05/02/2026
Onkohan mun koskaan tullu tarkemmin avattua, kuka täällä Ruusun kehohuoltamolla oikein häärää 🤔Kotisivulla on kyllä jonkinmoinen esittely, m***a tässä nyt hiukan knoppitietoa Hannasta ☝️
🌹Minusta ei koskaan pitänyt tulla yrittäjää. Eikä varsinkaan hierojaa. Musiikkiluokalta aikoinaan pois päästyäni vannoin, etten ikinä milloinkaan enää elämässäni harrasta mitään, mikä liittyy musiikkiin 🫣
🌹 Harrastan koiran kanssa lenkkeilyä, kissojen lällyttelyä ja äänikirjojen kuuntelua. Ja sit laulamista ja kitaransoittoa 😁
🌹 Pelkään ilmapalloja.
🌹 Olen ollut yli 20v naimisissa, ei lapsia.
🌹 Olen erittäin huumorintajuinen ja vilkas mielikuvitus tuo tähän oman lisämausteensa. Koitan kaikin keinoin pitää siitä huolen, etten ikinä menetä nauramisen taitoa ja kykyä nähdä vaikeidenkin asioiden humoristista kulmaa!
🌹Herään joka aamu n. klo 8. Joko herätyskellolla tai ilman.
🌹Olen aika lailla syntymästäni asti ollut äärimmäisen eläinrakas ja on hyvin vaikea kuvitella elämää ilman lemmikkejä. Tällä hetkellä meillä on kaksi kissaa ja koira.
🌹 En voi sietää minkäänlaista epäreiluutta ja ettei sääntöjä noudateta esim liikenteessä, jossa jokainen on myös muiden turvallisuudesta vastuussa. Oikeudentajuni on voimakas.
🌹 Nykypäivän minäminäminä-ajattelu saa mut tosi surulliseksi. Meidän kaikkien pitäis olla kiltimpiä toisillemme 💝 ja myös itsellemme.
🌹Tykkään pakkasesta, inhoan hellettä.
🌹 Olin pienenä valtavan suuri Matti Nykäs-fani!!
🌹 Osaan tehdä tosi hyvää ruokaa, m***a inhoan ruuanlaittoa. En myöskään juuri koskaan käytä mitään valmiita reseptejä, vaan kokkaan fiiliksellä improten.
🌹 En tykkää salmiakista.