Akupunktio Lähde

Akupunktio Lähde tarjoaa klassista akupunktiota, silkkiakupunktiota, kraniosakraalihoitoa ja hermoratahierontaa Joensuun keskustan kävelykadulla, Iso Myyn vastapäätä.

Täydentäviä hoitoja käyttävät ahdistuksesta kärsivät voivat paremmin kuin verrokit, jotka eivät käyttäneet täydentäviä h...
29/10/2025

Täydentäviä hoitoja käyttävät ahdistuksesta kärsivät voivat paremmin kuin verrokit, jotka eivät käyttäneet täydentäviä hoitoja.

Ahdistus on todella yleinen vaiva, jonka vuoksi hakeudutaan niin akupunktioon kuin kraniosakraalihoitoonkin. Tämä tutkimus kertoo samaa kuin asiakkaiden kokemus❣️

Luontaishoidot ovat kustannustehokkaita ahdistuksen hoidossa -Tutkittu juttu-

Tutkijoiden mukaan näyttö viittaa siihen, että täydentävän ja vaihtoehtoisen lääketieteen kustannustehokkuus on havaittavissa ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa ajankuluessa, parantuneen henkisen hyvinvoinnin kumuloituessa.

Tutkimuksessa havaittiin, että CAM-hoitoja käyttävillä oli selkeästi matalammat lääkekustannukset sekä toimistopohjaiset kulut verrokkiryhmään nähden. CAM-hoitoja käyttäneet olivat hoitojen ohessa käyttäneet myös lääkkeellistä hoitoa (joskin vähemmän kulujen perusteella).

Vaikkakaan ahdistuneisuushäiriötä sairastavien täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käyttäjien kohdalla tutkimukset eivät suoraan osoittaneet suurta taloudellista hyötyä niiden käytöstä (tosin ei myös ollut näyttöä suurentuneistakaan kuluista) niin merkittävää onkin tutkijoiden havaitsema vakaantuneempi tai verrokki ryhmään verrattuna parantunut henkinen hyvinvointi, joka tutkijoiden mukaan tuottaisi ajan kuluessa asteittain säästöjä.

Tutkimukseen sisältyi seuraavat täydentävät ja vaihtoehtoiset hoitomuodot (CAM-hoidot) akupunktio, ravitsemusneuvonta, hierontaterapia, rohdosvalmisteet, biofeedback, kuva- tai rentoutustekniikat, homeopaattiset hoidot, hengelliset hoitomuodot tai rukous, hypnoosi tai perinteinen lääketiede, kuten kiinalainen tai Amerikan alkuperäisväestön lääketiede.

Tutkimus suoritettiin kyselytutkimuksena ja kululaskelmissa verrattiin CAM-hoitojen käyttäjien kuluja CAM-hoitoja käyttämättömiin. Osallistujia oli 808 joista CAM-hoitojen käyttäjiä oli 102 henkilöä (12,6 %) ja CAM-hoitoja käyttämättömiä 706 (87 %). Lähtökohtaisesti molempien ryhmien terveyden tila oli identtinen.

Lähde:
Matthew Kutch; Department of Economics, Ohio Northern University, USA 2016.
Cost-Effectiveness Analysis of Complementary and Alternative Medicine in Treating Anxiety Disorders. DOI: 10.4172/2327-5162.1000218

👉 “Buustaa hyvinvointisi uudelle tasolle – kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta”Tuntuuko, että kehosi kaipaa lisää ener...
18/09/2025

👉 “Buustaa hyvinvointisi uudelle tasolle – kiinalaisen lääketieteen näkökulmasta”

Tuntuuko, että kehosi kaipaa lisää energiaa ja tasapainoa? 🌿
Usein hyvinvointi ei ratkea yhdellä tempulla – vaan kokonaisuudella.

Siksi kokosin maksuttoman oppaan, jossa käyn läpi 5 keskeistä osa-aluetta, joilla voit itse tukea kehoasi ja jaksamistasi arjessa.
✔️ Helppoja, luonnollisia keinoja
✔️ Voit ottaa käyttöön heti
✔️ Lempeitä vinkkejä kiinalaisen lääketieteen pohjalta

💌 Lataa ilmainen opas verkkosivulta! Linkki keskustelussa.

