23/12/2020
Tervetullut joulutauko ja talviuniaika on täällä! Tämän erikoisen, kaikkia meitä tavalla tai toisella ekstrakuormittaneen vuoden lopulla tuntuu erityisen hyvältä saada hengähtää, tuijotella kuusen valoja ja huomata että jotkut asiat tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa pysyvät. Minun tapauksessani näihin pysyviin asioihin lukeutuvat muun muassa joulukuusen alla nukkuminen, lällyt ja huonosti käsikirjoitetut romanttiset joululeffat joista saan hömppätaikapölyä, Fazerin Parhain -karkit ja kirjat (nyt mm. Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet, Joel Haahtelan Hengittämisen taito ja Anne Enrightin Actress).
Tämä vuosi pysähdyksineen on kirkastanut monelle, mikä itselle on tärkeää ja millainen tyyppi on – niin myös minulle. Olen tajunnut olevani introvertimpi introvertti kuin luulinkaan. Olen palannut tekemään täyspäiväisesti kirjoitustöitä, tykännyt kuin hullu puurosta ja todennut, että se sopii minulle parhaiten. Kahden erilaisen työn – vyöhyketerapian ja viestintäalan – yhdistäminen on vuosien varrella hajottanut voimiani. Nyt on helpottavaa nähdä omat ääriviivat tarkemmin. Minä olen ennen kaikkea se kirjoituskoneen kanssa hämärässä kopissa istuva erakko :-) Niinpä en tällä erää jatka vyöhyketerapiatöitä. M***a koskaan ei pidä sanoa ei koskaan… jos ja kun elämä kutsuu, saatan jossakin muodossa palata esimerkiksi energiahoitojen pariin.
Vyöhyketerapia ei elämästäni silti katoa. Päinvastoin. Tunnevyöhyketerapeutiksi opiskeleminen on edelleen elämäni yksi suurimmista vedenjakajista. Systeemin tuoma ymmärrys kehon oireiden, suvun perimän, tämän hetken elämäntilanteen ja tunteiden yhteyksistä on mullistanut kaiken. Tunnevyöhiksen käyttökelpoinen maailma kuuluu arkeeni edelleen, ja syventää niin ihmissuhteita kuin kirjoitustöitäni.
Tunnevyöhyketerapiatyö näinä vuosina on näyttänyt kerta toisensa jälkeen, miten kehon tärkein tehtävä on suojella ja auttaa meitä. Kun lähtee katsomaan tarkemmin, mitä erilaisten oireiden taustalta löytyy, pääsee lähemmäksi sitä kuka itse on. Irti näkymättömistä taakoista, kohti keveämpää elämää.
Olen hyvin kiitollinen jokaiselle asiakkaalleni luottamuksesta ja jakamisesta. Olette rohkeita kun olette heittäytyneet tutustumaan siihen, miten pääsette lähemmäksi omaa ydintänne.
On ollut upeaa todistaa, miten varsinkin millenniaalien sukupolvi on oppinut katkaisemaan meille suomalaisille tyypillisen puhumattomuuden ketjun. Niin psyko- kuin kehoterapeuteille hakeutuminen alkaa kuulua terveeseen itsestä huolehtimiseen, hallelujaa ja eläköön!
Näiden vuosien aikana on ollut hienoa seurata myös, miten tunteiden merkitys vilahtelee koko ajan useammin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tunnetaitojen harjoittaminen on tuotu koulujärjestelmään. Moni upea pioneeri (kuten Camilla Tuominen) tekee työtä sen hyväksi, että tunteista uskalletaan puhua myös työpaikoilla. Mielenterveyden ammattilaiset puhuvat kehon ja mielen yhteydestä.
Moni on oivaltanut myös sen, että omiin tunteisiin tutustumisessa ei ole kyse märehtimisestä eikä menneessä jumittamisesta. “Pitääkö niitä vanhoja asioita jauhaa?” Ei pidä. M***a aika usein ne roikkuvat mörköinä mukana omassa elämässä niin kauan kun niiden merkitystä ei katso tarkemmin päivänvalossa. Esimerkiksi omien sukuhaarojen salaisuuksia – julkisia tai vaiettuja – ei tarvitse enää kanniskella mukana kipuina, ahdistuksina, häpeänä tai pelkoina sen jälkeen kun tajuaa, mikä niiden yhteys oman elämän kipukohtiin ja toistuviin tilanteisiin on.
Kaikki se, mitä ei tee näkyväksi, hallitsee itseä.
Jossain siellä hämmentävien tunnetilojen ja kehon oireiden sokkeloissa odottaa aito minä ja vapautunut elämä. Totuus itsestä. Tuohon totuuteen tutustuminen palkitsee.
Toivotan kaikille rauhaisaa ja voimia palauttavaa joulun aikaa sekä valoisaa vuotta 2021! Tehdään hyviä asioita itsellemme ja toisillemme! Halauksin, Minna
