19/02/2026
Yllättävä rakkaan kuolema muuttaa koko elämän. Mikään ei ole niin kuin aikaisemmin. Se maailma jonka olen tuntenut, ei ole enää samanlainen.
Suru vyöryy läpi koko kehon, kuin hyökyaalto. Se hukuttaa pohjattomaan mustaan suruun ja lohduttamaan itkuun. Itku joka kumpuaa syvältä vatsan pohjasta. Itken pienen lapsen itkua, itken aikuisen tuskaa. Aalto pyyhkii läpi ja heikkenee, menee ohi.
Mieli on shokissa eikä toimi. Mieli yrittää suojella ja ymmärtää. Tätä ei voi ymmärtää. Halu saada selitys, syy, syyllinen, kun niillä ei kuitenkaan ole enää merkitystä. Ehkä ajan kanssa löytyy hyväksyntä ja rauha.
Keho on saanut täristä järkytyksestä, hermosto on saanut tehdä työtään suojatakseen. Kehossa tuntuu uudenlaisia jännityksiä, kun se pitää itseään kasassa. Nyt ne toimivat juuri niin kuin niiden kuuluukin. Tällä hetkellä keho tarvitsee jännityksiä. Myöhemmin kun tilanne asettuu, on kehon aika hellittää. Ei nyt.
Suru ja ikävä ovat uusia kumppaneita loppuelämäksi. Nyt tutustun näihin ja opettelen elämään niiden kanssa. Annan itselleni aikaa tuntea ja vastustaa, välillä hellittää ja taas tarrautua.
kuitenkin kaiken tunteen ja ajatusten takana on rauha ja turva, jossa voin luottaa minuun.
