Inkarna

Inkarna Kutsun sinua yhteyteen syvimpään itseesi:
🪷 terapiaa
🪷 psykologiaa & filosofiaa
🪷 keho-mieli-luontoyhteyttä

Osa 3: Näiden edellä kuvattujen kokemusten työstämisessä keskeistä on turvallisen aikuisen minämme vahvistaminen. On tär...
02/07/2025

Osa 3: Näiden edellä kuvattujen kokemusten työstämisessä keskeistä on turvallisen aikuisen minämme vahvistaminen. On tärkeää oppia erottamaan, että tämänhetkinen tilanne ei ole sama kuin se, mitä tapahtui lapsuudessa. Aikuinen minämme pystyy nyt tarjoamaan suojaa ja turvaa itselle, mitä lapsena ei ollut saatavilla.

Toinen tärkeä työskentelyn osa-alue on pysähtyä kohtaamaan se hylätty lapsen osa itsessämme. Mitä se tarvitsee juuri nyt? Usein se kaipaa nähdyksi tulemista, läsnäoloa, lohtua, rauhoitusta ja hyväksyntää. Näiden tarpeiden tunnistaminen ja itsensä lempeä tukeminen auttavat vähitellen rakentamaan sisäistä turvaa.

Ihanteellisessa tapauksessa paraneminen tapahtuu uusien kokemusten kautta. Kun saamme kokemuksia siitä, että kaikki ihmiset eivät hylkää ja että oma arvomme ei riipu toisten läsnäolosta, nämä kokemukset alkavat pikkuhiljaa uudelleenohjelmoida syvään juurtuneita uskomuksiamme.

Joskus voi olla niinkin, että ajaudumme juuri sellaisiin ihmissuhteisiin, jotka toistavat samaa kaavaa, jotka toistuvasti tuottavat meille hylkäämiskokemuksia. Kunnes havahdumme näkemään, mikä meissä kaipaa hoivaa ja eheytymistä.

Joskus on tarpeen tukeutua ammattitukeen. Esimerkiksi terapiassa voidaan työstää tunnelukkoja ja toistuvia haasteita ihmissuhteissa. Turvallisen ihmisen tuki auttaa usein näkemään terveemmin sekä jäsentämään omia kokemuksiamme uudesta näkökulmasta.

Terapeuttisessa työskentelyssä voidaan pysähtyä turvallisesti niiden kipeiden tunteiden äärelle, joita olemme ehkä pitkään kantaneet yksin. Usein vasta myötätuntoisen ja kannattelevan yhteyden kautta on mahdollista alkaa todella kohdata hylätyksi tulemisen pelkoa ja oppia rakentamaan sisäistä turvaa. Tämä avaa vähitellen tilaa uusille tavoille olla suhteessa, sekä itseemme että toisiin.

Eheytymisen myötä alkaa syntyä lempeämpi suhde omaan itseemme, ja vanhojen kaavojen sijaan voimme valita toisenlaista. Voimme oppia tunnistamaan, että olemme arvokkaita, tulemme kohdatuksi, nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin olemme.

Monilla meistä lapsuuden traumaattisen hylkäämiskokemuksen johdosta voi kehittyä myös riittämättömyyden ja häpeän tunnel...
01/07/2025

Monilla meistä lapsuuden traumaattisen hylkäämiskokemuksen johdosta voi kehittyä myös riittämättömyyden ja häpeän tunnelukko. Tällöin koemme olevamme jollain tavalla viallisia, kelpaamattomia tai rakkauden arvoisia vain tiettyjen ehtojen täyttyessä. Tämä uskomus voi elää syvällä ja saada meidät uskomaan, että meidät hylätään, koska emme ole tarpeeksi hyviä. Tämä voi johtaa siihen, että jatkuvasti kritisoimme itseämme, emme osaa ottaa rakkautta vastaan tai pelkäämme, että toiset näkevät meidän “todellisen” puutteellisuutemme.

