16/02/2025
APUA TRAUMOIHIN (3/4)
Tämä seuraava aihe, josta kirjoitan, on yksi kraniosakraaliterapialle hyvin tunnusomainen ulottuvuus, jota vähemmän esim. hieronnalla pystytään tavoittamaan.
Sanasta ”trauma” useimmille tulee mieleen ehkä jokin lapsuuden traumaattinen kokemus joka on jäänyt pysyvästi mieleen ja joka ehkä haittaa enemmän tai vähemmän elämää aikuisiällä. Traumalla on kuitenkin paljon laajempia merkityksiä.
Trauma voi olla (mm.)
- Fyysinen (onnettomuus, luun murtuma, leikkausoperaatio, haasteellinen synnytys)
- Psyykkinen (poikkeuksellisen järkyttävä tapahtuma, jossa mielen sieto- ja käsittelykyky ylittyvät)
- Emotionaalinen (sietämätön tai erittäin epäedullinen tunnekokemus joka jää käsittelemättä)
Kaikille traumatyypeille yhteistä on, että ne muuttavat kehon normaalia toimintaa, aiheuttavat rakenteellisia vaurioita ja toiminnallisia poikkeavuuksia.
Ts., psykoterapian ja muun kognitiivisen käsittelyn lisäksi traumoja voi ja kannattaa hoitaa myös kehollisesta näkökulmasta.
Kuulostaako oudolta? Ainakin minulle kuulosti, kun törmäsin asiaan ensimmäisiä kertoja kirjallisuuden kautta; kraniosakraaliterapiaa 1970-luvulla kehittänyt John Upledger kirjoittaa tapauksista, joissa hoidettavat alkoivat kesken hoidon kertoa mielikuvista tai muistoista tai pintaan nousi voimakkaita emootioita. Upledger sitten kehitti metodin, jossa myös näitä nousseita mielikuvia ja muistoja työstettiin, ja sen kautta myös itse vaivat ja kivut hellittivät.
Upledger käyttää termiä ”kudosmuisti”, jolla tarkoitetaan, että kudos voi ikään kuin pakata tai tallentaa informaatiota ja (vaikeita) emootioita itseensä, jos resursseja ei löydy tarpeeksi niitä käsittelemään. Samalla ne unohtuvat ja painuvat ”tiedostamattomaan”, m***a kraniosakraaliterapian avulla unohdetut kokemukset voivat nousta takaisin tietoisuuteen, niitä voidaan käsitellä ja sen jälkeen keho ei toivottavasti enää tarvitse kyseistä traumaa.
Ajattelin aluksi itse, että nämä tällaiset hoitokertomukset ovat varmaan hyvin harvinaisia tai vaikeita tapauksia, kunnes kävi niin, että jo ensimmäisissä pitkissä harjoitushoidoissa, joita olen tähän asti tehnyt, itse asiassa suurin osa on kertonut mieleen nousseista muistoista (muiden fyysisten tuntemusten ohella).
Tämän oman kokemuksen myötä en pidä enää ollenkaan harvinaisena tai outona, jos joku tällaisista kokemuksista raportoi. Se on vain tuonut lähemmäksi ja todellisemmaksi sitä ajatusta, kuinka keho on erittäin monimutkainen, hienosäädetty ja viisas laitos, ja valitettavasti olemme aika ”erkaantuneita” omasta kehostamme; luulemme tietävämme mitä keholle kuuluu, m***a sitten kun keholta mennään kysymään samaa asiaa (olipa se juoksulenkki, hieronta tai cst-hoito), niin vastaus saattaa olla hyvin erilainen kuin tietoisen mielemme vastaus.
Elämässä sattuu kaikenlaista ja yleensä juuri silloin kun voimavaroja ei olisi ylimääräistä. Niinpä keho säilöö kaiken mitä se ei syystä tai toisesta pysty/ehdi käsittelemään riittävästi. Tätä esiintyy varmasti jossain määrin kaikilla meistä. Pohdin siis; ehkä emotionaaliset traumat ovatkin niitä kaikista yleisimpiä ja myös alidiagnosoiduimpia traumoja joista me kärsimme, usein vieläpä tietämättämme ja turhaan?
Myös sinänsä hyvät ja tarpeelliset leikkausoperaatiot ovat keholle traumaattisia; ei ole luonnollista, että veitsellä leikataan ihoa auki ja sisäelimiä mennään sörkkimään ja leikkelemään. Leikkauksen jälkeen keho parantaa leikkaushaavat, m***a samalla muodostuu ylimääräisiä kiinnikkeitä ja faskiarakenteet voivat kiristyä suojatessaan herkkää aluetta. Faskiaa on melkeinpä kaikkialla kehossa ja informaatio voi kulkea sitä pitkin hyvin pitkälle eri puolelle kehoa. Vaikka operaatio on onnistunut ja vaiva hoidettu, voi olla että jonkin ajan päästä oireilua ilmenee jossain muualla. Oireilu on selittämätöntä; ei ole sattunut mitään ja voi olla ettei lääkärikään löydä tutkimisesta huolimatta mitään syytä kivuille. Tällöin voi olla, että juurisyy on fyysisen trauman (leikkausoperaation) jälkeensä jättämissä faskiaalisissa muutoksissa, ja näitä voimme hoitaa manuaalisin keinoin. Kraniosakraaliterapiassa keholle annetaan ikään kuin tilaisuus tarkistaa, löytyykö kehosta ylimääräisiä ja nykyään tarpeettomia jännitteitä, ja myös mahdollisuus purkaa niitä.
Jos keho lähtee prosessoimaan traumaa hoitotilanteessa, terapeutti on paikalla luomassa turvallisia olosuhteita. Trauman kanssa ei siis pudota yksin turvattomuuteen.
Perusopintovaiheessa omat työkaluni tällaiseen dialogiin perustuvaan traumatyöskentelyyn ovat melko vähäiset (tarkemmat metodit tulevat vasta myöhemmissä opinnoissa), m***a nostan aiheen esiin, koska se on niin olennainen osa sitä miten hoito vaikuttaa ja mihin kaikkeen voidaan saada apua. Ja että voisimme ymmärtää, että sen arkisen ja selittämättömän alaselkä-/polvi-/ranne-/olkapääkivun taustalla voikin olla jokin tunnepuolen (ehkä tietoisen mielen m***a ei kehon unohtama) trauma.
Olen hoidettaville kertonut, että jos hoidon aikana mieleen nousee muistoja tai mielikuvia niin niistä voi mainita että ”tuli yksi juttu mieleen”, m***a asian voi pitää täysin itsellään eikä sitä tarvitse terapeutille jakaa jos ei halua, tai siitä voi puhua hoidon jälkeen jos kokee sen itselleen luontevaksi. Tärkeintä on, että asia nousee pintaan, ja sen käsittelyä voi hoitosession jälkeen jatkaa tietoisella tasolla (itsensä kanssa työskentely, psykoterapia tms.).
Kaikille näitä muisto-/emootio-/mielikuvajuttuja ei tule hoidon aikana. Esim. itse en ole niitä kokenut, vaikka muita fyysisiä tuntemuksia olenkin havainnut tapahtuvaksi. Asiaan vaikuttanee koettujen traumojen määrä/laatu ja niiden käsittely/käsittelemättömyys. Jos on poikkeuksellisen paljon traumaattisia kokemuksia ja poikkeuksellisen vähän resursseja käsitellä niitä, onko niin että keho reagoi jopa herkemmin kraniosakraaliterapiaan? Ja vaikuttaako se, dominoiko oikea tai vasen aivopuolisko (ks. edellinen kirjoitus)? Näihin en osaa vielä vastata, m***a pidetään silmällä!
Kraniosakraaliterapiaan etsiytynee ihmisiä, jotka ovat kokeilleet vaivoihinsa jo kaikkea muuta saamatta apua. Sen sijaan että traumojen käsittely tuntuisi pelottavalta, voikin itse asiassa olla helpottavaa, jos ongelma selittyy tukahdutetulla tunteella tai unohdetulla lapsuusmuistolla; aikuisena ymmärrys ja tiedon ja tunteiden käsittely on parempaa kuin lapsena ja jo se voi riittää trauman hoitoon ja kivun hellittämiseen. Ennen kaikkea on helpottavaa, ettei hoito vaadikaan isoa leikkkausta tai lääkitystä!
Edellisissä kirjoituksissa kävin läpi sitä, kuinka liian vahva intentio ja hoidossa käytettävä paine voi paranemismekanismin sijaan käynnistää suojelumekanismin. Koska traumojen voidaan katsoa olevan herkkiä asioita, joita keho haluaa erityisen hyvin suojella ja pitää piilossa, kraniosakraaliterapia on poikkeuksellisen soveltuva niiden hoitoon ollessaan kevyt ja hellävarainen hoitomuoto, johon herkät rakenteet suostuvat vastaamaan.
Kraniosakraaliterapia voi olla myös hyvä täydentävä hoitomuoto esim. psykoterapian rinnalle; jos kognitiivinen prosessi on jumahtanut, kehomuistista voi vapautua lisää tietoa/muistoja/tunteita, jolloin terapiaprosessikin voi taas nytkähtää eteenpäin.
Taas on löydetty uusi ulottuvuus tästä hoitomuodosta! Vielä yksi juttu on tuloillaan, kannattaa sekin lukaista ensi viikolla.
