Perunkirjoitustoimisto Ollonen

Perunkirjoitustoimisto Ollonen Pirkka-Ollonen Oy Läheisen poismeno on aina odottamaton tapahtuma. Perunkirjoitustoimisto Ollonen on Imatralla palveleva perunkirjoitustoimisto.

Surunkin keskellä on kuitenkin ryhdyttävä käytännön toimiin läheisensä hautaamiseksi ja hänen jälkeensä jääneiden asioiden hoitamiseksi. Perunkirjoitusten lisäksi palvelemme muiden kuolinpesän dokumenttien laadinnassa sekä hoidamme kokonaisvaltaisesti erilaisia kuolinpesien toimeksiantoja. Olemme apunanne käytännön järjestelyissä surun kohdatessa. Toimistomme laatii myös edunvalvontavaltuutuksia, testamentteja ja muita dokumentteja. Hautauspalvelut hoidamme yhteistyössä Hautaustoimisto Nyberg Oy:n kanssa (www.nybergoy.fi) vastaten Imatran toimipisteen (Matinkatu 3, 55100 IMATRA) asiakaspalvelusta. Toimialuettamme on kattaa Imatra, Ruokolahti ja Rautjärvi, Joutseno ja Lappeenranta. Pitkä kokemus ja laaja yhteistyöverkosto takaavat laadukkaan ja asiantuntevan palvelub.

24/09/2025
12/09/2025

Vuoden seurakunta 2025 on Hämeenlinnan seurakuntayhtymä.

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry myöntää tunnustuksen vuosittain seurakunnalle tai hautausmaalle, joka on osoittanut erinomaista yhteistyötä hautaustoimistojen kanssa.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymä erottui edukseen:

- Yhteistyö hautaustoimistojen kanssa toimii saumattomasti

- Työntekijät auttavat omaisia ja hautaustoimistoja lämpimästi

- Käytännöt ovat selkeitä ja varaukset hoituvat yhdestä paikasta

- Krematorio toimii joustavasti, myös ruuhka-aikoina

- Viestintä hautaustoimistojen kanssa on aktiivista ja ennakoivaa

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry onnittelee lämpimästi Hämeenlinnan seurakuntayhtymää hienosta tunnustuksesta!

04/07/2025

Suomen Hautaustoimistojen Liitto ry valitsee jälleen vuoden seurakunnan tai hautausmaan. Lähetä ehdotuksesi 10.8.2025 mennessä osoitteeseen info@hautaustoimistojenliitto.fi.

Yhteistyökumppanimme on Kivilähde - by Kaavin Kivi Oy - teemme mielellämme läheisesi haudalle suunnitelman hautakivestä.
02/05/2025

Yhteistyökumppanimme on Kivilähde - by Kaavin Kivi Oy - teemme mielellämme läheisesi haudalle suunnitelman hautakivestä.

Kivilähde käyttää kultauksissa vain aitoa lehtikultaa.
Kultaus on aina taitavien kaivertajien käsityötä.
Hyvin tehty kultaus kestää kauniina vuosien ajan.

Rauhallista ja levollista pääsiäistä!
17/04/2025

Rauhallista ja levollista pääsiäistä!

11/03/2025

198. Revontulet-mallisto, Revontulet
Kivilähde x Vilma Metteri

Kivilähde julkaisee ennen näkemättömät taideteokset uudessa muistomerkkimallistossa.

Taiteilija Vilma Metterin Revontulet-malliston muistomerkit ovat visuaalisesti näyttäviä, ja ne on tehty koettaviksi. Kuvat herättävät katsojassa tunteita ja muistoja sekä tuovat lempeyttä ja läsnäolon tunnetta muistomerkkiin.
Revontulet-malliston muistomerkit on koristeltu ainutlaatuisin värillisin maalauksin. Vilma Metteri maalaa jokaisen muistomerkin käsin. Näin ollen jokainen hautakivi on uniikki taideteos.

06/03/2025

Sydämellinen kiitos saamastamme huomionosoituksesta!

Ilkka ja Mariella

02/03/2025

Kotimaisessa Aarni-kivilajissa tulevat esille kauniit aarnimetsän sävyt. Tummat vihreän ja ruskean sävyt ripauksella lähteen sävyistä sinistä luovat muistomerkkiin rauhallisen ilmeen. Aarni-kivilajia louhitaan Kivilähteen omalta louhokselta Kiuruvedeltä.

Nyt kampanjana Kivilähteeltä 1.3.-31.10.2025 tilattuihin Aarni-kivilajin muistomerkkeihin hautakiven hoitosetti kaupan päälle.

Toimistoltamme voi noutaa maksuttoman Näin minä haluan vihkon.
14/11/2024

Toimistoltamme voi noutaa maksuttoman Näin minä haluan vihkon.

NÄIN MINÄ HALUAN

Hautajaisista on usein vaikea puhua ennakkoon läheisten kanssa.
Näin minä haluan -vihkoon voit kirjata toiveesi omien hautajaistesi järjestelyiksi.
Lue lisää ja tilaa vihkonen:

https://www.memoria.fi/hautauspalvelu/nain-mina-haluan/

Vihkosen voi noutaa myös lähimmästä Memoria- hautaustoimistosta.
Löydä lähin Memoria-hautaustoimisto:

https://www.memoria.fi/hautaustoimistot/

02/11/2024

Pyhäinpäivänä hautausmaita valaisee kaunis kynttilämeri. Pimeän syksyn keskellä on lohduttavaa kulkea valaistuilla poluilla ja muistella rakkaitaan. Sytytetään kynttilä edesmenneille rakkaille, sukulaisille ja ystäville.

Memoria-perhe hautaustoimistot toivottavat kaikille rauhallista pyhäinpäivää.

Osoite

MatinKatu 3
Imatra
55100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Perunkirjoitustoimisto Ollonen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Perunkirjoitustoimisto Ollonen :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram