19/01/2026
Vierailijan kynästä rehellinen kuvaus, mitä on alkoholismi, mitä on tarvittu toipumiseen ja miltä elämänmuutos on tuntunut ❤️
Nora, alkoholisti ja läheisriippuvainen👋
Alkoholismin geeni on todella vahvana mun sukupuussa. Elin lasisen lapsuuden sisarieni kanssa.
Alkoholismi aktivoitui minulla, kun aloin 11 vuotiaana ryyppäämään. 7luokan päättäjäisiin isäni myi minulle ja kavereilleni viron viinaa auton takakontista, join itseni siihen kuntoon että minulla ei ollut enää jalkoja. Sehän oli heti humalahakuista ja viikoittaista juomista, jopa m***a kertaa viikossa juotiin. Milloin varastettiin vanhempien viinat, milloin joku vanhempi haki meille juomat, joskus varastettiin kaupoistakin. Siihen pääsi turruttamaan paskaa oloa mitä ei osannut näyttää kenellekään. Riippuvuus ja "rakkaus" alkoholiin syveni nopeasti, jossain kohti en voinut olla kuin pari päivää juomatta välissä. Ensimmäisen kerran hakeuduin katkolle kautta päihdekuntoutukseen parikymppisenä. Ja yrittänyt peruuttamatonta, itsemurhaa. Olin jo juonut parisuhteen, kaverisuhteita sekä koulupaikan. Siitä mitään apua ollut, koska en kyennyt nähdä saatika myöntää ongelmaani.
Vuosien varrella olen käynyt katkoilla ja eri päihdekuntoutuksissa sekä psykiatrin osastoilla, miettinyt että olen selkärangaton luuserijuoppo kun en kykene hallitsemaan juomistani. Menin mielenterveys diagnoosien taakse, niillä oli helppo selittää holtitonta käytöstä, juomista ja sairaslomia.
Viina oli ohjaksissa, en minä. Juominen meni kaiken edelle. Kulissit pysyi pystyssä kun kävinhän minä töissä ja koti oli siisti. Parisuhteet sekä osoitteet vaihtui monesti, se helpotti kulissien pitoa ja samalla pakenin ongelmia.
Loppuvaiheessa otin lainoja, kulutusluottoja joiden avulla ylläpidin viimeisiä kulisseja, enhän minä voinut myöntää että olen ryypännyt kaikki rahani. Hain monesti apua, minua pompoteltiin mielenterveys ja päihdepalvelujen välillä, olin hullu sekä juoppo, niin tuntui että minun hoito ei kuulunut kellekään. Ihmissuhteet kärsi, osa loppunut kokonaan. Työt ja mielenterveys kärsi. Rahat juotu. Tiesin että mulla on paha alkoholiongelma, m***a en sitä koskaan itselleni myöntänyt että alkoholisti olen.
Toukokuussa hain taas kerran apua. Olin taas juonut parisuhteen, tällä kertaa niin merkityksellisen, että tajusin tarvitsevani apua. Halusin todella lopettaa juomisen. Halusin saada toisenlaisen elämän ja tulevaisuuden, halusin äidiksi, m***a ek ikinä halunnut lapselle juoppoa äitiä. Minulle annettiin vain lääkkeet vieroitusoireisiin, eli korvattiin viina toisella päihteellä. En tietenkään sillä kyennyt lopettaa juomista. Kroppa ja mieli huusi vain lisää viinaa, yritin taistella vastaan m***a viina voitti.
Kesäkuussa löysin todellisen pohjani. Olin juonut itseni pohjalle, menettänyt rakkauden ja henkisen hyvinvoinnin. En enää halunnut juoda, en enää kestänyt sitä paskaa oloa, millä ollut enää mitään merkitystä. 29vuotias, ei ammattia eikä toivoa tulevasta. Heräsin siihen että nyt on saatava oikeanlaista apua jos haluan elämän hallintaan. Jos haluan pysyä hengissä. Jotta voin saavuttaa ne asiat tulevaisuudessa mitä haluan, minun on vielä jaksettava yrittää. Nöyrtyä ja pyytää apua.
Krapulassa, vielä päihtyneenä soitin mielenterveys- ja päihdepäivystykseen. Muistin aiemmalta ajalta hoitajan puheen Minnesota hoidosta. Kaverikin oli sitä jo pääsiäisen aikaan mulle suositellut. Sinne halusin, olinhan kuullut että sielä ihmiset ovat oikeasti raitistuneet. Oli tarkoitus aloittaa avokatko 13.6, m***a vaikka luulin olevani selvinpäin, puhalsin vielä 1,21 promillea. Tämä pelästytti, luulin olevani selvä. Missä kunnossa olen ajellut autoa, käynyt töissä ja elänyt normaalisti, kun olen luullut olevani selvä, oikeasti olen ollut humalassa, vaarantaen itseni sekä kanssaeläjät. Avokatkon sain aloitettua seuraavana päivänä ja päihdetyöntekijä alkoi työskentelemään, jotta pääsisin Minnesota hoitoon. Sinne sain onnekseni maksusitoumuksen ja pääsin Minnesota hoitoon juhannuksen jälkeen, 24.6.24 kävelin hoitolaitoksen ovista sisään. Olin jo kärsinyt fyysisen krapulan kotona, ensimmäiset 5 päivää rauhoittavien lääkkeiden sekä ystävien avulla. Ilman ystävien tukea, olisin jatkanut vain ryyppäämistä, taas.
24.6.24 alkoi minun matkani raittiiseen elämään. Tuntui että taakka tippui harteilta, kun ensimmäisen kerran esittelin oikean itseni, Nora, alkoholisti.
Ensimmäisen kerran pääsin kuntoutukseen, hoitoon, jossa pureuduttiin riippuvuuteen, jossa hoidettiin sairauden juurisyitä. Sain ymmärryksen että en olekaan "selkärangaton luuserijuoppo", vaan minulla päihderiippuvuus sairaus, alkoholismi. Hoidon aikana aloin myös tiedostamaan läheisriippuvuuteni paremmin, olin sen jo vuonna 2015 ymmärtänyt, m***a en tosiaan ollut aiemmin valmis itseäni hoitamaan.
Tänään olen ollut juomatta 5kk27pv. Pisin aika raittiina sitten ikinä.
Toipumisen matkani jatkuu yhä, loppuelämän ajan, päivä kerrallaan. Jokainen päivä jonka saan olla raittiina on suuri lahja, josta olen hyvin kiitollinen. Joka päivä hoidan itseäni, käymällä Aa-ryhmissä, pitämällä yhteyttä vertaisiin sekä ystäviin, lukemalla aiheeseen liittyviä tekstejä sekä käymällä terapiassa. Vertaistuki toisista raitistuneista, on korvaamaton. Ilman heitä en olisi tänä päivänä raitis, toipumassa. Ilman heidän tukea en selviäisi, onneksi minun ei tarvitsekaan yksin selvitä. Tänään en ole yksin.
Kiitos raittiista päivästä ja ryhmän tuesta 🫶
Tämän kirjoitin vuoden 2024 elokuussa, toipumismatkani alussa.
Juuri tänään olen edelleen raitis ja edelleen toipumassa. Edelleen hoidan itseäni päivittäin, tiedostan kuinka tärkeää on jatkuva itsensä hoitaminen sekä vertaistuen merkityksen sille, että pysyn oikealla tiellä ja voin paremmin.
Nora Honkaheimo
Juuri tänään raitis nainen