Hylkäämiskokemus voi myös synnyttää takertuvuuden ja riippuvuuden tunnetta. Tällöin koemme syvää avuttomuutta ja pelkoa siitä, ettemme selviydy yksin. Parisuhteessa tämä voi näkyä vahvana riippuvuutena kumppanista, jolloin pienetkin etäisyyden hetket tai ristiriidat laukaisevat valtavan hylätyksi tulemisen pelon ja jopa paniikin. Voimme ajautua käyttäytymään tavalla, joka tuntuu meistä itsestäänkin ylilyövältä tai epäsuhdalta tilanteeseen nähden, m***a joka kumpuaa syvältä lapsuudesta nousevasta turvattomuudesta.

Tyypillisiä käyttäytymismalleja aikuisuudessa:

Kun lapsuudessa koettu hylkääminen laukeaa aikuisena, saatamme reagoida takertumalla, hakeutumalla toisen lähelle pakonomaisesti ja tulkiten virheellisesti toisen viestejä. Voimme kokea voimakasta ahdistusta ja hätää silloinkin, kun toisen vetäytyminen on vain tilapäistä tai liittyy normaaliin elämään.

Joskus alamme jopa itse vauhdittaa ihmissuhteen päättymistä esimerkiksi riitelemällä, vetäytymällä tai lopettamalla suhteen ennen kuin toinen ehtii tehdä niin. Tai kompensoiden hakemalla suhteen ulkopuolisilta sitä, mistä koemme puutetta. Esim aloittamalla uuden suhteen pian päättyneen suhteen perään. Tällä tavoin yritämme tiedostamattamme hallita tilannetta ja tehdä kivusta ennakoitavaa tai välttää se kokonaan. Jotkut meistä taas reagoivat jäätymällä ja vetäytymällä täysin, koska tunnekuorma on niin suuri, ettei ole keinoja käsitellä sitä.

Näissä hetkissä emme toimi tietoisesti aikuisen tasolta, vaan tunne vie meidät suoraan lapsuuden hylätyksi tulemisen hetkeen, jossa turvaa ei ollut saatavilla.

Jatkuu osassa 3.

Kun lapsena koemme, että vanhempi hylkää meidät ja tämä kokemus on meille traumaattinen, se voi jättää syvän jäljen tunn...
30/06/2025

Kun lapsena koemme, että vanhempi hylkää meidät ja tämä kokemus on meille traumaattinen, se voi jättää syvän jäljen tunne-elämäämme ja minäkuvaamme. Tällainen kokemus vaikuttaa usein siihen, miten rakennamme ihmissuhteita aikuisena ja kuinka reagoimme erilaisiin hylkäämisen tai etäisyyden uhkiin.

Kun lapsuudessa koettu hylkääminen on jäänyt käsittelemättä ja kipu on jäänyt elämään syvälle tunne-elämään, aikuisena tapahtuvat vastaavat tilanteet voivat laukaista voimakkaan, lapsenomaisen ja hätääntyneen reagoinnin. Tällöin emme toimi aikuisen minuuden kautta, vaan palaamme ikään kuin siihen hylätyn lapsen kokemusmaailmaan.

Mahdolliset tunnelukot traumaattisen hylkäämisen seurauksena:

Yksi yleisimmistä tunnelukoista tällaisen kokemuksen jälkeen on hylkäämisen tunnelukko. Tämän tunnelukon ydintunne on syvä pelko siitä, että ihmiset elämässä eivät pysy vierellä, vaan ennemmin tai myöhemmin aina lähtevät pois. Ihmissuhteissa tämä tunnelukko saattaa näkyä takertumisena, kontrolloivana käyttäytymisenä tai ylitulkintana. Saatamme lukea pienimmätkin merkit etäisyydestä tai välinpitämättömyydestä mahdollisena hylkäämisenä. Tämä voi johtaa jatkuvaan levottomuuteen ja turvattomuuden kokemukseen läheisissä ihmissuhteissa.

Toinen yleinen tunnelukko on emotionaalinen puute, jossa koemme syvällä tasolla, ettei kukaan todella lohduta, tue tai ymmärrä meitä. Tämä voi johtaa siihen, että etsimme toistuvasti muilta ihmisiltä varmistusta, huomiota ja emotionaalista tukea, m***a emme koskaan tunne oloamme aidosti tyydytetyksi. Saatamme jäädä jatkuvaan kaipuuseen ja kokea, ettei kukaan täysin täytä emotionaalisia tarpeitamme.

Traumaattisen hylkäämiskokemuksen johdosta voi syntyä myös taipumus alistua tai jopa hylätä itsemme, jotta emme tulisi uudelleen hylätyksi. Saatamme oppia lapsuudessa, että meidän täytyy luopua omista tarpeistamme ja mukautua toisten toiveisiin säilyttääksemme ihmissuhteet. Tämä malli voi jatkua aikuisuuteen niin, että emme osaa pitää omia rajojamme ja emme uskalla ilmaista omia tarpeitamme, koska pelko hylätyksi tulemisesta on niin suuri.

Jatkuu osassa 2.

Jatkoa osalle 1Shunyata-oppi, tyhjyyden filosofia, valaisee tätä prosessia hyvin. Mikään ilmiö, ei edes tuskallisista tu...
08/06/2025

Jatkoa osalle 1

Shunyata-oppi, tyhjyyden filosofia, valaisee tätä prosessia hyvin. Mikään ilmiö, ei edes tuskallisista tuskallisin tunne, ole olemukseltaan pysyvä. Kaikki on muotoutunutta, väliaikaista, toisiinsa kietoutunutta. Kun suostumme tuntemaan kärsimyksemme, koemme sen katoavaisen luonteen. Näemme, että kipu itsessään ei sido meitä. Meidän tarrautumisemme ja vastustuksemme tekevät niin.

Tämä ei ole passiivista alistumista. Se on radikaalia myötätuntoa itseämme kohtaan. Se on oman sisäisen kokemuksemme suostumista tulla nähdyksi kokonaisena, ilman sensuuria. Psykologisesti se on tie integraatioon, henkisesti se on polku vapautukseen.

Kun suostumme tuntemaan kaiken, tuskan, vihan, kauhun, häpeän, avuttomuuden, toivottomuuden, me lakkaamme olemasta niiden vankeja. Ja juuri tässä tilassa, kaiken kivun ytimessä, alkaa hienovarainen muutos. Tietoisuutemme laajenee. Näemme itsemme ja maailmamme selvemmin. Havaitsemme toistuvia kaavoja, joita emme ennen kyenneet edes tunnistamaan. Meidän ei tarvitse enää kantaa vanhoja haavoja kuin näkymättömiä kahleita, vaan voimme antaa niiden liueta, koska olemme nähneet niiden todellisen luonteen.

Tiibetin buddhalainen mestari Padmasambhava sanoi: “Jos tunnet kärsimystä, älä väistä. Katso suoraan siihen ja tiedä, että se ei ole muuta kuin mielesi tanssia.”

Kärsimyksen kohtaaminen ei ole vain yksilöllinen vapautumisen tie, vaan myös syvästi henkinen teko. Suostumme tulemaan täysin eläväksi tässä inhimillisessä kehossamme, tässä maailmassa. Menemme kohti, koska se on ainoa tie läpi. Ja vasta kun olemme kulkeneet läpi oman pimeytemme, voimme todella elää vapaudesta käsin, keveämpinä, avoimempina ja myötätuntoisempina kuin ennen.


Kun elämä tuo eteemme haasteita, luonnollinen reaktiomme on usein pako. Haluamme kääntää katseemme pois kivusta, paeta e...
07/06/2025

Kun elämä tuo eteemme haasteita, luonnollinen reaktiomme on usein pako. Haluamme kääntää katseemme pois kivusta, paeta epämukavuutta, vaientaa ahdistus erilaisin keinoin – kiire, viihdykkeet, suojautuminen, kontrolli. Kuitenkin juuri tämä väistäminen pitää meidät jumissa vanhoihin kärsimyksen kaavoihin. Mikään ei muutu, koska mitään ei kohdata.

Tiibetiläisessä perinteessä opetetaan, että kärsimyksen kieltäminen on kuin yrittäisi pysäyttää myrskyn vastustamalla tuulta. Mitä enemmän taistelemme, sitä enemmän jäämme sen valtaan. Todellinen vapautuminen alkaa siitä, että lakkaamme pakenemasta ja astumme suoraan myrskyn ytimeen.

Tämä prosessi on syvästi transformoiva ja voidaan nähdä myös itselleni tuttuna varjotyönä. Siinä intentiona on n ä h d ä kaikki se, mitä olemme pyrkineet olemaan näkemättä itsessämme; pelko, häpeä, viha, suru, avuttomuus. Se on tietoista laskeutumista sisäiseen pimeyteen ilman tuttujen pakoreittien käyttämistä.

Tiibetin perinteessä tätä voisi verrata mielenkiintoiseen chöd-harjoitukseen, jossa symbolisesti kohdataan sisäiset demonit, ei taistellen, vaan antautumalla niille, ruokkien niitä, ja lopulta paljastaen niiden tyhjyyden. Tämä voi tuntua juuri päinvastaiselta, mihin on tottunut.

Jos uskallamme pysähtyä kivun äärelle, emme ainoastaan tunne kärsimystä, vaan meistä tulee sen todistajia. Tunteet, joita välttelemme, tuntuvat aluksi sietämättömiltä. Keho tärisee pelosta, kurkku kuristuu surusta, rinta puristuu kauhusta. M***a jos emme väistä näitä kokemuksia, alamme vähitellen huomata, että nämä tunteet eivät ole kiinteitä, ne eivät ole pysyviä, ne eivät todella uhkaa meitä. Ne nousevat, liikkuvat, muuttavat muotoaan ja lopulta hälvenevät, sulavat, katoavat.

Jatkuu osassa 2.

Koulun päättyminen on iso hetki lapselle ja nuorelle. On surullisen yleistä, miten usein lapset ja nuoret kokevat painei...
30/05/2025

Koulun päättyminen on iso hetki lapselle ja nuorelle. On surullisen yleistä, miten usein lapset ja nuoret kokevat paineita ja ahdistusta kouluun ja isoksi kasvamiseen liittyen.

Nyt koulun päätyttyä keskusteluiden keskittyminen arvosanasuorituksiin ei ole paras tapa rakentaa yhteyttä. Sen sijaan voi vahvistaa lapsen tai nuoren itsetuntemusta, tunnetaitoja ja sisäistä motivaatiota.

Tässä muutamia kysymyksiä, joilla voi osoittaa kiinnostusta lapsen omiin kokemuksiin ja kasvuun. Niitä voi soveltaa lapsen ikätason mukaisiksi.

“Mistä olet löytänyt eniten merkitystä tänä vuonna?”

“Millaisia onnistumisia / haasteita kohtasit ja mitä ne opettivat sinulle?”

“Missä hetkissä tunsit olosi kaikkein aidoksi?”

“Minkä oivalluksen haluaisit kantaa mukanasi myös tuleviin vuosiin?”

“Mikä sai sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi tai arvokkaaksi?”

“Jos antaisit menneelle lukuvuodelle jonkin teeman tai otsikon, mikä se olisi?”

“Milloin koit, että jokin asia kosketti sydäntäsi erityisesti?”

“Miten olisit halunnut tulla nähdyksi ja kuulluksi tänä vuonna?”

“Mikä tuntuu sinussa kasvaneen vahvaksi tänä vuonna?”

“Jos voisit antaa neuvoja vuoden takaiselle itsellesi, mitä sanoisit?”

“Missä hetkissä tunsit itsesi rohkeaksi?”

“Mikä auttoi sinua pysymään omana itsenäsi muiden odotuksista huolimatta?”

“Millä tavoilla toivoisit tulevaisuudessa vielä kasvavasi?”

Näillä kysymyksillä annat tilaa lapsen ja nuoren omille ajatuksille ja tunteille – ja tuet hänen sisäistä kompassiaan, joka on paljon tärkeämpi kuin ulkoiset arvosanat.

Tuleeko sinulle mieleen lisää hyviä kysymyksiä? Jaa ihmeessä kommentteihin.

Mieli ry:n sivuilta löytyy myös hieno vahvuustodistus, jonka voi tulostaa omille läheisille koulunsa päättäville. Koulutodistus kun ei mittaa niitä elämässä merkityksellisempiä taitoja.

Merkityksellisiä ja myötätuntoisia kohtaamisia koulunsa päättäneille ja heidän kanssaan 🌷

Masennus voi tuntua siltä kuin elämä olisi menettänyt värinsä – mikään ei innosta, sisäinen liekki on hiipunut, ja josku...
21/05/2025

Masennus voi tuntua siltä kuin elämä olisi menettänyt värinsä – mikään ei innosta, sisäinen liekki on hiipunut, ja joskus jopa olemassaolo tuntuu raskaalta. Se ei ole pelkästään mielentila, vaan usein myös kehon tila: hidastunut, jähmettynyt, vetäytynyt.

Se voi olla merkki siitä, että olemme eläneet liian pitkään vastoin omaa sydäntämme – ehkä vääränlaisten odotusten, vaatimusten tai roolien mukaan. Masennus ei kaipaa painetta parantua, vaan tilaa olla, tuntua ja hiljalleen virrata uudelleen.

Lempeä liikeharjoitus aktivoi kehoa pienesti ja lempeästi, tuoden elämänenergiaa takaisin hiljalleen – kuin kutsuen valoa sisään. Voit tehdä tämän aamulla tai koska tahansa, kun tunnet olosi jähmettyneeksi.

🌿 Harjoitus:

Aloita hengityksellä (1–2 min)

Istu tai seiso. Aseta kädet sydämelle. Sulje silmät. Hengitä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos.

Sano itsellesi hiljaa:
“Olen tässä. En vaadi mitään. Vain hengitän.”

Nosta kädet ylös – hitaasti (2–3 min)
Hengitä sisään ja nosta kädet ylös kuin tavoittelisit valoa.
Pidä hetki. Hengitä ulos ja anna käsien laskeutua sivuja pitkin alas. Kuvittele, että hengität sisään valoa ja elinvoimaa. Uloshengityksellä annat painon valua maahan. Toista 3–5 kertaa.

Avaa rintakehä ja ravista kädet (2–3 min)
Avaa kädet sivuille, rintakehä auki. Liiku pehmeästi – kuin venytellen unesta. Sitten ravista kevyesti käsiä, kuin pudottaisit kaiken liiallisen painon.

Paina jalat maahan – juurru (1 min)
Seiso hetkeksi tukevasti.
Tunne jalkapohjat. Hengitä ja sano mielessäsi:
“Minulla on lupa olla tässä. Elämä kulkee minussa, hitaasti, m***a varmasti.”

Palaute sydämelle (1 min)
Laita kädet takaisin sydämelle. Kiitä itseäsi hiljaa:
“Kiitos, että tulin tänään edes hetkeksi lähelle itseäni.”

Tämä liikeharjoitus ei pyri parantamaan masennusta, vaan tuomaan hetken itsesi äärelle, oman elämänenergiasi yhteyteen ja virtaan, jotta ne saavat alkaa hiljalleen liikkua. Sopii itsehoidoksi esim. terapian rinnalle. Haethan itsellesi apua, kun sitä tarvitset.

Uupumus ei ole pelkkää väsymystä – se on syvää tyhjyyttä ja kyvyttömyyttä palautua. Se syntyy, kun olemme pitkään ylittä...
20/05/2025

Uupumus ei ole pelkkää väsymystä – se on syvää tyhjyyttä ja kyvyttömyyttä palautua. Se syntyy, kun olemme pitkään ylittäneet rajojamme, ehkä toisten vuoksi, ehkä pakon tai velvollisuudentunteen ajamana. Henkisellä tasolla uupumus voi kertoa, että olemme hukanneet yhteyden itseemme ja se ei voi enää jatkua.

Uupumus kutsuu kuuntelemaan kehoamme ja sieluamme: Mitä olen jättänyt huomioimatta itsessäni? Se voi olla lepoa, hyväksyntää, aitoutta, rajoja - jotain, jota olemme tottuneet sivuuttamaan.

Usein yritämme korjata uupumuksen poistamalla oireita, m***a kestävä eheytyminen syntyy siitä, että annamme luvan olla rikki ja levätä siinä. Lempeys on tehokkain lääke. Kun annamme itsemme hidastaa, pysähtyä, kuunnella ja luopua, alkaa tapahtua hiljaista sisäistä eheytymistä.

Uupumus ei siis ole merkki epäonnistumisesta tai heikkoudesta, vaan uuden alun alku. Se kutsuu irrottamaan vanhoista rooleista, suorittamisesta ja elämäntavoista, jotka eivät enää palvele kasvuamme ja hyvinvointiamme.

Seuraavan harjoituksen avulla voit palata yhteyteen omien tarpeiden ja rajojen kanssa. Voit tehdä harjoituksen kirjoittaen, hiljaa mielessä tai puhumalla itsellesi ääneen.

🌱 Harjoitus:

Hiljenny hetkeksi hengityksen äärelle. Tunne maa allasi, hengityksesi rytmi.

Kysy itseltäsi hitaasti ja myötätuntoisesti:

• Mihin olen sanonut kyllä, vaikka tarkoitin ei?
• Missä olen unohtanut itseni viime aikoina?
• Mitä todella tarvitsen juuri nyt – kehoni, mieleni, sieluni?

Kirjoita (tai sano ääneen) kolme lupausta itsellesi tänään.

Esimerkiksi:

“Annan itselleni luvan levätä ilman syyllisyyttä.”
“Saan sanoa ei.”
“Saan olla lempeä itselleni silloin, kun en jaksa.”

Tämä harjoitus voi olla osa viikoittaista itsesi kuuntelun hetkeä.

Ahdistus syntyy, kun mielemme tai kehomme kokee uhkaa – vaikka se ei olisi konkreettinen tai välitön. Se voi olla seurau...
18/05/2025

Ahdistus syntyy, kun mielemme tai kehomme kokee uhkaa – vaikka se ei olisi konkreettinen tai välitön. Se voi olla seurausta ylikuormituksesta, liiallisista odotuksista tai sisäisestä ristiriidasta.

Ahdistus voi juontaa juurensa varhaiseen kokemukseen siitä, että maailma ei ole turvallinen paikka. Lapsuudessa opittu selviytymisstrategia – kuten jatkuva varuillaan olo tai kontrollointi – voi jatkua aikuisuudessa sisäisenä jännityksenä.

Jos elämme pitkään tavalla, joka ei vastaa sisäistä totuuttamme – esimerkiksi työssä, parisuhteessa tai yhteiskunnallisessa roolissa – sisimpämme alkaa kapinoida. Ahdistus voi olla merkki siitä, että jokin osa meistä ei enää jaksa teeskennellä.

Moni meistä kantaa hermostollaan jatkuvaa virittäytyneisyyttä: on oltava valppaana, tehokas, reagoiva, saavutettava. Tämä virittyneisyys voi olla niin syvään juurtunutta, että ahdistus tuntuu jatkuvalta olotilalta.

Sen sijaan, että soimaisimme itseämme ahdistuksesta “Miksi minä olen tällainen?”, tai harhauttaisimme itsemme herkuttelulla, viihteellä tai puuhastelulla, voimme kysyä: “Mitä tarvitsen juuri nyt, jotta tuntisin oloni turvallisemmaksi?”

Itsemyötätunto antaa luvan hengähtää ja myöntää, että ahdistus ei tee sinusta heikkoa – se tekee sinusta inhimillisen. Seuraava harjoitus on hyvä juuri ahdistukseen. Sen avulla palautat yhteyden kehoosi ja luot sisäinen turvan tunteen.

🌱 Harjoitus:

Istu tai makaa mukavassa asennossa. Laita toinen käsi sydämelle ja toinen vatsalle.

Hengitä syvään ja hitaasti. Kun hengität sisään, kuvittele, että hengität sisään lempeää lämpöä. Kun hengität ulos, kuvittele, että huokaiset ulos jännitystä ja pelkoa.

Sano itsellesi hiljaa:
“Olen turvassa juuri nyt.”
“Tämä tunne saa olla tässä. Se ei ole vaarallinen.”
“Kuuntelen sinua, rakas keho.”

Kysy itseltäsi, mikä auttaisi minua tuntemaan oloni vähän turvallisemmaksi juuri nyt? – ja anna vastaus tulla ilman painetta.

Voit tehdä tämän milloin tahansa, kun tunnet ahdistuksen nousevan.

Ahdistus, uupumus ja masennus ovat usein yhteydessä toisiinsa – ne voivat ilmetä samanaikaisesti tai seurata toisiaan sy...
17/05/2025

Ahdistus, uupumus ja masennus ovat usein yhteydessä toisiinsa – ne voivat ilmetä samanaikaisesti tai seurata toisiaan syklisesti.

Ne eivät ole vain mielenterveyden häiriöitä, vaan voivat myös kertoa siitä, että jokin elämässämme on ristiriidassa sisäisen totuutemme tai tarpeidemme kanssa.

Kun tarkastelemme niitä henkisen hyvinvoinnin, itsemyötätunnon ja omien tarpeiden näkökulmasta, voimme nähdä ne tärkeinä viesteinä.

Ahdistus, uupumus ja masennus kertovat usein siitä, että olemme menettäneet yhteyden omaan sisäiseen ääneemme. Ne pyytävät pysähtymään ja kysymään:

🍃 Miten kohtelen itseäni vaikeina hetkinä?

🍃 Milloin viimeksi kysyin itseltäni, mitä tarvitsen – ja kuuntelin vastauksen?

🍃 Elänkö niin, että sydämeni saa olla mukana?

Itsemyötätunto ei ole itsesääliä – se on rohkeutta olla läsnä itselle myös silloin, kun on vaikeaa. Se on voima, joka mahdollistaa toipumisen ja aidon muutoksen.

Seuraavassa kolmessa postauksessa löydät kustakin, ahdistuksesta, masennuksesta sekä uupumuksesta, omat erilliset jutut harjoituksineen.


Tunnistatko, että ihmissuhteissamme ei ole vain ”sinä ja minä”, vaan mukanamme kulkee usein näkymätön perhehistoriamme?T...
16/05/2025

Tunnistatko, että ihmissuhteissamme ei ole vain ”sinä ja minä”, vaan mukanamme kulkee usein näkymätön perhehistoriamme?

Tämä tarkoittaa, että tietynlaiset sisäistetyt roolit (esim. hoivaaja, pelastaja, uhri, syyllinen) voivat aktivoitua suhteessa toiseen henkilöön. Nämä roolit eivät ole tietoisesti valittuja, vaan opittuja tapoja saada rakkautta, turvaa tai hyväksyntää.

Esimerkiksi, jos olemme oppineet lapsena, että rakkautta saa vain olemalla kiltti ja huolehtiva, saatamme aikuisuudessa tukahduttaa omat tarpeemme ja odottaa huomaamatta samaa muilta – tai pettyä, kun toiset eivät “vastaa” tähän malliin.

Tällöin suhteessa voivat toimia esimerkiksi:
👩‍⚕️”Äiti, joka ei koskaan ollut saatavilla”, ja siksi sisäinen lapsi hakee edelleen hoivaa.
🧔‍♂️”Kriittinen isä”, joka on nyt sisäinen ääni, joka moittii ja aiheuttaa häpeää tai pelkoa konfliktista.

Sukupolvelta toiselle siirtyy valtava määrä:
• ratkaisemattomia tunteita,
• traumoja,
• häpeää,
• sukupuolirooleja,
• tapoja ja kulttuuria (esim. vaikenemisen kulttuuri).

Näitä ylisukupolvisia siirtymiä kutsutaan epigeneettisiksi tai systeemisiksi traumoiksi, ja ne voivat tulla näkyviin esimerkiksi, kun koemme ahdistusta tai epävarmuutta “ilman näkyvää syytä”, joka juontaa jostain aiemmasta sukupolvesta. Tai kun löydämme itsemme toistuvasti suhteista, jotka heijastavat samanlaista emotionaalista dynamiikkaa, jota vanhempamme elivät (esim. hylkääminen, etäisyys, väkivalta).

Voimme tuoda nämä sisäiset osamme tietoiseen vuoropuheluun erimerkiksi terapiassa, jossa tunnistetaan eri “osat” (esim. pelokas lapsi, kontrolloiva aikuinen) ja niiden tarpeet. Näiden osien kanssa voidaan käydä dialogia ja antaa niille ymmärrystä ja hoivaa, jota ne eivät alun perin saaneet. Näin ihmissuhteesiimme tulee enemmän tilaa todelliselle minä–sinä-kohtaamiselle, eikä vain roolien tai puolustusten vuorovaikutukselle.


Osoite

Espoo

Nettisivu

https://linktr.ee/inkarna

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Inkarna :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Inkarna :lle:

Jaa