28/08/2025
Juurikin näin 👌🏻 Ihana teksti kollegalta 💗
Häpeä – hiljainen varjo ja kehon kuiskaus
Häpeä on yksi syvimmistä ja herkimmistä inhimillisistä tunteista. Se syntyy silloin, kun ihminen kokee olevansa jollain tavalla viallinen, kelpaamaton tai huonompi kuin muut. Toisin kuin syyllisyys, joka liittyy tekoihin, "tein väärin", häpeä kohdistuu koko itseen, "olen vääränlainen".
Tämä tunne ei usein näyttäydy suoraan. Se ei huuda, vaan kuiskaa. Häpeä kietoutuu hiljaisuuteen, katseiden välttelyyn, haluun vetäytyä pois näkyvistä. Se hiipii mukaan ajatuksiin, sulkee suun silloin kun olisi tarve puhua, ja ohjaa käyttäytymistä näkymättömillä naruilla.
Ihminen saattaa ryhtyä miellyttämään muita, vältellä konflikteja, jähmettyä ja lamaantua, tai piilottaa haavoittuvuuttaan kovan ulkokuoren alle. Kaikki vain siksi, ettei kukaan näkisi sitä, mitä itse pelkää olevansa.
Häpeä vaikuttaa toimintatapoihimme usein huomaamatta. Se voi estää meitä ottamasta riskejä, ilmaisemasta itseämme aidosti tai tavoittelemasta unelmiamme. Häpeä voi saada meidät vaikenemaan, kun sydän huutaisi puhumaan. Tai se voi saada meidät arvostelemaan itseämme tai toisia, sillä joskus helpompi on siirtää katse pois omasta kivusta.
Häpeä yritetään piilottaa, joko pinnan alle painamalla tai naamioimalla se joksikin muuksi: itsevarmuudeksi, viaksi toisissa, häpeämättömään käytökseen, enkelimäiseen kiltteyteen tai kylmyydeksi tai jopa ylpeydeksi. M***a se ei katoa, vaikka sitä ei näkyisi. Häpeä kasvaa piilossa. Siksi sen kohtaaminen vaatii lempeyttä, ei vain muilta, vaan ennen kaikkea itseltä.
Tunnevyöhyketerapiassa tätä tunnetta ei pyritä "korjaamaan" tai poistamaan, vaan sen annetaan tulla näkyväksi ja tuntuvaksi, lempeästi ja turvallisesti. Kehon kautta voidaan tunnistaa, missä häpeä asuu: onko se painona rinnassa, kutistumisena kasvoilla, jähmeytenä lihaksissa?
Kun tunteelle annetaan lupa olla, se alkaa hiljalleen sulaa.
Häpeän käsittelyssä tunnevyöhyketerapia tuo mukaan juuri sen, mikä usein unohtuu: kehon viisauden ja kokemuksen. Terapiassa voidaan käsitellä kehollisia tukoksia ja alueita, joissa tunne on jäänyt elämään. Kun häpeän alla olevat kokemukset alkavat tulla näkyviksi ja sanoitetuiksi, hyväksyvästi, ilman kiirettä, ihminen voi alkaa palata omaan voimaansa, pala palalta.
Tunnevyöhyketerapiassa häpeä saa olla, ei vieraana, ei tuomittuna, vaan osana ihmisyyttä. Sen kautta voi syntyä jotain hyvin syvää: hyväksyntää, aitoa rehellisyyttä ja avoimuutta itseä ja muita kohtaan.
Ei siksi, että kaikki olisi hyvin, vaan siksi, että minä riitän juuri näin, tässä hetkessä.