista paremmin, palauttaa kehoa ja mieltä luonnolliseen tilaansa, parantaa unen laatua sekä ennaltaehkäisee loukkaantumista urheilusuorituksissa.

Varaa aika 2 tunnin hemmotteluun tämän viikon aikana niin saat normaalihinnasta -10 €, alennus annetaan kassalla (ei koske ennakkomaksuja, alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin).

Ajanvaraus: www.booksalon.fi/liekkikadet

Ja toki miehet saavat alennuksen myös! 🤗🎁

Pitkä hoito sopii erityisesti sinulle, joka tunnet olevasi kokovartalojumissa, ja sinulle, jolla on meneillään henkisest...
04/03/2025

Pitkä hoito sopii erityisesti sinulle, joka tunnet olevasi kokovartalojumissa, ja sinulle, jolla on meneillään henkisesti raskas elämäntilanne johon kaipaat hetken hengähdystaukoa. Pidemmässä hoidossa ehtii oikein kunnolla pysähtyä kehon jumikohtiin niitä vapauttamaan ja käsittelemään koko kehon.

Shiatsu katkaisee arjen kuormitusta auttaen selviytymään haasteista paremmin, palauttaa kehoa ja mieltä luonnolliseen tilaansa, parantaa unen laatua sekä ennaltaehkäisee loukkaantumista urheilusuorituksissa.

Varaa aika 2 tunnin hemmotteluun tämän viikon aikana niin saat normaalihinnasta -10 €, alennus annetaan kassalla (ei koske ennakkomaksuja, alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin).

Ajanvaraus: www.booksalon.fi/liekkikadet

Ja toki miehet saavat alennuksen myös! 🤗🎁

21/02/2025

Shiatsuun ja reikiin voi ja saa talvikaudella pukeutua lämpimästi, paksumpikaan villapaita ei vaikuta hoitoon.

Huomisen ja torstain vapaat ajat (19.-20.2.) alkaen klo 17. Ajanvaraus: www.booksalon.fi/liekkikadet

Osoite

Kauppakuja 4
Elimäki
47200

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 21:00
Tiistai 09:00 - 21:00
Keskiviikko 09:00 - 21:00
Torstai 09:00 - 21:00

Puhelin

+358442758466

Nettisivu

http://www.liekkikadet.fi/

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Liekkikädet :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Liekkikädet :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram