
19/04/2023
Kevät saapui luoksemme lisääntyvällä lämmöllään, suloisilla kukillaan ja vie ajatukset villisti kohti kesää. ☀️🌱
Ensimmäiset voikukanjuuretkin tuli jo napattua odottamaan pannulle pääsyä ja pienen pienet maasta putkahtaneet nokkoset muistuttivat, että ihan pian pääsee hortoilutkin tohinalla käyntiin. 😋
Elontolankin kausi on kevään myötä jälleen avattu ja ajanvarauskalanterista voi jälleen varata normaalisti vapaita aikoja. Aikavälillä 5.6-2.7.23 ei kuitenkaan paikan päällä tapahtuvia hoitoja voi varata.
Mikäli sopivaa aikaa ei löydy, laita mieluiten viestiä nettisivujen yhteystietolomakkeen kautta tai tekstiviestillä niin katsotaan yhdessä sinulle sopiva aika. Sosiaalisen median kautta tulevat viestit saattavat jäädä huomaamatta. Hienoinen muutos varauksiin liittyen kuitenkin on aiempaan, sillä varaukset tulisi tehdä vähintään 2 päivää ennen toivomaasi aikaa. Akuuteissa tilanteissa voit olla yhteydessä yllämainitulla tavalla.
Nyt nauttikaamme täysin siemauksin kevään energioista, kruunaten ne vaikka koivunmahla lasillisen kera lumen alta paljastuneella nurmella paljain varpain maadoittuen ja rentoutuen. 👣🥂☀️
🧡 Rea