Amia Muistikeskus

Amia Muistikeskus Amia on muistisairauksien erikoislääkäriasema Helsingin Töölössä. Vastaamme kokonaisvaltaisesti muistisairaan ihmisen ja läheisen tarpeisiin.

Meille ihminen on tärkein. Akatemiassa tuotamme muistialan koulutusta sote-ammattilaisille ja työyhteisöille.

Meneillään oleva syyskuu on Maailman Alzheimer-kuukausi, jonka aikana kampanjoidaan muistisairauksiin liittyvän tietoisu...
25/09/2025

Meneillään oleva syyskuu on Maailman Alzheimer-kuukausi, jonka aikana kampanjoidaan muistisairauksiin liittyvän tietoisuuden lisäämisen ja oikean tiedon jakamisen puolesta.

"Alzheimerin tauti ja muut muistisairaudet ovat suurin yksittäinen tekijä, joka aiheuttaa hoidon ja tuen tarpeen. Hoitopaikkojen asukkaista yhdeksällä kymmenestä on muistisairaus, kotihoidon asiakkaista noin 60 %:lla.

On aika havahtua näiden lukujen edessä ja alettava toimia, jotta sote-ammattilaisilla on oikeaa tietoa ja osaamista muistisairaiden ihmisten tukemiseen sekä lakisääteisen menetelmän käyttöön. Nyt viimeistään on panostettava muistiosaamisen vahvistamiseen."

Ulla Eloniemi-Sulkava ja Katriina Niemelä nostavat blogissaan keskusteluun ne ihmiset, joilla muistisairaus on edennyt vaiheeseen, jossa palvelujärjestelmä astuu muistisairaan ihmisen ja hänen läheistensä elämään. Lue lisää:

https://www.amia.fi/amiablogi/maailman-alzheimer-kuukausi-ammattilaisten-muistiosaamista-vahvistettava

Hoitopaikkojen asukkaista yhdeksällä kymmenestä on muistisairaus, kotihoidon asiakkaista noin kahdella kolmesta. Viimeistään nyt on panostettava muistiosaamisen vahvistamiseen.

Sykähdyttävä televisiosarja Unohtumattomat – muistikuoron matka käynnistyy Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa tällä viikolla! ...
16/09/2025

Sykähdyttävä televisiosarja Unohtumattomat – muistikuoron matka käynnistyy Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa tällä viikolla!

Vahva ja vilpitön elämästä ammentava sarja avaa totutusta poikkeavan näkymän muistisairauden maailmaan ja mahdollisuuksiin. Meillä oli ilo olla mukana, kun sarjan jaksossa käytiin Amiassa muistitutkimuksissa.

"Lämmin, rehellinen ja tunteet pintaan nostava Unohtumattomat todistaa musiikin hyvää tekevästä vaikutuksesta muistisairaille ja näyttää, mikä voima on sillä, kun jokainen tulee nähdyksi ja kohdatuksi - diagnooseistaan huolimatta."

🩷

Kuusiosainen sarja on jo katseltavissa Yle Areenassa. TV1:ssä ensimmäinen jakso nähdään torstaina 18.9. klo 19.

Lotta-Sofia Saahko ja Kalle Lindroth johdattavat muistisairaiden kuoroa kohti unohtumatonta konserttia

Amia Akatemian Ulla Eloniemi-Sulkava ja GeroFuture Oyn Katriina Niemelä pohdiskelivat muistisairaiden ihmisten hoitamise...
15/09/2025

Amia Akatemian Ulla Eloniemi-Sulkava ja GeroFuture Oyn Katriina Niemelä pohdiskelivat muistisairaiden ihmisten hoitamisen vaativuutta erityisesti toimintakyvyn arvioinnin näkökulmasta.

🍂 Muistisairauksien yleistyessä myös mahdolliset osaamisvajeet korostuvat – mitä osaamista tarvitaan luotettavaan toimintakyvyn arviointiin?

❗ Suurimmalla osalla ikäihmisten palveluiden asiakkaista on muistisairaus. Näiden asiakkaiden toimintakyvyn arviointi vaatii aina erityisosaamista, herkkyyttä ja syvällistä ymmärrystä muistisairauden vaikutuksista ihmisen toimintakykyyn.

❓ Mitkä ovat sinun ja työyhteisösi taidot vastata tähän osaamistarpeeseen? Tai, oletko miettinyt osaamattomuudesta aiheutuvia seurauksia?

Miten esimerkiksi toteutuvat:

✔️ Arviointi yhdessä ihmisen kanssa: käykö niin, että ihmistä ei kuunnella, nähdä oman elämänsä asiantuntijana ja osallistumaan kykenevänä? Seuraus: arviointi ei perustu yhteistyöhön ihmisen kanssa.

✔️ ADL-toimintojen (päivittäisten toimintojen) arviointi: huomioitko, kuinka fyysisiin ongelmiin hyvin usein sekoittuvat kognitiiviset vaikeudet? Seuraus: arviointi antaa liian heikon kuvan ihmisen toimintakyvystä.

✔️ Kognition arviointi: onko osaamisvaje esteenä arvioida luotettavasti kognitiivista toimintakykyä (mm. ilmaisu- ja käsityskykyä, päätöksentekokykyä, muistia). Seuraus: ihminen on leimattu ja arvioinnin tulos ei vastaa hänen todellisia kykyjään.

✔️ Käytösoireiden arviointi: leimaatko ihmisen ”vaikeaksi” miettimättä, onko niiden taustalla muistisairaan ihmisen pyrkimys ilmaista tarpeitaan. Seuraus: ihminen on leimattu ilman ratkaisuja käyttäytymiseen.

🍂 Riittämätön osaaminen johtaa pahimmillaan virheellisiin tulkintoihin ja epäeettisiin ratkaisuihin. Nyt viimeistään on aika havahtua ja panostaa muistiosaamisen vahvistamiseen ikääntyneiden palveluissa.

Amia Muistikeskus ja GeroFuture Oy järjestävät yhteistyössä kolmen kerran koulutuskokonaisuuden vahvalla ammattitaidolla. Tule mukaan vahvistamaan osaamistasi!

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen – perehdy muistisairaan ihmisen RAI-arvioinnin haasteisiin sekä arvioinnin luotettavaan ja eettisesti kestävään toteuttamiseen.

Haluatko vahvistaa muistialan osaamistasi? Tutkimustietoon perustuvat, m***a hyvin käytännönläheiset koulutuksemme tarjo...
05/09/2025

Haluatko vahvistaa muistialan osaamistasi? Tutkimustietoon perustuvat, m***a hyvin käytännönläheiset koulutuksemme tarjoavat siihen oivan mahdollisuuden. Nyt on aika ilmoittautua mukaan! 🎓

Syksyllä käynnistyy kolme muistiosaamista syventävää, kiitettyä koulutusta. Katso tarkemmat tiedot koulutusten sisällöstä, kestosta ja ajankohdasta sivuiltamme: https://www.amia.fi/koulutusohjelmat

🍁 Syventävä RAI-koulutus opettajille
Sosiaali- ja terveysalan opettaja – syvennä tietoasi RAI-järjestelmästä ja arvioinnin täysipainoisesta hyödyntämisestä sekä integroi tietosi osaksi opetusta. Alkaa 9/2025.

🍁 Muistisairaan ihmisen luotettava RAI-arviointi
Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen – perehdy muistisairaan ihmisen RAI-arvioinnin haasteisiin sekä arvioinnin luotettavaan ja eettisesti kestävään toteuttamiseen. Alkaa 9/2025.

🍁 Muistityön kehittäjä ™ (15 op)
Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen tai opettaja – kouluttaudu muistiasiantuntijaksi ja muistityön rakentajaksi ainutlaatuisessa ja laaja-alaisessa koulutuskokonaisuudessa. Alkaa 11/2025.

***

Amia Akatemia tarjoaa muistialan koulutusta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja työyhteisöille. Edistämme tutkimustietoon pohjaavan ihmiskeskeisen toimintamallin jalkautumista muistityön käytäntöihin. Koulutustoimintamme ytimessä ovat monialaiset ansioituneet asiantuntijat ja työn arkea hyödyntävät menetelmät. Valmiiden koulutusten lisäksi toteutamme verkkokursseja, tilauskoulutuksia ja koulutusprosesseja työyhteisöille.

RAI-koulutukset toteutetamme yhteistyössä kumppanimme GeroFuture Oy kanssa.

04/09/2025

Mitä ovat ja mistä johtuvat käyttäytymisen muutokset muistisairaudessa? Mitä pitäisi osata huomioida, kun teemme RAI-arviota ikääntyneelle henkilölle, jolla on muistisairaus?

Asiasta keskustelemassa Tuija Lambacka ja Ulla Eloniemi-Sulkava. GeroFuturen ja Amia Akatemian Rairytmi-podcastin yhteisissä jaksoissa pureudutaan hoitotyön puhuttaviin kysymyksiin muistisairauksien näkökulmasta.

Muistialan erikoisosaaminen on tärkeää, kun ikäihmisten hoidossa tavoitellaan laatua, sillä suurimmalla osalla ikäihmisten hoidon ja palvelujen asiakkaista on etenevä muistisairaus.

Kurkista alla oleva johdatus ja kuuntele kokonainen podcast-jakso täällä: https://www.amia.fi/muistisairaudet-podcastissa

GeroFuture Oy

28/08/2025

Kuinka monimuotoisesti muistisairaudet vaikuttavat toimintakykyyn? Asiasta keskustelemassa Ulla Eloniemi-Sulkava ja Katriina Niemelä.

Kun ikäihmisten hoidossa tavoitellaan laatua, edellyttää se muistisairauksien erikoisosaamista. GeroFuturen ja Amia Akatemian Rairytmi-podcastin yhteisissä jaksoissa pureudutaan hoitotyön puhuttaviin kysymyksiin erikoisosaamisen näkökulmasta.

Kuuntele kokonaiset podcast-jaksot täällä: https://www.amia.fi/muistisairaudet-podcastissa

GeroFuture Oy

Akatemiamme syksyn koulutusten päivämäärät on julkaistu. Syksyllä käynnistyy kolme muistiosaamista syventävää, kiitettyä...
25/06/2025

Akatemiamme syksyn koulutusten päivämäärät on julkaistu. Syksyllä käynnistyy kolme muistiosaamista syventävää, kiitettyä koulutusohjelmaa. Tutustu koulutusten sisältöön tarkemmin sivuillamme ja tule mukaan! 🎓

✨ Muistityön kehittäjä ™ (15 op)

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen tai opettaja – kouluttaudu muistiasiantuntijaksi ja muistityön rakentajaksi ainutlaatuisessa ja laaja-alaisessa koulutuskokonaisuudessa.

✨ Syventävä RAI-koulutus opettajille

Sosiaali- ja terveysalan opettaja – syvennä tietoasi RAI-järjestelmästä ja arvioinnin täysipainoisesta hyödyntämisestä sekä integroi tietosi osaksi opetusta.

✨ Muistisairaan ihmisen luotettava RAI-arviointi

Sosiaali- ja terveysalan ammattilainen – perehdy muistisairaan ihmisen RAI-arvioinnin haasteisiin sekä arvioinnin luotettavaan ja eettisesti kestävään toteuttamiseen.

***

Amia Akatemia tarjoaa muistialan koulutusta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja työyhteisöille. Edistämme ihmiskeskeisen toimintamallin jalkautumista muistityön käytäntöihin. Koulutustoimintamme ytimessä ovat monialaiset ansioituneet asiantuntijat ja työn arkea hyödyntävät menetelmät. Valmiiden koulutusten lisäksi toteutamme verkkokursseja, tilauskoulutuksia ja koulutusprosesseja työyhteisöille.

RAI-koulutukset toteutetamme yhteistyössä GeroFuture Oy kanssa.

Kiitetyt koulutuksemme ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja asiantuntijoille suunnattuja syventäviä, monialaisia muistisairauksien ja muistityön erikoisosaamisen kokonaisuuksia.

Muistisairauksien diagnostiikassa ja hoidossa on tänä vuonna tapahtunut enemmän kuin viimeisen 20 vuoden aikana, kirjoit...
11/06/2025

Muistisairauksien diagnostiikassa ja hoidossa on tänä vuonna tapahtunut enemmän kuin viimeisen 20 vuoden aikana, kirjoittaa professori, neurologian ja geriatrian erikoislääkäri Raimo Sulkava. Alzheimerin tauti pystytään nyt diagnosoimaan tarkemmin – ja helpommin – kuin aikaisemmin.

Lue lisää:

Muistisairauksien diagnostiikassa ja hoidossa on tänä vuonna tapahtunut enemmän kuin viimeisen 20 vuoden aikana.

Teemailtamme Töölön kirjastossa 4.6. onnistui yli odotusten. Tupa täyttyi hyvissä ajoin, kun liki sata henkeä saapui pai...
05/06/2025

Teemailtamme Töölön kirjastossa 4.6. onnistui yli odotusten. Tupa täyttyi hyvissä ajoin, kun liki sata henkeä saapui paikalle kuulemaan Hyvästä elämästä muistisairauden kanssa. 🧡

Asiantuntijoiden puheenvuorot täydensivät toisiaan, ja reilu kaksituntinen vierähti kuin siivillä painavan asian parissa huumoria unohtamatta. Uusintaakin jo kyseltiin.

Kiitämme kaikkia paikalle saapuneita lämpimän tunnelman tuomisesta tilaisuuteen, joka toivottavasti tarjosi läsnäolijoille tietoa, tukea ja ajateltavaa. 💚

Koskettaako muistisairaus omaa tai läheisesi elämää? Amia on muistisairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen...
17/02/2025

Koskettaako muistisairaus omaa tai läheisesi elämää?

Amia on muistisairauksien diagnostiikkaan, hoitoon ja kuntoutukseen erikoistunut lääkäriasema Helsingin Töölössä. Olemme koonneet muistisairauksien asiantuntijat saman katon alle voidaksemme palvella sinua parhaalla tavalla. Kuljemme sinun ja läheisesi mukana muistisairauden kaikissa vaiheissa.

🌸 Kokeneet erikoislääkärit
🌸 CERAD-muistitestit
🌸 Muistikoordinaattorin tukipalvelut
🌸 Fysioterapia ja kotikuntoutus
🌸 Avustajapalvelu arjen iloksi ja joustoksi

Tutustu meihin ja palveluihimme alla olevasta linkistä tai soittamalla meille. Autamme mielellämme.

Amia on muistisairauksiin erikoistunut täyden palvelun lääkäriasema Helsingin Töölössä.

Muistin ja muiden kognitiivisten kykyjen heikentymisen selvittämiseen voidaan käyttää useita lyhyitä ja hieman pidempiäk...
13/02/2025

Muistin ja muiden kognitiivisten kykyjen heikentymisen selvittämiseen voidaan käyttää useita lyhyitä ja hieman pidempiäkin testejä. Tiedätkö, kuinka ne eroavat toisistaan ja mikä niistä on hyvän hoitokäytännön mukainen?

Muistin ja muiden kognitiivisten kykyjen heikentymistä voidaan selvittää erilaisten testien avulla.

Kuinka hyödyntää RAI-järjestelmää täysipainoisesti, jotta sen tarkoitus toteutuu?RAI-arvioinnin tavoitteena on tunnistaa...
03/02/2025

Kuinka hyödyntää RAI-järjestelmää täysipainoisesti, jotta sen tarkoitus toteutuu?

RAI-arvioinnin tavoitteena on tunnistaa ihmisen hoidon- ja kuntoutuksen tarve. Saadun tiedon avulla hoito suunnitellaan ja kohdennetaan tarkoituksenmukaisesti ja sen toteutumista seurataan. RAI-tiedon soveltaminen käytännön hoito- ja kuntoutustyöhön vaatii kuitenkin ammattitaitoa, ihmiskeskeistä näkökulmaa ja vahvaa RAI-osaamista.

Opettajat ovat merkittävässä roolissa RAI-osaamisen kasvattamisessa. Syventävä RAI-koulutus sosiaali- ja terveysalan opettajille antaa tietoa RAI-järjestelmästä ja arvioinnin täysipainoisesta hyödyntämisestä sekä tukee tiedon integroimista osaksi opetusta. Opettajat kiittävät koulutusta:

💚

"Opiskelu on auttanut syventämään omaa RAI-ymmärrystä ja antanut paljon uusia ja käytännönläheisiä ideoita sekä kehittämiskohteita oman opetuksen suunnitteluun ja opetukseen."

"Kiitos hyvästä koulutuksesta! Koulutus antoi syvällisempää ymmärrystä kirjaamisen kokonaisuudesta osana RAI-prosessia, johon yhdistyvät laajasti ikäihmisen toimintakyvyn ja hyvinvoinnin huomioiminen sekä voimavaralähtöisyys."

"Kiitos antoisesta koulutuksesta! Opiskelu on syventänyt tietoa RAI-arvioinnista ja RAI-kokonaisuudesta sekä antanut esimerkkejä opetukseen."

💚

Seuraava opettajille suunnattu koulutus käynnistyy maaliskuussa. Tutustu ja ilmoittaudu nyt mukaan alla olevasta linkistä!

Syventävä koulutus RAI-järjestelmästä ja arvioinnin täysipainoisesta hyödyntämisestä sosiaali- ja terveysalan opettajalle.

Osoite

TopeliuksenKatu 17
Helsinki
00250

Aukioloajat

Maanantai 09:30 - 16:00
Tiistai 09:30 - 16:00
Keskiviikko 09:30 - 16:00
Torstai 09:30 - 16:00
Perjantai 09:30 - 16:00

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Amia Muistikeskus :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Amia Muistikeskus :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram