Disko Homosexualitas F 320.6, Helsinki (2025)

Disko Homosexualitas F 320.6
Installaatio
Katriina Rosavaara

Rikki – kun mieli särkyy -näyttely
Helsingin kaupunginmuseo
Aleksanterinkatu 16
22.4.–25.9.2022
https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/rikki-kun-mieli-sarkyy/ Se, mikä ei ole jo kadonnut, on piilossa ja odottaa löytämistään arkistojen uumenissa. Kun sain mahdollisuuden toteuttaa teoksen Nikkilän entisen mielisairaalaan tallenteisiin ja mielenterveyden hoidon historiaan liittyvän näyttelyn yhteyteen, aloin etsiä näitä aiheita ja teemoja yhdistäviä sateenkaariraitoja arkistomateriaaleista, kirjallisuudesta ja tutkimuksesta. Käydessäni läpi Helsingin kaupunginmuseon Nikkilään liittyviä kuva-arkistoja, huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi potilastaiteen kategoriaan tallennettuun virkattuun verkkoasuun. Se toi mieleeni merenneidon. Arkiston piilotetut tallennustiedot vahvistivat käsityksen. Joskus ja jollekin mielisairaala on ehkä voinut olla paikka, joka on mahdollistanut jotakin, joka muualla yhteiskunnassa olisi samaan aikaan ollut mahdotonta? Homoseksuaaliset teot olivat Suomessa rikos vuoteen 1971 saakka. Homoseksuaalisista teoista tuomittiin Suomessa vuosina 1894–1971 1000 miestä ja noin 50 naista ehdolliseen tai enimmillään kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vankeusrangaistuksiin saattoi vuoteen 1969 saakka liittyä lisärangaistuksena myös kansalaisoikeuksien menetys määräaikaisesti (1–15 vuotta) tai pysyvästi. Kansalaisluottamuksen menettänyt ei saanut äänestää, asettua ehdolle, häntä ei voinut nimittää julkiseen virkaan, kuntien lautakuntiin tai yhdistysten hallituksiin. Tuomittu ei saanut toimia kauppiaana ja eräissä muissa ammateissa. Oikeus toimia todistajana todistajana poistettiin lisärangaistuksista vuonna 1953. Kansalaisoikeuksien menetys saattoi jatkua myös vankeustuomion päättymisen jälkeen. Äänioikeuden saattoi menettää myös siksi, että oli mielisairaalan potilas. ”Mielisairaiden kansalaisstatus oli sikäli erityinen, että kuka tahansa mielenvikaiseksi tulkittu riippumatta siitä, oliko hän holhouksen tai köyhäinhoidon piirissä – saattoi menettää äänioikeutensa. Mielisairaalapotilaiden äänestämisen esteet poistettiin vasta 1970-luvun alussa. (1)

Diagnoosi

Kun homoseksuaaliset teot eivät enää olleet rikollisia, siirtyi homoseksuaalisuuden ”hallinta” yhteiskunnassa sairaanhoidon piiriin. Katariina Parhi ja Tiia Sudenkaarne kirjoittavat artikkelissaan, että ”suomalaista seksuaalisuuden patologisoinnin historian vähäisyyttä selittää se, ettei seksuaalisuuteen viittaavia erillisiä diagnooseja ollut käytössä ennen vuotta 1954. Terminologiaa toki tunnettiin ja sitä hyödynnettiinkin psykiatrisissa tulkinnoissa, muttei systemaattisesti. Vuonna 1954 seksuaalisuuteen liittyvät psykiatriset diagnoosit tulivat käyttöön suomalaisessa tautiluokitusjärjestelmässä ensimmäisen kerran, yhtenä sateenvarjodiagnoosi psykopatian (Constitutio psychopathica) alakategorioista. Suomalainen järjestelmä vastasi pääpiirteittäin kansainvälistä ICD-6 -luokitusta. Patologiseksi tulkittu seksuaalisuus jaettiin edelleen yhdeksään kategoriaan: bestialismus, exhibitionismus, fetischismus, homo- sexualitas, masochismus, sadismus, sexualitas pathologica, sodomia sekä transvestitismus. Terminologian nostaminen osaksi lääkintöhallituksen määrittelemiä, kaikkien suomalaissairaaloiden noudattamia diagnooseja, kohotti sen uuteen, institutionalisoituun asemaan. Tällöin patologiseksi määritelty seksuaalisuus tuli myös näkyväksi ja termien kautta eksplisiittisesti sanoitetuksi.” (2)

Sairaalassa tai yksityisillä vastaanotoilla vuoteen 1981 saakka homoseksuaalisuuden vuoksi hoidetuista potilaista ei ole kattavaa tutkimusta. Potilasmääristä, hoitoajoista ja hoidon syistä ja muodoista löytyy yksittäisiä, näitä teemoja sivuavia tutkimuksia. Tässä kohtaa on tietysti syytä muistaa myös se tosiseikka, että etsin ja käyn läpi näitä materiaaleja taiteilijana, en tutkijana ja siksi voi olla, että jotakin oleellista on myös jäänyt huomaamatta tai löytämättä. Katariina Parhi on tutkinut Homosexualitas-diagnoosilla Lapinlahdessa hoidettuja potilaita ja mielentilatutkittavia vuosina 1954–1968. Hän kirjoittaa, että ”Arkistoaineistot eivät tue käsitystä sairaalahoidosta osana ajanjakson homojen yleisempää kohtelua. Ainakin sairaalaan sulkeminen, ja oikeastaan myös sairaalahoito, oli lähes olematonta ja sitoutui potilaiden muihin vaikeuksiin.” (3) Mielikuva mielisairaalaan suljetuista homoseksuaaleista ei siis ehkä vastaa todellisuutta ainakaan tällä ajanjaksolla. Jään miettimään diagnoosin yhteiskunnallisia vaikutuksia, homoseksuaalisten ihmisten sulkemista vankilan sijaan ei mielisairaalaan, vaan ulkopuolelle. Diagnoosi aiheutti myös sen, että etsiessään itseään esimerkiksi kirjallisuudesta, aikana ennen internetiä, homoseksuaalinen ihminen tuli nopeasti tietoiseksi asemastaan yhteiskunnasta. Enää ei oltu rikollisia, mutta sairaita kyllä. Ihminen oppii elämään monenlaisten sairauksien kanssa, myös olemattattomien tai ulkopuolelta määrättyjen, mutta ne vaikuttavat väistämättä elämään monella eri tavalla ja tasolla. Homoseksuaalisen henkilön oli syytä ymmärtää itse olevansa sairas ja toimia sen mukaan. Olemisen vaihtoehtoja oli tarjolla vähän: Pelkää, ole hiljaa ja älä hankkiudu suhteisiin. Pelkää, ole hiljaa, tee mitä huvittaa ja pelkää kiinni jäämistä. Puhu ja tee mitä huvittaa – ja ole julkisesti sairas. Pelkää sairauttasi ja hakeudu hoitoon. On ymmärrettävää, että jotkut halusivat parantua, koska heidän annettiin ymmärtää olevan sairaita. Kriminalisaation ja medikalisoinnin aiheuttama pelko, paine, syyllisyys ja ahdistus saattoi varmasti sairastuttaa, vaikkei aiempia ongelmia mielenterveyden kanssa olisi ollut. Miten hoidettiin potilaita, jotka eivät tästä ajasta katsottuna olleet sairaita?

”Potilaskertomuksiin tallentuneesta tiedosta on mahdotonta selvittää varmuudella, kokivatko potilaat saavansa klinikalla helpotusta. Homoseksuaalisuuden parantamisyrityksiä ei löydy potilaskertomuksista. Polikliinisessa hoidossa on toki voinut olla henkilöitä, jotka ovat itse halunneet parantua, ja tällöin psykiatrin teoreettinen näkemys homoseksuaalisuudesta parannettavana sairautena on voinut ohjata hoitoa voimakkaammin. Eräällä potilaalla todetaan supportiivisen psykoterapian (vain) hetkellinen vaikutus. Joitakin merkkejä supportiivisesta psykoterapiasta ja potilaan tilanteen ymmärryspyrkimyksestä on potilaskertomuksiin tallentunut, kuten seuraava maininta potilaan suhteesta: ”Keskusteluissa hyväksytään tuo suhde, mutta vain se, ei uusien ensikertalaisten taivuttamista homoseksualismiin. Potilaalle tehdään ymmärrettäväksi hänen abnormaliteettinsä suuntautuminen tähän suuntaan hänen elämänkaarensa perusteella. Lähtee pois sairaalasta helpottuneena.” Muistiinpanosta käy ilmi sekä käsitys homoseksuaalisuuden tarttuvuudesta että psykoanalyyttisen teorian merkitys terapiassa: elämänkaareen viittaus merkitsee potilaan huonoa äitisuhdetta. Vaikuttaa siltä, että jo olemassa oleviin suhteisiin suhtauduttiin hyväksyvästi, mutta homoseksuaalisuuden toteuttaminen oli rikos, joten psykiatrikunnan tehtävänä oli suojella potilaita lain rikkomiselta: ”Interpretoidaan asioita enemmän hyväksyvään henkeen. Tämä suhde hyväksytään, mutta selitetään vaarat joita voi seurata, jos houkuttelee aikaisemmin tässä suhteessa ’viattoman’ h-s:ään mukaan. Puhutaan lain kiellosta ja todetaan juridiikan tässäkin epäedukseen poikkeavan medisiinasta.” Muistiinpanon kirjoittanut psykiatri vaikuttaa vastustaneen kriminalisointia, mutta on muistettava, että näkemyksiä on ollut yhtä monta kuin psykiatrejakin. Potilailla kuvattiin psykiatrisia oireita homoseksuaalisuusdiagnoosin lisäksi sekä ensimmäisenä että toisena diagnoosina. Niiden hoito on voinut auttaa yleisvointiin, vaikka Olli Stålström onkin kritisoinut tuolloista homoseksuaalisuuden ongelmien patologisointia. Käytännössä lienee mahdotonta erotella, minkä on katsottu johtuvan mistäkin. Kun kyseessä oli ”maniko-depressiivinen reaktio”, sitä hoidettiin aineistomerkintöjen mukaan insuliinihoidolla. Alkoholismia hoidettiin erilaisilla lääkkeillä, esimerkiksi Largactililla, joka oli uusi psyykenlääke. Potilaan taustalla saattoi olla myös itsemurhayritys tai sen simulointi, masennuskausia ja ”depersonalisaatioelämyksiä”. Kaksi potilasta sai merkintöjen mukaan hormonipistoksia, mutta niistä ei ollut todistettavaa apua. Arkistoaineiston perusteella ei voi sanoa, onko hormoneja annettu Suomessa systemaattisemmin. Viimeistään 1970-luvulle tultaessa hormonihoidot katsottiin tehottomiksi. Hormonipistosten antamiseen liittyi oletus siitä, että homoseksuaalisuuden perustana oli sukupuolihormonien epätasapaino. Ensimmäiset kokeilut tehtiin Yhdysvalloissa vuonna 1940. Tunnetuin tapaus lienee brittiläinen matemaatikko Alan Turing, jonka kemikaalihoidon on katsottu vaikuttaneen hänen itsemurhaansa vuonna 1954. On mahdollista, etteivät hormonihoidot ole kaikilta osin tallentuneet, sillä anabolisia steroideja käytettiin erilaisiin vaivoihin, ja niillä on voitu tehdä kokeiluja kaikessa hiljaisuudessa.” (3)

Ei enää sairas, eikä rikollinen, mutta

Homoseksuaalisuus (F Homosexualitas 320.6) poistettiin mielenterveyden häiriöiden sairausluokituksesta Suomessa 26.6.1981. Vaikka sairausluokitus poistui, ei terveyden ja -sielunhoidon ammattilaisten näkemys homoseksuaalisuudesta sairautena tai häiriönä kadonnut sen mukana. Näkemys kulki sitkeästi mukana oppikirjoissa, vakiintuneissa, aihepiiriin liitetyissä toiminta- ja käsittelytavoissa. Tilanne on vuosikymmenten kuluessa parantunut, mutta vaikka nykyään tiedämme, että homoseksuaalisuus ei ole häiriö tai sairaus, ja että homoseksuaalisuuden perusteella ei voi olettaa henkilöstä mitään muuta, niin vielä tänäänkin, kun seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö hakee apua mielenterveyteen liittyvissä asioissa, ei hän voi ammattilaisen kohdatessaan olla varma, että tulee kohdelluksi asiallisesti, koska etukäteen on mahdotonta tietää, miten tämä homoseksuaalisuuteen tai sukupuolen moninaisuuteen suhtautuu. Niin kutsuttuja ”eheystyshoitoja” ei ole kielletty. ”Eheytyshoidoilla (conversion therapy) tarkoitetaan seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen pyrkiviä hoitoja. Eheytyshoitojen tausta-ajatus on, että heteroseksuaalisuudesta eroava seksuaalinen suuntautuminen tai cis-sukupuolesta eroava sukupuoli-identiteetti olisivat jollakin tavoin muutettavissa1. Ajatusta siitä, että seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti olisi jollakin tavoin “parannettavissa”, on voinut aikanaan tukea se, että homoseksuaalisuus on ollut Suomessa tautiluokituksessa vuoteen 1981 asti. Transvestisuus poistettiin tautiluokituksesta vuonna 2011. Transsukupuolisuus tulee myöskin poistumaan uudesta tautiluokitus ICD-11:sta.”

Suomen Psykologiliitto pitää eheytyshoitoja epäeettisinä ja haitallisina ja toteaa lausunnossaan (2021) että ”Kenenkään psykologin ei tule osallistua eheytyshoitojen toteuttamiseen tai tällaisen pariin ohjaamiseen niin terveydenhuollon toimintana kuin tämän ulkopuolellakaan.” Suomen Psykiatriyhdistys irtisanoutui vuonna 2021 antamassaan lausunnossa eheytyshoidoista, ja toteaa samalla että ”on lisääntyvää tutkimusnäyttöä siitä, että eheytysterapioille altistuminen on ihmisen mielenterveydelle haitallista ja kärsimystä aiheuttavaa.” Myös EU:n parlamentti on kehottanut jäsenvaltioita kieltämään eheytyshoidot. Medikalisaation ja kriminalisoinnin jäljet näkyvät meillä yhä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemassa yhteiskunnassa. Ennakkoluulot, syrjintä, homofobia ja viharikokset eivät ole kadonneet. Niiden käsittelemiseksi on syntynyt vähemmistöahdistuksen käsite kuvaamaan syrjinnän kohteena olevan vähemmistön kokemusta. Vähemmistöahdistusta voidaan käsitellä ja hoitaa monin tavoin. Tehokkain lääke lienee kuitenkin vähemmistöjen yhdenvertaiset oikeudet takaava lainsäädäntö osana demokraattista ja moniarvoista yhteiskuntaa, jossa jokainen tulee kunnioittavasti kohdatuksi sellaisena kuin on. Lähteet:
1. Minna Harjula: Köyhä, kelvoton, kansalainen? Köyhäinapu yleisen äänioikeuden esteenä Suomessa, Janus vol. 18 (1) 2010
2. Katariina Parhi & Tiia Sudenkaarne: Sukupuolen ja seksuaalisuuden lääketieteellisiä tulkintoja
– Queer-bioetiikka ja haavoittuvuuden kerrokset historiallisissa psykiatrisissa potilaskertomuksissa niin & näin (verkko-osio) 2/20
3. 1. Parhi, K. (2018). Diagnoosi: Homosexualitas 320.6: Homoseksuaalisuuden tulkinnasta ja hoidosta Helsingin psykiatrian klinikalla 1954–1968. SQS – Suomen Queer-Tutkimuksen Seuran Lehti, 12(1-2), 58–63. https://doi.org/10.23980/sqs.70787
4. Suomen Psykiatriyhdistyksen kannanotto eheytysterapioihin (2021)
https://www.psy.fi/blogit_ja_kannanotot/suomen_psykiatriyhdistyksen_kannanotto_eheytysterapioihin.1313.blog
5. Suomen Psykologiliiton kannanotto eheytyshoitoihin (2021)
https://www.psyli.fi/suomen-psykologiliiton-kanta-eheytyshoitoihin-on-ehdottoman-kielteinen/
6. Kalle Achté: Uuno Kailas Runoilija psykiatrin silmin, 2001, s. 113
7. Juha-Heikki Tihinen: Hurmaavat homot – Tulenkantajien ja muiden kuvauksia miesten homoseksuaalisuudesta kirjassa Sateenkaari-Suomi – Seksuaali ja sukupuolivähemmistöjen historiaa (toim. Mustola ja Pakkanen), 2007
8. Artemis Kelosaari: Jäätikö pojat, Nuori Voima, 30.8.2019

Kirje:
Uuno Kailaan päiväämätön kirje Kaarlo Sarkialle, Yksityiskokoelma

Kuvalähteet:
Valokuva 1
Uuno Kailas ja Yrjö Gustafson Kulosaaren kasinolla, SKS
Valokuva 2
Uuno Kailas: Silmästä silmään – Runoja, käsin kirjoitettu teksti kirjan alkulehdillä,
Yksityiskokoelma

Taustakirjallisuus:
Olli Stålström: Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu, 1997

Kiitos taustoittavista keskusteluista:
Mikko Ala-Kapee, Sinuiksi ry:n toiminnanjohtaja, YTM, Seksuaaliterapeutti
Tuula Juvonen, Dosentti
Kati Mustola, Tutkija
Rita Paqvalén, Tietokirjailija
Juha-Heikki Tihinen, Taidehistorioitsija, Nykytaiteen tutkimuksen ma. professori, Taideyliopiston Kuvataideakatemia

Disko Homosexualitas F 320.6
Installaatio
Katriina Rosavaara
2022
Helsingin kaupunginmuseo

20/04/2022

Disko Homosexualitas F 320.6
Installaatio
Katriina Rosavaara
2022

Homoseksuaalisuus, F Homosexualitas 320.6, poistettiin mielenterveyden häiriöiden sairausluokituksesta Suomessa 26.6.1981.

Kellarissa oli homodisko. 1970-luvulla, kun homoseksuaaliset teot eivät enää olleet rikos ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kamppailivat eroon diagnooseista ja sairausleimasta, kansalaistoimintaan kerättiin varoja järjestämällä diskoja. Homodiskosta tuli vuosikymmenten kuluessa vapautta, iloa ja bileitä yökerhon hämärässä kuvaava käsite. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet mukaan juhliin. Hilpeän homodiskon ja rohkean aktivismin kääntöpuolella hyljeksitty vähemmistö taisteli yhä olemassaolon oikeudesta. Pelkäsi. Kärsi rangaistukset, hoitoyritykset ja selkäänsä nostetun häpeätaakan. Väsyi, sisäisti homofobian ja syrjinnän, itseinhosi, menetti äänensä ja katosi. Tämä hiljainen disko on omistettu heille.

____

Disko Homosexualitas F 320.6 on Katriina Rosavaaran installaatioteos, joka käsittelee seksuaalivähemmistöjen historiaa osana mielenterveyden hoitamisen historiaa. Käsitystä siitä, mikä minäkin aikana käsitetään terveeksi tai sairaaksi ja millaisia vaikutuksia näillä näkemyksillä on ollut ja on, yksilön ja vähemmistöjen näkökulmasta. Installaatio on toteutettu Rikki-näyttelyn oheen erillisenä teoksena.

Rikki – kun mieli särkyy
22.4.–25.9.2022
Helsingin kaupunginmuseo
Aleksanterinkatu 16

Rikki – kun mieli särkyy -näyttely lähestyy mielenterveyden hajoamista kokijan näkökulmasta. 22.4.2022–25.9.2022Helsingin kaupunginmuseo, 4. kerros

20/04/2022

Uuno Kailaan omistuskirjoitus Kaarlo Sarkialle Silmästä silmään -runokokoelmassa.
Yksityiskokoelma

20/04/2022

"Kaarlo

On mahdollista, että tällä tavoin vain pahennan asiaa. Sinähän voit raivostua, kun en vieläkään jätä Sinua rauhaan. Tai sitten voit pitää minua perin naurettavana ja surkeana oliona, jonka esiintymisessä ei ole muuta johdonmukaisuutta kuin enintään se, että se kerta kaikkiaan on Sinusta outoa, ehkäpä vastenmielistäkin.

Kuitenkin minun täytyy sanoa Sinulle vielä muutama sana. Suulliseen puheluun en ehkä saa tilaisuutta ja sitä paitsi saattaa olla, ettei kumpaisenkaan hermotila tekisi kyllin maltillista keskustelua mahdolliseksi. Minun on otettava huomioon vielä sekin, että Sinä mahdollisesti tässä vaiheessa suorastaan fyysillisesti kärsisit minun läheisyydestäni; miksi silloin suotta kiduttaisin Sinua näyttäytymällä, kun voin kirjoittaakin.

Kaarlo, kaikesta tapahtuneesta huolimatta: kiintymykseni olet aina omistava. Olet ihminen, josta täytyy pitää ja jolle sydämestään toivoisi kaikkea hyvää. Olet myös runoilija, jota pidän arvossa enemmän kuin saatat tietää. Olet henkisesti kaikkein arvokkaimpia olentoja, joita minun läheisyyteeni on osunut. Ymmärrän hyvin, että en ole enkä ole koskaan olevakaan sinun vertaisesi – sen tiedät kyllä, sanoitkin sen minulle jokseenkin suorasti; sitä paitsi olet kaiken aikaa antanut minun tuntea, että Sinusta minuun on etäisyys, miten tahdoinkaan hävittää sen. Ystävyys meidän välillämme on tai oli, kenties, tuomittu epäonnistumaan juuri sen henkisen välimatkan vuoksi. Sinä olet liian hienoa sielunainesta, minä liian karkeaa; Sinä kolhiudut ja haavoitut minun lähelläni. Minun itsekkyyteni on täytynyt tuntua sinusta barbaariselta, etten sanoisi paariamaiselta.

Niinpä pyydänkin nöyrästi: anna anteeksi niin paljon kuin voit. Sinun on ehkä helpompi unohtaa mielikarvautesi, kun ajattelet, että minä sentään olen, lääkärikäsityksen mukaankin, lähellä syyntakeettomuutta. Sielunelämääni – jos siitä kannattaa puhua– tapahtuu perin abnormien lakien mukaisesti. Se, mikä minussa näyttää erilaiselta, voi – inhimillisesti ottaen– olla pikemminkin säälittävää.

Kaarlo, minusta tuntuu autiommalta eromme jälkeen. Päivä on pimeämpi, huoneeni kolkompi, yksinäisyyteni haikeampi kuin jaksan kestää. Minä tiedän hyvin, että tämä ahdistus vie minut tänä iltana juomaan ja jonakin iltana hullujenhuoneelle. Irrallisuuden, ystävyydettömyyden, ihmiskunnan ulkopuolelle joutumisen olemisen tunto. Ala-arvoisuuden, häpeän, likaisuuden tunto. – Kaarlo, mitä me ihmiset vielä tiedämme psyykestä, normaalistakaan, saatikka sitten abnormista? Mitä me tiedämme sen tunnoista, varmuuksista, pakoista, heltymättömistä voimista? Mitä me tiedämme toistemme taakoista? Miksi meidän täytyy rakastaa, palvoa, katkeroitua, vihata, vahingoittaa, tappaa, halveksia? Me vain teemme niin. Suurin osa elämästämme on tietenkin harhaa: kuvitelmaa, itse suggestiota, itsepetosta; kuitenkin väitän, että olen todella elänyt kiintymyksentunteen Sinua kohtaan syvän merkityksen saaneena tosiasiana; se kuuluu niihin inhimillisiin, henkisiin kosketuksiin, joiden vaikutus jää tuntumaan ja punnitaan jumalien vaa´alla. (Suo anteeksi korska sanamuoto; suuret sanat eivät ehkä sovi minun arvoiselleni ihmiselle.) Saat uskoa, Kaarlo, että silloin, kun puhuin Sinulle nöyrimmin ja ihailevimmin, puhuin todellisinta totta tunteistani ja ajatuksistani. Se oli ehkä hysteeristä, m***a se oli aitoa. Sinä olit pidättyväinen, epäilevä, epäluuloinen, et tahtonut uskoa, nöyryytit itseäsi omissa puheissasi minuakin alemmaksi. Miksi et uskonut? Minkätähden tahdoit pukea päällesi nöyryyden kaavun silloin, kun minä näin ja tahdoin nähdä Sinussa henkisen ihanteen? Jumaloidut eivät saisi kumartua tomuun. Siinä Sinulle vähän johtolankaa minussa tapahtuneeseen muutokseen.

En edes viitsi kajota kaikkeen siihen joutavaan roskaan, joka nyt eroittaa meitä. Sillä kaikellahan on, näetkös, vain sekundäärinen merkitys ja arvo. Pääasia on ja pysyy: pidän Sinusta, tahdoin olla ystäväsi, tahdon kohdella Sinua niin oikein kuin minulle on mahdollista ja iloitsisin, jos voisit ajatella minusta ystävällisesti. Riippuu kokonaan Sinusta, millaiseksi suhteemme vast´edes muodostuu. Minut tapaat aina alttiina Sinulle. Maan päällä ei ole m***a ihmistä, joiden niin halusta soisin olevan lähelläni kuin Sinun. Tämän sanon siitäkin huolimatta, että esiintymiseni on jollakin hetkellä varmaan antanut Sinulle syytä ajatella päinvastaista mielialastani.

No nii, Kaarlo, luulen sanoneeni kaikkein tärkeimmät asiat enkä enää tahdo vaivat Sinua pitemmillä puheilla. Jollemme mahdollisesti enää tällä matkallasi tapaisi – jos Sinä nimittäin et tahtoisi tavata minua –, sanon vain:
Suo anteeksi.
Älä vihaa.
Älä ole pahoillasi.
Voi hyvin.
Muista, että aina tapaat minut vähintäänkin myötätuntoisena Sinulle.

Sinun
Uuno.

P.S. Olen mennyt ”Maaliskuun kerhoon”."

Päiväämätön kirje
Yksityiskokoelma

20/04/2022

Uuno Kailas ja Yrjö Gustafson
”Yrjö Gustafson (1904¬–1928) oli laajasti kirjallisesti sivistynyt (hän ei tosin julkaissut koskaan mitään) ja toimi Kailaan ateljeekriitikkona, jonka merkitys erityisesti runoilijan kokoelmien Purjehtijat ja Silmästä silmään kohdalla oli merkittävä. Kailas oli rakastunut Gustafsoniin ja koki vahvaa syyllisyydentuntoa kuultuaan Gustafonin kuolleen hämäräperäisissä olosuhteissa Pariisissa 1928, Onni Hallan teorian mukaan Gustafson teki itsemurhan, koska hän ei kestänyt ihotuberkuloosin aiheuttamaa ulkonäkönsä tuhoutumista.” (7)

