04/03/2023
Tsemppaaminen ja lorvehdinta.
Joogafilosofiassa asiat rakentuvat teoreettisesti toistensa päälle: ensisijainen on ensisijainen. Premissit kuntoon, sanoisi nykypäivän Patanjali.
Joogan "kahdeksasta haarasta" (astanga) ensimmäinen on yama, luetelma eettisistä valinnoista, joita joogin tulisi noudattaa. Joogan harjoittaminen siis alkaa ja perustuu eettisille asennoitumisille.
Ahimsa, väkivallattomuus, on niistä ensimmäinen. Heti seuraavana mainitaan satya, totuudellisuus. Varastamattomuus, seksuaalinen pidättyvyys ja ahnehtimattomuus seuraavat.
Yama-luetelmaa seuraa listaus niyamoista, toiminnallisista valinnoista: puhtaus (saucha), tyytyväisyys (santosha), itsekuri (tapas), itsetutkiskelu (svadhyaya) ja korkeammalle antautuminen (ishvarapranidhana).
Vasta yamojen ja niyamoiden jälkeen päästään "itse asiaan" ja aletaan tehdä fyysisiä harjoituksia (asana), hengitysharjoituksia (pranayama) sekä mielen keskittämisen ja hiljentämisen harjoituksia (pratyahara, dharana, dhyana, samadhi).
Jokaisen muodollisen harjoituksen - olipa se ulkoasultaan hikistä tai restoratiivista - tulisi siis rakentua eettiselle perustalle. Muuten harjoituksessamme on särö, josta ponnistelun tulos jatkuvasti virtaa pois. Harjoituksesta tulee paradoksi: emme täyty tyhjyydestä, jota tavoittelemme.
Nykymaailman meno on kiivastahtista, mikä aiheuttaa meistä monille kärsimystä. Hoivaavana ja tervehdyttävänä vastareaktiona tiukalle tempolle on muodostunut joogaparadigma, joka perustuu itsemyötätuntoiselle rauhoittumisen ja levon ajatukselle: ahimsan toteuttamiselle.
Se on kaunista ja hyvää.
Ja on ihanaa, kun saa vaan köllötellä. On ihanaa, kun saa vaan hemmotella itseään. On ihanaa, kun voi jättää harjoituksen väliin jos ei huvita.
M***a.
Niyamoiden joukossa lymyilee muistutus siitä, että itsekurillakin on merkityksensä. Mitä se tarkoittaa? Tulee dilemma ja ahdistus: pitääkö tsempata vai saako lorvailla? Onko lepäily sittenkin väärin? Pitääkö matolle mennä vaikka sattuu ja väsyttää? Tyhmä, ristiriitainen jooga! En ala!
Onneksi ratkaisua voi etsiä tarkastelemalla premissejä ja niiden järjestystä: väkivallattomuuden vaadetta seuraa kehotus totuudellisuuteen.
Aina se, mikä on itselle hyväksi, ei huvita: on helpompaa lölliä kuin laittaa lenkkarit jalkaan. "Minä haluan lölliä" on eri lause kuin "minä tarvitsen lepoa."
On osattava ja rohjettava erottaa halu ja tarve, valinta ja elämää kunnioittava välttämättömyys: oltava rehellinen itselleen. Silloin ymmärtää, missä kohdassa oma harjoitus on: mihin huomio kannattaa suunnata.
Silloin myös itsekurin harjoittaminen on viisasta, väkivallatonta ja kärsimystä kestävällä tavalla vähentävää.
Jooga on kiinnostavaa.
