13/05/2025
Viimeaikainen keskustelu osteopatian mahdollisista haitoista on saanut monet vanhemmat pohtimaan, onko kyseinen hoitomuoto turvallinen lapsille. Toisin kuin moni on käsittänyt, tällä hetkellä ei ole olemassa tutkimusnäyttöä tai kokemustietoa siitä, että osteopatiassa käytettävät menetelmät olisivat haitallisia lapsille.
Väärinkäsityksen taustalla on Ruotsin potilasturvallisuuslaki, joka kieltää alle 8-vuotiaiden lasten, raskaana olevien ja vakavista sairauksista kärsivien hoitamisen muilta kuin terveydenhuollon ammattilaisilta.
Osteopaatit eivät Ruotsissa kuulu näihin ammattilaisiin, mikä on johtanut väärinymmärrykseen siitä, että osteopatia olisi todettu vaaralliseksi. Kielto perustuu varovaisuusperiaatteeseen eikä tutkimusnäyttöön osteopatian haitoista.
Tutkimuksia osteopatian vaikuttavuudesta lapsilla on vähän. Tutkimustiedon puute ei itsessään tarkoita, että hoito olisi vaarallista, tai että sillä ei olisi lainkaan vaikutusta. Tutkimuksen tekeminen vauvoilla ja lapsilla on eettisesti haastavaa ja vaatii erityistä tarkkuutta ja lupaprosesseja.
Tämä kärjistynyt keskustelu heijastuu myös vanhempien kokemuksiin. Osalle vanhemmista varoittava sävy synnyttää epäluottamusta terveydenhuoltoa kohtaan, etenkin jos he ovat itse kokeneet saavansa apua osteopatiasta esimerkiksi koliikkioireiden hoidossa.
Toiset taas saattavat tuntea syyllisyyttä siitä, että ovat käyttäneet täydentäviä hoitomuotoja lapsilleen. Kokemus syyllisyydestä voi olla erityisen raskas, jos vanhempi alkaa pelätä vahingoittaneensa lastaan. Tälle huolelle ei ole tutkimusnäyttöön perustuvaa syytä.
Sen sijaan, että kosketushoidot tuomitaan suoralta kädeltä tai lietsotaan pelkoja, olisi keskeistä keskittyä rakentavaan keskusteluun ja avoimuuden lisäämiseen. Potilasturvallisuus ei tarkoita täydentävien hoitojen kategorista kieltämistä, vaan haittojen ja hyötyjen huolellista arviointia tapauskohtaisesti.
Mitä mieltä sinä olet? Pidetään keskustelu asiallisena!