Fysio & valmentaja Niina Lappalainen

Fysio & valmentaja Niina Lappalainen Valmennusta fysioterapeuttisella otteella. Fysioterapiaa valmennuksellisella otteella. Liike on lääke jopa aivan uskomattomilla tavoilla.

Mitä kauemmin olen valmentajana toiminut, sitä hienompia todisteita tästä olen nähnyt. Liikkeen ei tarvitse aina olla suurta, kunhan se on kohdistettu suunnitelmallisesti juuri sinulle. Suunnitelmallisuuden ei tarvitse olla raskasta ja ehdotonta - se puoli kannattaa jättää ammattitaitoisen valmentajan käsiin, näin itseltäsi tipahtaa yksi stressin aihe. Olen lisensioitu Personal Trainer (EHFA) sekä taitoluisteluvalmentaja. Minulla on laaja lajitausta sisältäen taitoluistelun lisäksi mm. itsepuolustusta, tennistä, lumilautailua, juoksua sekä tanssia. Keväällä 2018 valmistun fysioterapeutiksi. Koulutan itseäni jatkuvasti, ja pyrin seuraamaan alani uusinta tutkimusta tarkasti. Valmennusotteeni on ihmisläheinen ja haluan myös kuulla kuinka sinä oikeasti voit. Olipa tavoitteesi laihduttaa, kiinteytyä, parantaa voimaominaisuuksiasi tai kestävyyttäsi, saavuttaa jotain urheilijana tai ihan vain löytää tasapainoa arkeesi - otahan ihmeessä yhteyttä ja lähdetään yhdessä tarpomaan kohti tavoitteitasi!

Osoite

Kammintie 4
Jyväskylä
40520

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Fysio & valmentaja Niina Lappalainen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram