24/11/2025
Yksityinen ja vakuutuspohjainen terveydenhoito reagoi ja joutuu vastaamaan julkisen terveydenhuollon heikentymiseen/heikentämiseen. Eriarvoisuus on jo kasvanut ja vaarana on tosiaan sen vahvistuminen, kuten lääkäri Atte kirjoittaa.
Säästöjen ja rerurssien tiukentumiseen voitaisiin reagoida myös julkisen terveydenhuollon puolella kehittämällä uudenlaisia, moniammatillisia tapoja tunnistaa ongelmia varhain, samalla päivittää asenteita järjestelmän sisällä, ohjata ja tukea uusin keinoin, saada muutosta perheiden arkeen. Tämä edellyttää myös uudenlaista asennetta lääketieteen erikoisalojen ja myös terapeuttien kesken. Kustannuksia ja säästöjä ei voida laskea lyhyellä aikavälillä ja oman yksikön sisällä, vaan huomioida myös jatkumo ja kokonaisvaltainen hoito. Neuvolat, varhaiskasvatus ja koulut ovat myös tärkeä osa lapsiperheiden arkea ja myös niissä taistellaan säästöjen keskellä. Omaa osaamista ei tarvitse suojella vaan sitä voidaan jakaa, tehostaa ja rikastuttaa moniammatillisesti, jolloin voimme tehostaa paitsi resursseja, myös kokonaisvaltaista hoitoa.
JULKISTA TERVEYDENHUOLTOA AJETAAN ALAS⬇️⬇️⬇️
Tällä menolla Suomessa on todennäköisesti alle kymmenessä vuodessa ja lähes varmasti alle viidessätoista vuodessa vakuutuspohjainen terveydenhuoltojärjestelmä. Samaan aikaan kaikki suuret vakuutusyhtiöt tekevät tappiota terveysvakuutuksilla, hinnat nousevat jatkuvasti ja pian niihin on varaa vain hyvätuloisilla.
Terveystalo näemmä muuttaa palkkiomalliaan niin, että lääkärit saavat sitä enemmän palkkiota, mitä vähemmän käyttävät potilaaseen aikaa. Tämä on mielestäni huono suuntaus, koska vaikuttavaa hoitoa ei voi mitata vain käytetyn ajan perusteella. Esimerkiksi itse hoidan pääasiassa psykiatrisia häiriöitä sairastavia potilaita ja vastaanottoajat ovat 60 minuutin mittaisia. Usein tuntikaan ei riitä, vaan siinä kyetään käsittelemään vain akuutimmat ja eniten toimintakykyä laskevat oireet ja sairaudet.
En pidä julkisen alasajoa pelkkänä sattumana. Vaikuttaa siltä, että julkista terveydenhuoltoa heikennetään aivan tarkoituksella. Yksityinen sektori on ollut pitkään tärkeä tuki ja täydentäjä julkiselle järjestelmälle, ja sellaisena se saisi mielestäni pysyä.
Julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat järkyttävässä rahoituskriisissä. Hallitus ei ole kyennyt (tai halunnut) vastata siihen riittävällä vakavuudella. Sote-henkilöstöä on irtisanottu, sijaisia ei palkata, ja samaan aikaan monilla hyvinvointialueilla kamppaillaan työvoimapulan kanssa. Rahaa ei ole, vaikka tarve on suuri. Lopputulos on se, että ihmiset eivät saa tarvitsemaansa hoitoa. Kriisi näkyy erityisen voimakkaasti perusterveydenhuollossa ja (päihde)psykiatrisissa palveluissa.
Täysin vakuutuspohjainen malli on sellainen, mitä en Suomessa haluaisi nähdä. Terveydenhuollon on jatkossakin oltava julkisesti rahoitettu, jotta hoitoon pääsy on oikeudenmukaista eikä riippuvainen siitä, kuinka paksu rahakukkaro ihmisellä sattuu olemaan.