🌼Nyt tätä kultaa saa taas! Nimi on särmäkuisma. Etelämpänä kasvaa mäkikuismaa, pohjoisempana särmäkuismaa. Niitä käytetä...
14/07/2025

🌼Nyt tätä kultaa saa taas! Nimi on särmäkuisma. Etelämpänä kasvaa mäkikuismaa, pohjoisempana särmäkuismaa. Niitä käytetään samoin.

Teen voidetta, jota voi käyttää taltuttamaan vaikka iskiasta, nopeuttamaan ruhjeiden ja mustelmien paranemista.

Alkoholiuutteella voi tuoda aurinkoa kaamoksen aiheuttamaan alakuloon.

Onpa tällä hoidettu lasten yökasteluakin.

Kasvi muuttaa monien lääkkeiden toimintaa ja ei siksi sovi useiden lääkkeiden kanssa käytettäväksi, etenkään sisäisesti.

Jos innostut kokeilemaan, etsi tietoa aiheesta. Esimerkiksi Sinikka Piipon Suomen luonnon lääkekasvit -kirja on hyvä.

Tiesitkö että risiiniöljy on vanha lääke moneen vaivaan ulkoisesti käytettynä?
14/06/2024

Tiesitkö että risiiniöljy on vanha lääke moneen vaivaan ulkoisesti käytettynä?

Kiinalaisen lääketieteen mukaan risiiniöljy parantaa verenkiertoa ja auttaa siksi % moniin vaivoihin. Ohje risiiniöljykääreen ompeluun.

Onnellista alkanutta uutta vuotta🧡Uusi vuosi muuttaa Akupunktio Lähteen ja minun elämää. Tarkoitus on työllistää itseni ...
07/01/2024

Onnellista alkanutta uutta vuotta🧡

Uusi vuosi muuttaa Akupunktio Lähteen ja minun elämää. Tarkoitus on työllistää itseni kokoaikaisesti yritystoiminnalla.

Tarvitsen ja pyydän siihen apuasi💛

Kokoaikaisuus tarkoittaa suurempaa määrää asiakkaita ja tuloja, joilla voi elää.

Jos olet asiakkaani ja suosittelet ystävällesi, työtoverillesi, perheenjäsenellesi tai kenelle muulle hyvänsä Akupunktio Lähdettä ja tämä tulee asiakkaaksi, saat sekä sinä suosittelijana, että uusi asiakas rahan arvoista etua.

Voit hyötyä jokaisesta suosittelemastasi uudesta asiakkaasta.

Jos et ole vielä asiakkaani ja tiedät ihmisen joka on, vinkkaa hänelle. Silloin voitte molemmat saada edun.

Laita yksityisviesti, niin kerron koodin, jolla ystäväsi saa edun ja summat, jonka hyödytte.

Ollaan yhteyksissä😊

Kraniosakraalikurssilla aiheena lantio ja kallo. Ennen kraniosakraaliopintoja luulin, että kallon luut ovat luutuneet yh...
22/11/2023

Kraniosakraalikurssilla aiheena lantio ja kallo. Ennen kraniosakraaliopintoja luulin, että kallon luut ovat luutuneet yhteen eivätkä liiku. Niin olen myös anatomian opinnoissa opettanut.

Muutama vuosi sitten luimme lehdestä, että hermosolut uusiutuvat. Ne eivät uusiutuneet vielä 1980-luvun lopulla. 🤔 Niin se maailma muuttuu.

Kallokin "pullistuu" ja "suippenee" vuorotellen kraniosakraalipulssin rytmissä.

Helposti käytettavää lämmittävää juomaa talven kylmyyteen.
04/11/2023

Helposti käytettavää lämmittävää juomaa talven kylmyyteen.

Lauantai, Klassinen akupunktio, Paula Sagulin

Lämmittävä tulijuoma

Talvella ja kylmänä vuodenaikana on tarve lämmittävälle juomalle. Tulijuoma tarjoaa lämpöä vilun tunteeseen.

Kylmettyminen on kielessämme ollut sysäys flunssan saamiseen. Lämmöllä karkotetaan kylmyyttä.

