
15/06/2025
Usein extempore-jutut kuuluu niihin hetkiin kun syntyy jotain ainutlaatuista. Mikkelin Jukola oli tänään sellainen!
Pari viikkoa sitten lupauduin vahvistukseksi täydennystä kaipaavaan joukkueeseen mukaan Jukolan viestiin. Satuttiin vielä olemaan mökillä Mikkelin lähellä samalla viikolla, joten en keksinyt mitään huonoa tekosyytä ettenkö lähtisi kun mukaan kysyttiin, muuta kuin sen että olen suunnistanut viimeksi armeijassa 20 vuotta sitten.
Olen kuitenkin ajatellut, että Jukolan viesti on sen verran legendaarinen ja myyttinenkin, että joskushan se on koettava. Tänään se osui sen verran hyvin kohdilleen että nyt oli minun vuoroni.
Suunnistamista en kerennyt harjoitella lainkaan, joten valmistautuminen tapahtui youtubevideoiden kautta, joista kyllä oppii kaikenlaista, kuten kompassin käyttöä ja suunnistuksen perusteita joten sillä pohjalla lähdettiin ”pieni” jännitysmomentti päällä täysin tuntemattomaan maailmaan.
Juoksukunto oli sentään hyvällä mallilla, joten ennakkoon rankkaa ja vaikeaa suunnistusmaastoa oli helpompi lähteä taklaamaan. Ja toki oli mökin ”kotikenttäetu” takana.
Aikainen herätys mökillä, pitkää trikoota jalkaan ja muiden vielä nukkuessa kohti Mikkelin toria ja kisakeskusta, jossa ensimmäinen rasti oli löytää joukkuekaverin kiven alle piilotettu muovipussi, josta löysin numerolapun rintaan sekä kompassin ja leimasimen käteen. Onneksi sentään näin omaa lähtöä odotellessani vaihdon suorittaneen parin, joilta molemmilta lyhyt ohjeistus ja tsempit että hyvin se menee ja eikun lähtöalueelle.
Kartan sai avata kun oma osuus alkoi ja siitä metsän kimppuun. Suunnan osasin ottaa kompasilla ja jokseenkin ymmärsin jyrkkiä maaston muotoja ja kuinka tiheää pöheikköä vastassa oli, m***a paras apu oli kuitenkin muut suunnistajat joilta sai varmistusta että suunta on oikea.
Reitti oli onneksi lyhyemmästä päästä, keli oli kohdillan ja suunnistajaheimolaiset kuin yhtä isoa perhettä niin mikäs siinä samalla opetella suunnistamista kauniissa Etelä-Savon maastossa.
Menemällä omalle epämukavuusalueelle on usein palkitsevaa ja vielä kun sen tekee täysin puskista niin sen paremmalta oman itsensä voittaminen tuntuu.