31/01/2026
”Olet ikuisesti naimisissa liikunnan kanssa. Pidä syvä lihaksisto kunnossa.”
Muistan vieläkin kaksikymmentä vuotta sitten käydyn keskustelun ortopedin kanssa, kun katsottiin minun selän röntgen kuvia.
Löydöksensä oli lannerangassa nikamakaaren rasitusmurtuma ja nikaman siirtymä.
Oireita oli ollut vain satunnaisesti. Harjoittelin ja hiihdin kilpaa.
Tämä keskustelu ortopedin kanssa oli aloitus minun pilatespolulleni. Kiitin ja sanoin, että tiedän miten sen toteutan.
Olin opiskelemassa samaan aikaan fysioterapeutiksi. Pääsin tekemään syventävän harjoittelun yritykseen missä oli pitkän pilateskoulutuksen käynyt ohjaaja ja fysioterapeutti pitämässä pilatestunteja.
Pääsin näkemään läheltä mitä ohjaaminen on ja mitä se parhaimmillaan tekee keholle. Käytiin paljon keskusteluja liikkeiden vaikutuksesta.
Kuntoutin vaikka oireita ei ollut. Halusin, että niitä ei edes tulisi, että pystyn ja voin hiihtää kilpaa.
Sanoin silloin ääneen, että haluan joskus käydä pitkän pilateskoulutuksen. Hintalappu koulutukseen tuntui kuitenkin isolta. Useita tuhansia euroja yhdestä koulutuksesta.
Nyt kaksikymmentä vuotta myöhemmin kahden pitkän mattokoulutuksen ja yhden pitkän laitekoulutuksen käyneenä ne ovat olleet joka euron arvoisia.
Satoja tunteja omaa harjoittelua, harjoittelua pitkän koulutuksen saaneen ohjaajan seurannassa, observointeja ja pilatestunteja asiakkaana.
Kaikki nämä ja lukuisat lyhyet pilateskoulutukset ovat muovanneet sen minkälainen ohjaaja olen tänä päivänä.
Sinnikkyys, pitkäjänteisyys ja halu oppia omasta kehosta ja liikkeen vaikutuksesta ovat vieneet eteenpäin ja vievät edelleen.