31/12/2024
Maaretin sanoin kohti vuoden vaihdetta. Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta 2025.🩷
💙 Me kuljemme kolmessa ajassa.
Uuden vuoden äärellä on jotain erityistä. Vaikkei se muuta elämää tai sinua ihmisenä taikaiskusta, kirjoittamattomuudellaan se osoittaa näkymän uuteen aikaan, joka on vielä täysin avoinna. Tuleva vuosi tulee yllättämään monessa, niin vaikeilla kuin erityisen ihanilla yksityiskohdilla.
✨ Uuden vuoden äärellä olemme hetken vain nyt ja tässä.
Läsnä oleminen tässä hetkessä on tärkeää ja usein niin helppoa unohtaa. Meillä on lopulta kuitenkin vain ja ainoastaan tämä hetki. Eilinen on jo mennyttä ja huominen on vasta tulollaan. Vain tässä ja nyt on olemassa. Tähän hetkeen juurtuminen on merkittävää ja sitä kannattaa teoin vahvistaa ensi vuoden aikana.
✨ Meissä vaikuttaa aina myös mennyt.
Viisas osaa katsoa taaksepäin ja kykenee liikkumaan siellä levollisesti. On valtava voimavara, jos voi kulkea omassa historiassaan rauhassa ja sovinnon elkein. Ymmärtää, miksi joskus on toiminut, kuten on toiminut, vaikkei se niin viisasta olisi ollutkaan. Eilisestä on tärkeää oppia, m***a sille on myös tärkeää antaa anteeksi. Mitä menneestä vuodesta voisi oppia ja ymmärtää tämän hetken eväinä?
✨ Ja sitten on vielä kolmaskin aika: tuleva.
Tuleva on edessämme, toiveina ja pelkoina, muttei vielä minkään varmuutena. Toivo nojaa tulevaan ja auttaa joskus sietämään tässä ja nyt olevaan vaikeaa muistuttaen, että joskus on vielä toisin. Selvittämätön historia kirjoittaa usein tulevaa enemmän kuin toivommekaan. Samaan aikaan tämän hetken teot rakentavat koko ajan huomistamme.
Uuden vuoden kynnyksellä olet väistämättä tulevan edessä. Mieti tarkoin, millaisille arvoille, asioille ja teemoille haluat tehdä tulevassa vuodessasi tilaa? Mistä aiot olla poissa, ollaksesi toisaalla aidosti enemmän läsnä?
❤️ Kenties ei ole viisainta lupailla suuria, m***a voi olla hyvä toivoa tärkeitä. Ja viedä vielä toiveet teoiksi, joita uusi vuosi kaipaisi.
Lempeyttä, lujuutta, rauhaa ja toivoa vuoteesi 2025! ✨