Uuno Kailas ja Onni Halla
”Halla kuvasi samassa yhteydessä erään ravintolaillan jälkeistä ”kolmiodraamaa”, jossa hän päätyi Kailaan vuodetoveriksi, koska Gustafson ei halunnut Kailasta joka oli ihastunut häneen, vaan tuberkuloosi iljetti häntä. Kailas näki myöhemmin Gustafsonin kuoltua psykoottistyyppisiä näkyjä hänestä ja suri syvästi kuollutta ystäväänsä.” (7)

Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia
”Se oli totisesti rakkautta ensi silmäyksellä – tai jo ennen ensi silmäystä. Kun Uuno Kailas (1901-33) tapasi runoilijatoverinsa Kaarlo Sarkian (1902-45) ensi kertaa syksyllä 1931, hänellä oli tälle valmiina kiihkeä rakkausruno. Kailaan kauniilla käsialalla 4.9.1931 kirjoittama runo on painettu Sarkian koottujen Runojen (1951) ensimmäisille sivuille. Se huokuu vakuuttuneisuutta siitä, että kirjoittaja on löytänyt kauan hakemansa sielunkumppanin luettuaan tämän runoja.
”Olet jäätikön poika, unessa nähnyt palmun.
Kaks kukkaa, tuttua mulle, on sielussasi:
terät mustan orkidean ja heleän valmun.
Sinut tunnen läheiseksi ja – kaukaiseksi.” (8)

Uuno Kailas (oik.) ja Yrjö Gustafson Kulosaaren kasinolla.
Valokuva: SKS

20/04/2022

Runoilija Uuno Kailas oli hoidettavana Nikkilässä vuonna 1929. ”Uuno Kailas siirrettiin 13.6.1929 Nikkilän sairaalaan sairauskertomuksen mukaan ”tervehtyneempänä”. Elettiin aikaa, jolloin homoseksuaaliset teot olivat rikos. Uuno Kailas ei joutunut hoitoon homoseksuaalisuutensa, vaan muiden syiden vuoksi, m***a lukiessani seuraavaa kirjausta en voi olla kysymättä, millainen vaikutus kriminalisaatiolla ja medikalisaatiolla oli tuossa ajassa eläneiden, nykykäsítteillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten mielenterveydelle, hyvinvoinnille ja toimintamahdollisuuksille? Kun jo vankilaan tai mielisairaalaan joutuminen merkitsi tuolloin useimmiten myös äänioikeuden menetystä.

”18.IV.29. Ei ole tänään lähtenyt ulos pihalle muiden mukana, vaan on yksin huoneessaan. Sanoo voivansa kyllä ruumiillisesti hyvin, m***a on mielestään jollain lailla ”hysteerinen” tai liika-herkkä. On täällä joutunut muka toisten potilaiden epäsuosioon, ”eivätkä nämä voi sietää” häntä. Jokaista ilmettään, liikettään, – pienintäkin – seurataan ja tarkataan, varsinkin silmänsä vipajamista. – Katsoo tämän johtuvan siitä, että tuo tarkkailu häntä painaa ja siksi ei voi esiintyä vapaasti. Väittää myös kaikkien huomaavan hänen rikollisuutensa. Hän on nimittäin homoseksualisti ja on muitakin siveysrikoksia muka tehnyt, eikä edes tunne ”oikeata katumusta” niiden johdosta. Haluaisi joka tapauksessa, että oikeudenkäynti häntä vastaan ensi tilassa aloitettaisiin.”

”Nikkilästä hän pääsi pois ”parempana” 29.12.1929.” (6)

Osoite

Helsinki

Nettisivu

https://www.helsinginkaupunginmuseo.fi/nayttelyt/rikki-kun-mieli-sarkyy/

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Disko Homosexualitas F 320.6 :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Disko Homosexualitas F 320.6 :lle:

Disko Homosexualitas F 320.6

20/04/2022

20/04/2022

20/04/2022

20/04/2022

20/04/2022

Osoite

Nettisivu

Hälytykset

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Oikopolut

Jaa