25/11/2025
Viime viikolla merenrannalla seistessäni pysähdyin pohtimaan, miten ihanaa oli saada nauttia siitä aamusta normaalilla ololla. Se ei nimittäin vielä tuossa reilu kuukausi takaperin ollut itsestään selvyys, että olisin jaksanut lähteä aamulla meren rannalle, vaikka kuinka olisin tiedostanut, että se tekisi hyvää. Kulunut syksy on nimittäin koetellut jaksamistani tavallista enemmän ja siksi halusin nyt pysähtyä kirjoittamaan siitä hieman.
Meillä oli kesällä äitini muutto-operaatio hänen vanhasta kodistaan palvelukotiin ja loppukesästä äitini luona ollessani, aloin aiemman uupumistaustani huomioon ottaen huomata taas tuttuja väsymyksen merkkejä. Tiedostin aiemmilta kerroilta sen, että niitä kannattaa kuunnella, m***a niitä ei pitäisi säikähtää. Koska olemmehan me kaikki välillä enemmän tai vähemmän väsyneitä. M***a niinhän se taas lähti mieli triggeröitymään ja elo-, syys- ja jopa lokakuu meni omalta osaltani niin, että olin poikkeuksellisen väsynyt. Onneksi pystyin kuitenkin hoitamaan omat työni, m***a sen lisäksi en sitten oikein muuta jaksanutkaan, esimerkiksi lähteä meren rannalle nauttimaan ihanista maisemista, vaikka tiedostin sen, että se oisi tehnyt minulle hyvää. Tunsin taas tässä kohtaa äärimmäisen suurta turhautumista ja pettymystä, m***a toki tiedostin koko ajan sen, että tälläkin kaikella on jokin tarkoitus ja että tulen tästäkin selviämään niinkuin aina ennenkin. M***a ei se toki poissulkenut siinä hetkessä, kun voimat oli sen verran vähissä, niitä kaikkia ikäviä tunteita, joita tämän johdosta nousi pintaan.
Noin kuukausi sitten, yhden viikon tapahtumat muutti oloni pikkuhiljaa normaaliksi ja olen nyt saanut nauttia elämästä ja sen tuomista iloista. Nyt näin jälkikäteen, kun olen miettinyt kulunutta syksyä, ymmärrän, että näin pitikin käydä. Minun piti pysähtyä, karsia pois asioita, joita sieltä kuului karsia ja piti myös punnita mikä on se suunta, mihin haluan mennä. Ja sen jälkeen, kun voimat alkoi palata, on sieltä pikkuhiljaa alkanut pompsahtelemaan ihania asioita, joita haluan tehdä ja ihania uusia mahdollisuuksia. Koen, että ilman minun tämän syksyn pysähtymistä niitä ei välttämättä olisi tullut tai en ainakaan olisi osannut olla niistä yhtä kiitollinen, kun nyt olen.
Sen olen nyt vuosien varrella oppinut, että minun pitää olla erityisen tarkka siitä, että en innostuksissani haali liikaa asioita. Minulla pitää olla viikon aikana tarpeeksi vapaapäiviä, jolloin minun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Kuluneen kahden viikon aikana se ei ole toteutunut, kun on ollut niin paljon ihania juttuja, m***a ensi viikolla kalenterissani on ihanan paljon tyhjää. M***a tällaista ikuista oppikouluahan tämä elämä näyttää olevan ja olen entistä enemmän alkanut ymmärtämään myös sen, että minun elämään kuuluu syklisyys, välillä jaksan enemmän, välillä vähemmän. Pyrin vastedes hyväksymään tämän paremmin ja luottamaan siihen, että kaikki asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitettu menevän. Ja onneksi minulla on työkalupakissa ihania työkaluja, joiden avulla pysyn pinnalla vaikka välillä vähän myrskyäisikin.
📷: Merenrannalla Lauttasaaressa, jolloin inspiroidun kirjoittamaan tämän tekstin.
