15/11/2023
Ajanvaraus talvelle aukeaa nyt!
Olen toiminut yrittäjänä ja koirahierojana vuodesta 2017.
Vuosien aikana olen työskennellyt kaikenlaisten koirien kanssa ja asiakaslistoille on mahtunut vuosien aikana urheilukoiria, rescuekoiria, kropan hallintaa opettelevia pentuja ja junioreita sekä pitkän elämän kulkeneita senioreita, joiden viimesistä metreistä maan päällä tehdään kehonhuollon avulla juuri niin arvokkaat ja kivuttomat kuin he ovat ansainneet🧡
11v hoitajatyötaustani eläinklinikoilla ja sairaaloissa sekä eläinlääkäriopintoni ja lukuisat muut kurssit kuten Fear Free Professional-kurssi ovat tuoneet paljon syvyyttä myös koiran rakenteen, fysiologian ja käyttäytymisen ymmärrykseen.
PULMAKULMASTA ULOS
Käynneilläni minulla on ollut etuoikeus auttaa myös useita omistajia ymmärtämään koiransa käytöstä, esimerkiksi toimepide- ja käsittelykammoa tyystin uudesta, valoisasta näkökulmasta✨ Mikä parasta: puhtaasti positiiviseen kouluttamiseen ja Fear Free-metodeihin perustuvan työskentelytapani kautta koirakoille on saatu rakennettua jo muutamassa minuutissa arjen työkaluja, joita käyttäen yhteiselo on molemmin puolin mielekkäämpää ja ennen kaikkea perustuu luottamukseen.
Minun tavoite on aina löytää jokaisen koiran kanssa se diili, johon koira kokee kannattavaksi tarttua. Diilin yhteistyöstä saa luotua jokaisen koiran kanssa, kunhan ihminen kykenee ymmärrettävästi ilmaisemaan mitä tehtävässä halutaan ja vielä vakuuttamaan omalla olemuksellaan koiran siitä, että tilanne on turvallinen ja siitä seuraa jotain miellyttävää.
Tähän mennessä rotuja, joita olen näkyvin positiviisin tuloksin kouluttanut, on listassa 32. Näin ollen totean, että näyttöä on metodin toimivuudesta✨
KOTIKÄYNNIT TAMPERE/HELSINKI
Koirahierontakäynnit on 60min.
Käsittelytotuttelukäynnit 40min (saaden valita keskitytäänkö kehonhuoltoon totutteluun vai jonkin haastavan tilanteen uudelleen rakentamiseen kuten vaikkapa kynsienleikkuutilanne)
Käynnit mahdollisia sekä Tampereen seudulla että Helsingin seudulla. Käynnin hinta määräytyy matkan mukaan.
Lahjakortit myös mahdollisia🧡
Ps. Ja te asiakkaani, jotka olette asettautunut jonoon jo syksyllä talvea varten, laitan teille pikimmiten ajoista viestiä😊