Jalkaterapia ja valmennus Suvi Mattila

Jalkaterapia ja valmennus Suvi Mattila Personal Trainer, mentaalivalmentaja, ryhmäliikuntaohjaaja, liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä. Jalkaterapeuttiopiskelija Kuka minä olen?

Olen 41- vuotias kahden koululaispojan ja yhden 3-vuotiaan neidin äiti ja personal trainer. Liikunnasta tuli ammatti oman harrastuneisuuden kautta, ensin ryhmäliikuntaohjaajan muodossa. Vuonna 2010 valmistuin FAF:n lisensoiduksi personal traineriksi. Nyt kuuden vuoden ajan olen oppinut itsestäni ja muista ihmisistä valtavasti. Vuosiin on mahtunut paljon vastoinkäymisiä jotka ovat saaneet minussa itsessäni aikaan muutosprosessin, ne ovat myös mahdollistaneet itsetutkiskelun siitä Kuka minä oikeastaan olen? Valmentajana toimin ennen kaikkea isojen asioiden äärellä. En niinkään usko ulkoisen muutoksen tuovan onnellisuutta ja siksi moni asiakkaani saakin huomata että yhteistyö kanssani on myös paljon henkilökohtaisempaa kuin vain liikunta ja ruokavalio. Usein muutamme ulkoisen olemuksen rinnalla asiakasta sisältä käsin koska vain silloin muutos on pysyvää. Onkin mieletöntä huomata henkinen kasvu omissa asiakkaissa ja olla ylpeä heidän saavutuksistaan. Oma treenaaminen on muuttunut vuosien varrella radikaalistikin. Aikaisemmin liikuin paljonkin kun ohjasin tunteja. Tällä hetkellä liikun ja teen sitä mikä minusta tuntuu hyvältä ja mistä nautin. Pakonomainen tarve liikkua jotta näyttäisin hyvältä tai painoni pysyisi kurissa on melkein selätetty, tällä hetkellä liikun ja teen sitä mikä minusta tuntuu hyvältä ja mistä nautin. Edelleen ohjaan jumppia ja käyn salilla ja koiran kanssa kävelemässä, näiden kaikkien edelle kuitenkin menee oma jaksaminen ja hyvinvointi. Kaikkein ihaninta on itse päästä hyvän ohjaajan tunnille jossa musiikki ja jalat vie ja pääsee hieman irroittelemaan! Kaikki on mahdollista, sinä itse päätät miten! Jos haluat valmentajan joka valmentaa sinua pintaa syvemmältä, ota rohkeasti yhteyttä.

AJANVARAUS Pientä päivitystä syksyn ajanvaraustilanteeseen. Tällä hetkellä vapaat ilta-ajat menevät muutaman viikon pääh...
15/08/2025

AJANVARAUS

Pientä päivitystä syksyn ajanvaraustilanteeseen. Tällä hetkellä vapaat ilta-ajat menevät muutaman viikon päähän, päiväaikoja varauskalenterista löytyy toisina viikkoina paremmin kuin toisina. Kaikki ajat eivät ole Vellossa vaan osa löytyy suoraan kysymällä messenger, meili tai tekstari/ Whatsapp.

Viimeistä syksyä viedään opiskelujen merkeissä, vielä olisi ruotsi lusittavana 3op, lyhyt harjoittelu Meilahdessa on tulossa tuossa kuukauden päästä ja opinnäytetyötä hiotaan ja viilataan.

Vuoden vaihteen jälkeen ajanvarausjärjestelmä päivittyy Kanta yhteensopivaksi ja näin ollen kirjaukset tulevat näkyviin myös OmaKantaan.

Lasten pop-up faskiakäsittelypäivät jatkuvat pitkin syksyä, seuraava päivä tulossa su 31.8, siellä tosin 1-2 aikaa varattavana, nämä löytyvät ainoastaan kysymällä suoraan multa. ☺️

Syyskuun pop-upit järjestetään su 14.9 ja su 28.9. Ajat taas suoraan kysymällä.

Kiitos kaikille tähän mennessä käyneille asiakkaille, on ollut aivan mieletöntä olla osana teidän hyvinvointia. 🥰

Ajanvarauskalenteri:
https://pro.vello.fi/kipuvex-jalkaterapia-ja-valmennus

Tiedättekö sen tunteen kun työpäivä ei tunnu ollenkaan työpäivältä? Tänään oli just sellainen päivä! Ja nyt jos et yhtää...
10/08/2025

Tiedättekö sen tunteen kun työpäivä ei tunnu ollenkaan työpäivältä? Tänään oli just sellainen päivä! Ja nyt jos et yhtään kestä onnellisuus pläjäystä niin kannattaa skipata tää postaus...

Järjestin tänään ekaa kertaa kaikille avoimen lasten pop-up faskiakäsittelypäivän ja oli kuulkaa niin siistiä! 💯🥰 Päivään mahtui 7-13 vuotiaita lapsia, 3 luistelijaa, 1 futari ja 1 koriksen pelaaja.

