28/05/2025
Luonnon Voimaa -retriitin tunnelmia viime viikonlopulta. Yhdessä mm. herkistyttiin, itkettiin ja naurettiin, tanssittiin ja liikuttiin, laulettiin ja äänneltiin, rummuteltiin, oltiin hiljaa luonnossa ja meditoitiin, saunottiin ja uitiin, makoiltiin alasti nurmikolla ja juostiin metsässä, syötiin paljon, tehtiin tunnetyöskentelyä, jaettiin sanallisesti ja muilla tavoilla, oltiin halikasassa, oltiin tulen äärellä, istutettiin uuden siemeniä ja luovuttiin vanhasta, inspiroiduttiin, ihmeteltiin luonnon kasveja ja eläimiä, ja mitä kaikkea.. Paljon mahtui yhteen viikonloppuun, rakkaus ja kiitollisuus jäi päällimmäiseksi olotilaksi!
”Ihanan intiimi ja turvallinen kokemus. Oli intuitiivisesti ohjattu, ilman paineita aikatauluista tai muustakaan. Kaiken kaikkiaan rento ja kaunis, avaava ja eheyttävä kokemus. Kiitos ja suosittelen lämpimästi!”
”Ihana ja todella onnistunut retriittiviikonloppu! Kiitokset Roosalle loistavasta intuitiivisesta tilanpitämisestä, sopivassa suhteessa orgaanisuutta ja rakennetta. Meditaatiot olivat kauniita ja voimakkaita, ja tunsin tulleeni nähdyksi uusilla tavoilla. Ympäristö oli rauhallinen ja inspiroiva, ja jään innolla odottamaan uutta retriittiä.”
Viikonlopun aikana syntynyt runo:
"I am
I am free as the wind
I am fierce like fire
I am deep as the ocean
I am still as the trees.
I hurt and I bleed, I love and I release, I burn it all away
I dance with death and with pain, through its love and grace I rise like the phoenix
I grow and I bloom and I spread my beauty
This is my surrender
This is my flow
This is me" - Laura Johanna