Olen koonnut lämmittävää juomaa vilustumiseen välillä itselleni ja toisinaan jollekin läheiselle. Tuoretta inkivääriä ja valkosipulia pyrin pitämään aina kotona. Siltä varalta, että tuoreet ovat päässeet loppumaan, on kaapissa ollut niitä uutettuna alkoholiin. Olen sitten tehnyt sekoituksen tulisista mausteista, sitruunasta ja hunajasta lämpimään veteen.

Törmäsin tulijuomaan, jossa kaikki on samassa, vain loraus lasiin ja lämmintä vettä päälle. Ai että miten helppoa verrattuna siihen, että raastan, pilkon tai sekoittelen eri pulloista annoksen.

Tarkkaa ohjetta minulla ei ole, m***a idea on sekoittaa lämpöä tuovia mausteita omenaviini(siideri)etikkaan.

Minä tein näin:
Kuorin ja halkaisin yhden kokonaisen valkosipulin kynnet
Siivutin noin 100 g inkivääriä
Lisäsin 10 tähtianista
2 kukkuraista teelusikallista cayennepippuria
Toiseen purkkiin laitoin kaksi kukkuraista teelusikkaa kurkumaa.
Harkinnassa on lisäänkö vielä kokonaisia neilikoita ja kanelitangon.
Päälle kaadoin 3-4 dl omenasiiderietikkaa.

Purkit saavat muhia keittiön pimeässä kaapissa pitkälle joulukuuhun. Saavat ravistuksen päivittäin. Siilattuani liemen joskus joulun alla lisään sekaan vielä hunajan ja sitruunan eteeristä öljyä (elintarvikkeeksi kelpuutettua). Halutessaan sitruunan voi siivuttaa mukaan jo alussa.

Ihanteellistahan olisi tehdä sekoitus jo kesän taittuessa syksyyn.

Etikkauutokset säilyvät yleensä ottaen 2-3 vuotta käyttökelpoisina.

Sain tilaisuuden opiskella kraniosakraaliterapiaa. Se on hyvin kevyellä kosketuksella vaatteiden päältä tapahtuva hoito....
20/09/2023

Sain tilaisuuden opiskella kraniosakraaliterapiaa. Se on hyvin kevyellä kosketuksella vaatteiden päältä tapahtuva hoito. Siinä keho tekee itse hoitotyön, kuten akupunktiossakin.

Hoidon tarkoitus on auttaa kehoa vapautumaan kiristyksistä ja virheasennoista. Hoito vaikuttaa kokonaisvaltaisesti, niin mieleen kuin kehoon.

Kraniohoitaja kuuntelee käsillään kehon viestejä ja hoidettava tekee samoin, tai vain rentoutuu. Hoidon jälkeen olo on yleensä raukea, väsynytkin.

Kraniosakraaliterapian juuret ovat osteopatiassa ja nykyisen muotonsa se on saanut 1970-luvulla.

Vink vink hoidot nyt opiskelijahinnalla

Lue lisää https://www.akupunktiolahde.fi/kraniosakraaliterapia/

Raunioyrtti hoitaa haavoja ja niveliä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan se on viilentävä ja ravitseva.Pussissa valmistama...
27/06/2023

Raunioyrtti hoitaa haavoja ja niveliä. Kiinalaisen lääketieteen mukaan se on viilentävä ja ravitseva.

Pussissa valmistamani yrttivoide menossa testaukseen asiakkaalle. Kipua ja tulehdusta estävien vaikutustensa vuoksi se sopii kokeiltavaksi nivelkulumiin. Tämän lisäksi sillä on kudosten korjautumista edistäviä vaikutuksia. Sinikka Piipon Suomen luonnon lääkekasvit kirja sanoo raunioyrtin edistävän sidekudoksen, rustokudoksen ja luukudoksen rakentumista.

Käytetään ehjälle iholle ja ei yli 10 päivää yhtäjaksoisesti. Ei myöskään raskaana olevalle tai imettävälle.

16/02/2023

Tässä syntyy ruusuinen kasvovoide🌺

Osoite

KauppaKatu 25 C, 3. Krs. Huone 310
Joensuu
80100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Akupunktio Lähde :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Akupunktio Lähde :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram