09/02/2026
Näinä maailman aikoina mieleeni muistuu usein, miltä tuntui kasvaa kylmän sodan ilmapiirissä lama-ajan lapsena. Pienenä näin painajaisia ydinsodasta. Nuoruudessa ympäristöahdistus oli niin kova, että tein isoja henkilökohtaisia ratkaisuja "pelastaakseni maailman" 🌍
Silti podin koko varhaisaikuisuuden jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta siitä, etten tehnyt omasta mielestäni riittävästi vähentääkseni ympäristötuhoja ja kärsimystä maailmassa. En ollut se rohkein ja radikaalein, en oppinut korjaamaan itse edes pyöränkumia ja kasvattamaan yrttejä ikkunalaudalla, en ollut ihmisoikeustaistelija, enkä useinkaan osannut auttaa ketään, vaikka opiskelin psykologiaa. Pahimmillaan maailman tuska huolettoman kuluttamisen koetusta vastuuttomuudesta kääntyi tiukoiksi säännöiksi, joiden mukaisesti ei ollut sananmukaisesti mahdollista elää.
Kun muistelen nyt keski-ikäisenä nuorempaa itseäni, olen ylpeä siitä, että yritin parhaani niin vähäisillä voimilla ja resursseilla. En sulkenut silmiäni siitä, mitä maailmassa näin. Tiesin omat arvoni, vaikka ne aiheuttivat ihmettelyä ja epämukavuutta ympäristössäni. M***a mitä enemmän kritisoin itseäni siitä, etten päässyt ideaaleihini, sitä epävarmemmaksi tulin ja sitä vähemmän tein. Ja mitä enemmän näin vikoja systeemissä, sitä lannistuneemmaksi muutuin enkä jaksanut enää taistella tuulimyllyjä vastaan. Ja siinä samalla opin, miten monia puolia asioilla on tässä monimutkaisessa maailmassa.
Moni kokee samaa ristiriitaa joka päivä. Miten ylläpitää toivoa, kun päivä päivältä maailma vaikuttaa hullummalta paikalta? Miten voi olla yhtä aikaa lähimmäisilleen lempeä ja joustaa arkijärkisesti, jos on samaan aikaan periaatteisiin sitoutunut (toisin sanoen "hankala")? Miten elää arvoristiriitojen kanssa? Miten huolehtia kärsivien elollisten hyvinvoinnista, jos itse on hukkumassa ahdistukseen ja epävarmuuteen? Milloin hyvästä pyrkimyksestä tulee pakonomaista uhkien välttelyä?
Yllä oleviin kysymyksiin ei ole vastauksia. Elämä on jatkuvaa tasapainottelua. Itse asiassa se, että ylipäätään huomaa ristiriitoja ja vaihtoehtoisia tapoja reagoida, on mielen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kannalta erittäin hyvä merkki. Sitten ollaan pulassa, kun mistään ei jaksa välittää tai elää täysin automaatiolla.
Itsekriittisyyttä ja lannistumista voi tuskin täysin välttää. M***a niiden rinnalle tarvitsemme myötätuntoa itseämme ja muita kohtaan. Itse asiassa juuri myötätunnon puute näyttää olevan keskeinen osa ihmiskunnan ongelmia.
Myötätunto ei tarkoita minkä tahansa asian hyväksymistä sellaisenaan ja ongelmien lakaisemista maton alle. Myötätuntoisempi suhtautuminen auttaa laskemaan hätäistä taistele-pakene-reaktiota, näkemään asiat sellaisia kuin ne ovat ja tarvittaessa tarttumaan toimeen maltilla ja jämäkkyydellä.
Jokaiselle meistä, jotka seuraamme (tai välttelemme) uutisia huolestuneina ja syytämme itseämme ja kuka mitäkin tahoa havaitsemistamme ongelmista ja toimenpiteiden puutteesta, haluan listata tähän muutamia ajatuksia.
Uutisissa tai somessa:
🦁 Se, mikä minua suututtaa, kertoo:
🔸Tässä on selvästikin jotain, mitä en halua menettää tai mitä en voi hyväksyä.
🔸Jokin tärkeä rajani on ylittymässä. Mikä se on?
🦄 Se, että minua ahdistaa, kertoo:
🔹 Välitän samanaikaisesti monista asioista ja tarvitsen turvallisuutta ja ennakoitavuutta. 🔹 Skannaan vihjeitä, että asiat ovat huonosti, mutten tiedä, mistä kaikesta on kyse ja mitä voin tehdä. Se on inhimillinen ja looginen kokemus näinä aikoina.
🔹Voin kysyä, mitä kehoni kaipaa juuri nyt? Kun annan ensin itselleni luvan rauhoittua ja vastata perustarpeisiini, voin ajatella selkeämmin.
🐭 Se, että minua pelottaa, kertoo:
🔸Ajattelen paljon ja nopeasti ja tunnen vahvasti. Valpastun herkästi. Aivoni haluavat kovasti pitää minut hengissä, vaikken olisi edes vaarassa juuri nyt. Kiitos avusta, aivot 🩷
🔸Olen onnekas, että minulla on jotain, jonka puolesta pelätä.
🔸Mikä on se varsinainen uhka, jota pelkään eniten?
🔸Onko se realistinen, perusteltu ja ajankohtainen huoli? Jos on, miten voin käytännössä varautua siihen? Ovatko ne ratkaisut, joita ulkopuolelta tarjotaan tai oma mieleni tuottaa, pitkällä aikavälillä niitä, joiden mukaan haluan toimia?
🔸Jos huoli on lähinnä mielessäni, voin opetella sietämään tunnetta yksin että muiden kanssa. Voin käyttää omaa maalaisjärkeäni.
🔸Ymmärrän, etten voi koskaan saada 100 % varmuutta asioista.
🐦Se, että tunnen surua tai liikutusta, kertoo:
🔹 Jokin muistuttaa tärkeästä menettämästäni henkilöstä, asiasta tai ajasta tai menettämisen mahdollisuudesta.
🔹 Huomaan, mitä pidän arvokkaana, ja miten kaunis ja hauras elämä on. 🔹Samaistuminen toisten tuskaan motivoi auttamaan, jos en pelkään tuntea sitä.
🔹Jos en tunne surua tai liikutusta, tiedän olevani niin kuormittunut, että tarvitsen tauon kuunnellakseni itseäni ja vahvistaakseni omia voimavarojani.
🐸 Se, että minua naurattaa, kertoo:
🔸Löydän tästä maailmasta iloa tuottavia asioita, huumoria ja yhteyden muihin ihmisiin tai eläimiin. Se on voima, joka saa jaksamaan vaikeina aikoina.
🔸Minulla on lupa unohtaa hetkeksi huolet. 🔸Huvittuminen ja hellyttävistä sisällöistä ilahtuminen ovat merkkejä, että tärkeät tunteidensäätelykeinot, kuten huomion kääntäminen muualle ja toisesta näkökulmasta etäämmältä katsominen, toimivat.
🔸Jos voin yllättyä iloisesti tai nauraa yhä uudelleen samalle jutulle, en ole täysin äärirajoilla jaksamisen kanssa.
🔸Nauraessani hyväntahtoisesti pystyn katsomaan kohti jotain, mitä en ehkä muuten kestäisi, ja pysyn uteliaampana.
☺ Nauraessani muistan, että lukemattomat sukupolvet ennen minua ovat eläneet läpi sietämättömän vaikeita aikoja toivoen, että heidän jälkeläisensä voisivat hymyillä.
