15/07/2025
Samaan aikaan
Julkinen keskustelu on täyttynyt mielenterveystyön tehokkuusvaateista, nettiterapiasta ja tekoälyidealisaatiosta. M***a ihmisen perustarve tulla ymmärretyksi ja saada empatiaa osakseen ei ole muuttunut mihinkään. Ei myöskään ymmärretyksi tulemisen kokemuksen ytimessä oleva yhteyden tarve. Tarve tulla kuulluksi ja vastaan otetuksi. Tarve tulla nähdyksi omana itsenään, omien tunteidensa, kokemustensa ja historiansa kautta. Tarve voida pysähtyä toisen kanssa itsen äärelle.
Kohtaamista ei voi korvata tekoälyllisillä keskusteluilla eikä tehtävillä tai tekemisillä. Kohtaamiseen tarvitaan pysähtyminen, hetki ajattomuutta. Tarvitaan yhteinen hengitystila, jossa assosiaatioilla on vapaus liikkua ja tunteilla tilaa tulla koettaviksi. Tarvitaan hiljainen kuuntelija, joka myötäelää elämän hämmennystä, kipua ja kärsimystä. Toinen olemaan läsnä, jotta yhteys itseen voi avautua.
Nettiterapian ja tekoälyn hyödyntämisen korostaminen ihmisen tunteiden ja kokemusten hoitamisessa saa ihmettelemään, miksi meillä on kiire päästä eroon inhimillisen ihmisen kauneimmasta ja arvokkaimmasta ominaisuudesta - kyvystä olla yhteydessä toiseen ihmiseen parantavalla tavalla. Miksi juoksemme pois siitä, mitä kaikki meistä kipeimmin tarvitsisimme - yhteydestä.
Olemmeko jo niin eksyneet, ettemme enää tavoita läsnäolon virittämää elämän ihmettä. Onko ekonominen valtakoneisto jo vaientanut ihmisen kyvyn kokea sellaista hyvää, josta yhteys ja elämä syntyy. Onko rakkauden, turvan ja suojan tarpeista luovuttava, jotta päästään ’halvemmalla’.
Vai voimmeko asettua ihmisen puolelle, kuulla, nähdä ja ymmärtää. Asettua ihmisen kokemuksellisen elämän puolelle. Voisiko ihmisen perusarvo olla säilyä kokevana ja tuntevana, yhteyden ja rakkauden kaipuisena halki elämän. Voisimmeko luopua pikahoitojen ihmeavun kuvitelmista ja vastata siihen välttämättömään tarpeeseen, josta kaikki olemme riippuvaisia syntymästä kuolemaan. Yhteyden, rakkauden ja läsnäolon tarpeeseen. Jotta elämällä ja olemassaololla olisi mieli ja merkityksellisyys.