Käsiteltiin, teipattiin, hoidettiin kipuja kylmällä ja jumpattiin. Uusia ihmisiä, kontakteja ja mahdollisuuksia niin omaan, ehkä uuteen, harrastukseen 😏, m***a myös mahdollisuuksia olla vaikuttamassa aktiivisten lasten hyvinvointiin.

Päivän paras palaute tuli toki lapsilta, kuinka kivalta käsittely tuntui, m***a myös yhdeltä isältä, joka sanoi "oot ihan ammattilainen". ❤️

Kuvalla ei sit oo tähän päivään mitään yhteyttä, kunhan halusin, että otetaan joku ei ennalta arvattava kuva...

Seuraava pop-up 31.8. ☺️

❤️

Pop-up faskiakäsittelyä tarjolla aktiivisesti treenaaville lapsille sunnuntaina 10.8 klo 13.30 alkaen, 30 min hoito 30 e...
08/08/2025

Pop-up faskiakäsittelyä tarjolla aktiivisesti treenaaville lapsille sunnuntaina 10.8 klo 13.30 alkaen, 30 min hoito 30 eur.

Faskiakäsittely tehdään esim ohuet housut päällä lapselle sopivalla intensiteetillä. Käsittelyllä voidaan vapauttaa kehon jumitiloja, auttaa palautumisessa ja kivuissa sekä lisätä lihaksen kykyä vastaanottaa treeniä ja ennalta ehkäistä vammoja. Käsittelen alaraajat sekä etupuolelta, takapuolelta m***a myös pakarat, jotka meidän luistelijalla ainakin on jumissa hyvin herkästi.

Aikoja rajoitetusti! Ajanvaraus messengerillä tai vietillä numeroon 040 534 3343.

PAIKKA: JM Syke treenistudio, Malmin raitti 17 B, 4 krs. Sama rappu missä Skate Shop, suoraan Skate Shopin yläpuolella neljännessä kerroksessa.

Pitkästä aikaa kuulumisia. ☺️ En oo ehkä koskaan aikaisemmin tehnyt heinäkuussa töitä niin paljon kun tänä vuonna. Asias...
23/07/2025

Pitkästä aikaa kuulumisia. ☺️ En oo ehkä koskaan aikaisemmin tehnyt heinäkuussa töitä niin paljon kun tänä vuonna. Asiasta tekee piirun verran erityisemmän se, että olen päässyt tekemään jalkaterapian sektorialla todella monipuolisesti töitä. Kevään aikana tehdyt lisäopinnot alaraajojen faskiakäsittelystä ja triggerpistepainannasta ovat tuoneet työkaluja omaan osaamiseen. Tänään oli huippupäivä kun ikähaitari asiakkaissa oli 8-77v.

Nuorimmalta hoidettiin Severin tautia kantapäästä, manuaaliterapialla ja Xcryolla, annettiin kotiharjoitteita ja katsottiin jalkojen käyttöä. Luotiin kuntoutussuunnitelma ja selkeät sävelet kisakaudelle.

Liikunnallisen miehen plus 60 jalkoihin tehtiin faskiakäsittely. Viikko takaperin hoidettiin lonkkakipua samalla menetelmällä sekä kylmällä ja annettiin kotiharjoite. Lonkkakipu oli hävinnyt. Tänään hoidettiin polvikipua, jonka jälkeen asiakas totesi että nyt tuntuu ettei jalkoja ole ollenkaan kun tuntui niin kevyeltä.

77- vuotias nainen tuli vastaanotolle plantaarifaskiitin ja lattajalkaisuuden takia. Käsiteltiin jalat, mobilisoitiin niveliä ja jumpattiin. Saatiin kuin saatiinkin lisää liikettä jalkaterään. Hoidettiin kipua myös kylmällä, opeteltiin harjoitteita ja uutta tapaa kävellä. Hänellä mennyt pieni omaisuus pohjallisiin, nyt siis erilaisella näkökulmalla eteenpäin.

Uusi pt-asiakas aloitti 6 kuukauden valmennuksen. Hänelläkin plantaarifaskiitti-akillestendinopatia (sekamuoto), nilkan mediaaliaalisten nivelsiteiden vamma sekä vanha lambrumin vaurio lonkkanivelessä. Kaikki nämä tietenkin samassa jalassa. Tulee huikea matka kuljettavaksi hänen rinnalla niin harjoittelussa kuin kuntoutuksessa.

Toinen uusi pt-asiakas, suuri painonpudotus ja sosiaalisten tilanteiden ahdistus. Hänenkin kanssaan tulossa mielenkiintoinen matka. Saa olla tukena ja mentorina.

En voi kai olla muuta kuin kiitollinen kun saan tehdä työtä, jolla on merkitystä ja olen niin intona. 🥰

Lomat on tällä erää lusittu, töissä ollaankin oltu jo pari viikkoa. 🌞 Viikot ovat täyttyneet faskiakäsittelyistä, osana ...
11/07/2025

Lomat on tällä erää lusittu, töissä ollaankin oltu jo pari viikkoa. 🌞 Viikot ovat täyttyneet faskiakäsittelyistä, osana kivunlievitystä ja tukkoisia jalkoja, valmennuksista sekä jalkahoidoista.

Eilen pääsin myös ensimmäistä kertaa ihan asiakkaalle tekemään kinesioteippauksen akillesjänteen kiputilaan. Teippauksen lisäksi laitettiin Xcryo-huippukylmää rauhoittamaan kipu.

Mini me sai tällä viikolla myös alaraajojen hieronnan sekä alaraajojen faskiakäsittelyn kasvukipuihin ja luistelussa ja harjoittelussa jumiutuneisiin jalkoihin. ☺️

Jos sulla on vielä lomaa jäljellä niin toivotan ihanaa ja rentouttavaa lomaa! 🌞🥰

Mut löytää Malmilta osoitteesta Malmin raitti 17b, 4 krs jos alaraajojen probleemat vaivaa.

08/06/2025

Ensi viikolla olisi vielä muutama mahdollinen aika tulla jalkahoitoon 60 min, faskiakäsittelyyn 60 min, alaraajojen hierontaan 75 min tai alaraajojen kipukartoitukseen 90 min.

Vapaat ajat:

Ma 9.6 klo 15
Ti 10.6 klo 13
La 14.6 klo 13.45

Kesävarpaat hoituvat jalkahoidolla 👣

Kivunlievitykseen taas sopii faskiakäsittely, alaraajojen hieronta tai alaraajojen kipukartoitus. ☺️ Hinnat 60-90 eur.

Ajanvaraus joko suvi@jmsyke.fi tai https://pro.vello.fi/kipuvex-jalkaterapia-ja-valmennus/

Seuraavat ajat sitten heinäkuun alussa 2.7 alkaen. 🌞

Vastaanotto Malmin raitti 17b, 4 krs. JM Sykkeen liikuntastudio. ✨0405343343✨

Liikettä lonkkiin tai helpotusta polvikipuun? Vai kenties kesävarpaille jalkahoito? Huomenna maanantaina 2.6 äkkilähtö f...
01/06/2025

Liikettä lonkkiin tai helpotusta polvikipuun? Vai kenties kesävarpaille jalkahoito?

Huomenna maanantaina 2.6 äkkilähtö faskiakäsittelyyn tai jalkahoitoon klo 12.30-14.30 välillä.

Muut tämän viikon vapaat ajat:

Ke 4.6 klo 14.30
To 5.6 klo 11-12.30 sekä 14.30-16.30

Ajanvaraus joko suvi@jmsyke.fi tai https://pro.vello.fi/kipuvex-jalkaterapia-ja-valmennus/

Lomailen 15.6-1.7. 🌞

Tervetuloa hoitoon osoitteeseen Malmin raitti 17b, 4 krs. JM Sykkeen liikuntastudio

Lonkkakipua, jalkapohjakipua tai tukkoiset jalat? Huomiselle ma 26.5 äkkilähtö klo 15.30 faskiakäsittelyyn tai kesävarpa...
25/05/2025

Lonkkakipua, jalkapohjakipua tai tukkoiset jalat?

Huomiselle ma 26.5 äkkilähtö klo 15.30 faskiakäsittelyyn tai kesävarpaiden jalkahoitoon.

Myös torstaina 29.5 klo 16.15 vapaa aika.

Nappaa aikasi laittamalla meiliä suvi@jmsyke.fi

Kesäkuun ekan viikon vapaat ajat löytyvät osoitteesta

https://pro.vello.fi/kipuvex-jalkaterapia-ja-valmennus/

Toukokuussa olisi vielä muutama vapaa aika jalkahoitoon, faskiakäsittelyyn tai kipukartoitukseen. Varattavat ajat:Su 25....
18/05/2025

Toukokuussa olisi vielä muutama vapaa aika jalkahoitoon, faskiakäsittelyyn tai kipukartoitukseen. Varattavat ajat:

Su 25.5 klo 14.30
To 29.5 klo 16.15
La 31.5 klo 14.30

Oman aikasi voit käydä varaamassa suoraan

https://pro.vello.fi/kipuvex-jalkaterapia-ja-valmennus/

Vastaanotto: Malmin raitti 17 B, 4krs

Äitienpäivä, kohta 18 -vuotta ollut äitinä. ❤️Matkaan mahtuu paljon tunteita, onnistumisia, epäonnistumisia, yllätyksiä,...
11/05/2025

Äitienpäivä, kohta 18 -vuotta ollut äitinä. ❤️

Matkaan mahtuu paljon tunteita, onnistumisia, epäonnistumisia, yllätyksiä, ylpeyttä, pettymyksiä, pelkoa, syyllisyyttä, rakkautta ja vihaa. Elämää isolla E:llä.

Äitiys on elämäni hienointa, m***a myös raskainta, kaikilla eri väreillä maustettuna.

Osoite

Malmin Raitti 17, B-rappu, 4 Krs
Helsinki
00700

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Jalkaterapia ja valmennus Suvi Mattila :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Jalkaterapia ja valmennus Suvi Mattila :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

Kategoria