12/03/2026
Hercule Poirot – lääkeaineen luonnekuvaus
©Guy Wurman
Olen kirjoittanut melko usein kasveihin liittyvistä lääkeainekuvista, m***a harvemmin eläin- tai mineraalikunnan edustajista, joista löytyy paljon mielenkiintoisia esimerkkihahmoja kirjallisuudessa ja elokuvien maailmassa. Lääkeainekuvien karikatyyreissä kuvaillaan siis jonkin lääkeaineen erityispiirteitä ja erilaisia laatutekijöitä niin terveydessä kuin sairaudessakin.
Viimeaikoina televisiossa on esitetty lyhytelokuvia Hercule Poirot’sta, joka on yksi Agatha Christien luomista omaleimaisimmista fiktiivisistä etsivistä. David Suchet näyttelee taitavasti tätä pientä syntyjään belgialaista poliisimestaria, joka sotaa paetessaan päätyy Englantiin 1900-luvun alun vuosikymmeninä ja päätyy yksityisetsiväksi, jota Scotland Yardkin arvostaa.
Kymmenissä romaaneissa ja novelleissa esiintyvä Poirot on tunnistettavissa paitsi tutkivan nerokkuutensa vuoksi, m***a myös hyvin erityisestä persoonallisuudestaan ja tavastaan reagoida arkielämään. Tuon tässä vähän pitkäksi postauksesi venyneessä kirjoituksessa lyhyesti esille hahmon erityispiirteitä.
Poirot lähestyy asioita ja ongelmia aina hyvin järkiperäisesti, kaikki tulee selittää loogisesti. Tämä ajatusmalli on hyvin yleinen mineraalikunnalle. Hän keskittyy teoretisoimaan havaitsemansa faktat ilman, että hän välttämättä edes itse vaivautuu paikalle totemaan niitä, riittää että hän vain tietää, kuten ne ovat ja hän järjestelee ne mielessään oikeaan järjestykseen. Hän on hyvin tarkasti ympäristöään ja ihmisiä havainnoiva huomaten pienimmätkin yksityiskohdat. Ollessaan sairaana hän voi tehdä ajatustyön vuoteessa akuutista taudista huolimatta.
Hänellä on silmää yksityiskohdille, niin henkilökohtaisesti sukimalla viiksensä ja hiuksensa moitteettomiksi, pukeutumalla yksityiskohtaisen tarkasti saumat tiukasti prässättyinä saaden itsensä näyttäytymään usein varsin turhamaisena odottaen hänen erinomaisuuttaan avoimesti kehuttavan. Vaatturinkin luona hän laittaa vyötärön kasvun työntekijän taitamattomuuden syyksi. Turhamaisuus ei kuitenkaan ole ylimielistä, vaan siihen liittyy yleensä humoristisuutta tai jopa ironiaa, riippuen kenen suusta kehut tulevat tai turhamaisuuden toteaminen saa alkunsa.
Hän tapaa ottaa todistenäytteet huolellisesti ja steriilisti käsineillä tai pihdeillä. Hän ei tee muistiinpanoja, sillä hän luottaa täydellisesti pieniin harmaisiin aivosoluihinsa. Rikospaikalla hän nopeasti alkaa järjestellä ojennukseen koriste-esineitä, jotka eivät välittömästi liity itse rikokseen, takanreunalla tai kirjahyllyssä, jos ne ovat hänen mielestään epäjärjestyksessä tai muutoin epäkiitollisesti aseteltuina. Kaikenlainen sotku ja kaaos ovat hänelle kauhistus.
Hän pitää aina kiinni kohteliaista käytöstavoista, niin syyllisiä kuin syyttömiäkin kohtaan, m***a oikeuden on tapahduttava aina. Murha ei ole anteeksiannettavissa tai puolustettavissa, koska se sotii luonnonjärjestystä vastaan. Hyvin selkeä näkökulma kuolemaan siis sekä mmoraalinen kannanotto. Poirot korottaa ääntään harvoin, koska hillitty olemus ja pyrkimys kohteliaisuuteen kaikkia kohtaan vaatii sitä ja vain erittäin stressaavassa tilanteessa voi havaita hermojen kiristymisen nousevan esiin lievänä ärtyneisyytenä.
Rikoksen käänteet selvitetään lopuksi Poirot’n paljastaessa mysteerin kiemurat yksityiskohtaisesti jättämättä kiveäkään kääntämättä syiden ja seurausten oikeasta
tapahtumajärjestyksestä. Hän myös nauttii selvästi saaden loistaa tietämyksensä erinomaisuuden esittämisestä ja voivansa paljastaa syyllisen usein dramaattisesti.
Kotioloissa hän on hyvin rutiineihinsa uppoutunut ja pitää kiinni tottumuksistaan liittyivät ne sitten nukkumiseen tai teen nauttimiseen. Ehkä keksillä höystetty yrttitee on usein ainoa juoma satunnaista hermoja tyynnyttävää brandyä lukuunottamatta ja ruoka mielellään hyvin valmistettua ranskalaisenkeittiön laatua. Hän teettää helposti monet asiat sihteerillään, Miss Lemonilla tai yhteistyökumppanillaan, kapteeni Arthur Hastingsillä. Hän on seurallinen ja työpaivän aikana läsnä on usein ainakin sihteeri ja työpäivän jälkeen iltaisin Hastings.
Yöpuulle mentyään hän nukkuu aina selällään pitäen käsiään visusti kiinni peiton reunassa rinnalla.
Ikääntyessä Poirot’n henkilöhahmo muuttuu jonkin verran, hänen tullessa tietoisemmaksi omasta kuolemattomuudestaan, mikä on usein kova paikka tämän lääkeainekuvan henkilöille. Luonne muuttuu ikääntyessä traagisemmaksi ja vakavammaksi.
Kirjailija itse päätyi lopulta inhoamaan luomaansa hahmoa, koska piti tätä uuvuttavana ja sietämättömänä. Syitä oli monia. Christie ärsyyntyi Poirot’n turhamaisesta ja jäykästä luonteesta, etsivä oli luojastaan myös liian itseriittoinen ja keinotekoinen. M***a koska yleisö halusi lukea Poirot’sta, Christie oli pakotettu luomaan tarinoita, joita ei oikeastaan halunnut kirjoittaa. Ensimmäinen Poirot julkaistiin 1920 ja viimeinen 1975, vaikka se oli kirjoitettu valmiiksi jo 30 vuotta aiemmin. Poirot’n henkilöhahmo kävikin läpi pitkän, noin 50 vuotta kestäneen kehityksen.
Christie piti enemmän Miss Marplesta, ehkäpä tutkailen hänelle sopivaa lääkeainetta myöhemin. Christiehän oli hyvin tietoinen homeopatiasta, myrkyistä ja niiden kemiallisista vaikutuksista, mikä varmasti on osaltaan vaikuttanut tarinoiden rakenteisiin. Tein karkean repertorisaation tarinan varrella ilmenneiden seikkojen pohjalta ja olen siihen korostanut Poirot’n hahmon luonnehtiman lääkeaineen, joka on siis Arsenicum album.
(Artikkelissa annetut tiedot ovat yleisellä tasolla eikä niitä ole tarkoitettu sairauksien diagnosointiin, hoitoon tai niiden ehkäisyyn eivätkä ne korvaa terveydenhuollon ammattilaisen kanssa tapahtuvaa vastaanottoa tai konsultaatiota. Julkaisun tarkoitus on lisätä tietämystä ja ymmärrystä homeopatiasta.)
