28/01/2025
TOUHUKAS TAMMIKUU!
Tammikuusta on enää rippeet jäljellä ja kohta alkava helmikuu tuo mukanaan lisää valoa ja ehkä jo kevään tuntua. Ainakin linnut laulavat aamuisin jo kuin olisi huhtikuu. Reppanat, kun se takatalvi sitten iskee🦆🐦⬛🪿
Kuinka sinun vuosi on alkanut? Mietitkö muutoksia, lupauksia, toiveita, haaveita? Vai onko se jo sellaista "old school"-meininkiä?
Minä osasin olla lupaamatta mitään ihmeellistä. Päätin sen sijaan hypätä suoraan toimintaan😉 Vanha asunto on myyty (siis omistusasunto) ja ylihuomenna noudan vuokrakodin avaimet.
Kolmion 77-neliötä vaihtuu kaksion 45-neliöön. Ja kyllä, sehän tarkoittaa massiivista tavaran karsimista. Aloitin vaatteista.
Elän mustien jätesäkkien ja laatikoiden keskellä. Laatikoissa on tavarat merkillä "jatkoon" ja nyssyköissä "kierrätys" ja ???. Viimeinen merkki tarkoittaa vaatteita, jotka periaatteessa ovat ihan hyviä, mahtuvat päälle, m***a ovat jostain syystä jääneet kaappiin käyttämättöminä. Esimerkkinä viiskymppisille hankkimani lila juhlamekko, kaunis sellainen, m***a nyt kuuskymppisenä näyttää jotenkin vinksahtaneelta päälläni. Tunnistatko tämän ilmiön?
Jatkoon-laatikoissa on myös kaikki kauniit astiat, kirppareilta hankitut nuutajärvet ja iittalat ja se kauneimmat arabiat. Muut saa sitten lähteä. Kyllä niille ottajia löytyy.- Huonekaluistakin olen myynyt ja lahjoittanut ison osan: telkkatason, pienen pöydän eteisen lipaston jne. Sillä mitä tekee telkkatasolla uudessa kodissa, jonne ei tule telkkaria tai eteisen lipastolla, kun ei ole kunnon eteistä😅
Päätin, että uuteen kotiin tulee ainoastaan silmää miellyttäviä, kauniita esineitä. Tätä linjaa noudatin, kun hankin Matildan pikkukotiin huonekaluja ja muuta tilpehööriä. Ja konsepti on toiminut: huokaa syvään joka kerta, kun astun pikku kotiini Matildassa.
Onneksi kaiken tämän muuttomylläkän keskelle osui viiden päivän unelmaloma Lapissa. Jos jaksat vielä lukea, niin alla tiivistelmä tuosta joogaretriitistä ja pari kuvaa.
Ihanaa kevään odotusta just sulle❤️
KIILOPÄÄ, SUOMEN LAPPI❤️
Nautin, kun pääsen toisten ohjaajien ohjattavaksi. Varsinkin viisaitten ja ammattitaitoisten.
Kiilopäällä, Sydäntalven joogaretriitissä tätä herkkua oli tarjolla viiden päivän ajan. Olen ollut kerran aikaisemmin Aksanan joogaretriitissä ja suoraan sanoen lumouduin jo silloin hänen kyvystään tarjota hetkiä oivaltamiselle.
Joogaretriitti on mielestäni nerokas kokonaisuus: kaksi kertaa päivässä joogaa, aamulla voimallisempaa ja illalla lempeämpää ja päivällä hiihtoa tunturissa 2-4 tunnin ajan sääolojen mukaan.
Päivä päättyy aina saunaan savulla tai ilman sekä avantoon. Kylmällä vedellä on uskomaton, palauttava vaikutus hermostoon ja lihaksiin.
Jooogaopettajamme Rovaniemeltä, Aksana on yhdistelmä osaavaa luonto-opasta ja voimakasta, m***a lempeää joogia. Voisin ihailla hänen fyysistä osaamistaan loputtomiin. Hänessä yhdistyvät voima, ymmärrys ja hyväksyntä omasta kehosta ja rakkaus luontoon ja ulkoliikuntaan. Niin paljon opittavaa!
Tunnistan itsessäni loputtoman suorittajan ja nyt kuudenkympin ja kuoleman välillä suren kaikkea sitä, mitä en enää pysty tekemään kipuvapaasti. Oikea polvi kolottaa, temppuilee, kipuilee ja välillä lopettaa yhteistyön. Jalkaterät kipeytyvät vaeltaessa maastossa ja tekevät kävelystä välillä mahdotonta.
Se harmittaa!
Puhuin tästä Aksanan kanssa. Hän käänsi asian toisinpäin: ole kiitollinen kaikesta siitä, mitä voit tehdä- hiihtää tunturissa, vaeltaa rinkka selässä, tehdä voimakasta joogaharjoitusta ja nauttia luontoliikunnasta. Tunne kiitollisuutta siitä, että jaksat joogata kahdesti päivässä ja hiihtää ja vielä illalla riittää voimia saunomiseen ja uimiseen.
Murehtimisen sijaan pitäisi opetella olemaan kiitollinen kaikesta siitä, mihin pystyy. Mieltä voisi kouluttaa kiitollisuuteen itsensä moittimisen sijaan. Siinä riittää itselleni haastetta loppu elämäksi.
En ole aikaisemmin hiihtänyt tunturissa leveillä suksilla. Hiihtäminen, pertsa on ollut liki mahdotonta, koska jäykistetyt varpaat eivät tykkää hiihtopotkusta. Hiihtäminen on ollut luistelua, jossa syke karkaa maksimilukemiin. Hiki pinnassa ja kovalla sykkeellä on ollut mottoni tähän asti. Ei siinä ole paljoa ehtinyt luontoa ihastella.
Tunturisuksilla syke ja meno on rauhallista. Hiihtäminen on enemmänkin kävelyä uppohangessa sukset jalassa. Eteneminen on hitaampaa ja aikaa jää maiseman ihastelulle. Kurssilla ollut Riitta, itseäni reilusti vanhempi kanssahiihtäjä opetti minulle uudenlaista suhtautumista kolotuksiin ja hidastuvaan vauhtiin: nyt on aikaa tutkiskella lumikiteitä puiden oksilla, katsella moniväristä taivasta ja nauttia raittiista ilmasta ilman kiirettä. Vähemmälläkin sykkimisellä pärjää vallan mainiosti. "Vai niin, " toteaisi Osmo Peltola.
Näillä ajatuksilla kevättä ja seuraavaa joogaretriittiä kohden!
https://tiinasimpanen.fi/2016/11/11/ihana-irtiotto-arjesta/