
25/09/2025
Newfoundlandinkoira Isla 10kk kävi pari päivää sitten hierottavana💕 Nuoresta iästään huolimatta Isla on kokenut kehollisesti paljon, sillä 6kk sitten Isla joutui läpikäymään polvileikkauksen, jossa operoitiin molemmat polvet patellaluksaation vuoksi🦵🏼
🔎Patellaluksaatio tarkoittaa siis tilaa, jossa patella, eli polvilumpio liukuu pois reisiluun telaurasta. Patellaluksaatio on hyvin yleinen pienillä koirilla, m***a sitä esiintyy myös keskikokoisilla ja suurilla koirilla. Se on tunnettu perinnöllisenä ongelmana, m***a patellaluksaatio voi syntyä myös tapaturman seurauksena.
Patellaluksaatio aiheuttaa mm. Ontumista, turvotusta, kipua ja epätasapainoa lihaksissa.
🐾Islalla oli myös alkuun havaittavissa selkeä takakorkeus, jossa peräpää kurotti kohti kattoa. Tämä on suurilla roduilla monesti ikään ja kasvavaan luustoon liittyvä juttu, m***a hieronnan avulla on mahdollista korjata asentoa ja ryhtiä.
Leikkauksen jälkeen Isla on yhdessä omistajansa kanssa jumpannut jalkoja ammattilaisen, eli fysioterapeutin ohjeistuksella ja nyt oli aika edistää hieronnan avulla mm. Lihastasapainon palautumista ja tehdä liikkumisesta entistä helpompaa ja mukavampaa.
Hieronta oli Islalle ensimmäinen laatuaan ja kuinka esimerkillisesti tämä ihastuttava nöffilapsi olikaan!😍
Saimme myös haluttuja hoitotuloksia ja heti hieronnan jälkeen oli havaittavissa tasapainoisempi kehon kannattelu.
Hieronnan vaikutus ei kuitenkaan rajoitu vain hoitohetkeen, vaan usein parhaat tulokset näkyvät vasta hieronnan jälkeisinä päivinä, kun keho on saanut levätä ja palautua käsittelystä.
Näin kävi myös Islan tapauksessa ja seuraavana päivänä Islan omistaja lähetti minulle kuvan numero 3 oheisen viestin kanssa❤️
👉 Tiesitkö muuten, että koirallesi tehdyt pienetkin kirurgiset operaatiot voivat aiheuttaa lihaskireyksiä vielä kuukausien ja jopa vuosien kuluttua?