17/04/2026
Lisää hyviä uutisia 🤩 Saamme joukkoomme vielä yhden hierojan lisää. Sanna on toiminut Klaukkalassa jo vuosia ja onkin monelle jo tuttu hieroja. Hän on paikalla aina maanantait ja keskiviikot.
Varaa aika tästä ⬇️
https://booksalon.fi/hyvinvointipalvelut-diar?rwg_token=AFd1xnHOOltADOR5A2tc6IVzhpqt88gMIwghDHJcIQ-FvhUHQ3dPtoEkQ8f6mvq_YiArYcuL-V6rpH9fZxMwbRMzj0q4tyKuRA%3D%3D
Tässsä Sannan esittely:
Olen toiminut hierojayrittäjänä 30 vuotta, valmistuin Suomen Urheiluhierojaopistosta vuonna 1995.
Käytän klassisen ja urheiluhieronnan lisäksi triggerpisteiden käsittelyä ja muita tekniikoita mitä
vuosien varrella olen oppinut. Niskan hieronta tapahtuu aina selinmakuulla. Käsittelen hyvin
tarkasti kaulan ja kallonpohjan lihakset, pyyhkeen avulla. Oikein mukavaa ja rentouttavaa
hieronnan lopuksi.
Minut valittiin Koulutettujen Hierojien Liitto ry:n toimesta Vuoden Hierojaksi vuonna 2014.
Se on valtakunnallinen tunnustus ja valinta tehdään vuosittain.
Harrastan paljon erilaisia käsitöitä ja pyrin myös ulkoilemaan. Tilkkutöitä olen tehnyt noin neljän
vuoden ajan, kahvipussi askartelua pari vuotta, neulominen ja vikkaaminen on ollut mukana koko
aikuisiän. Joten sukkia, lapasia ja puseroita pukkaa yli omien tarpeiden.
Mieheni kanssa mökkeillään Kuhmosssa ja lisäksi minulla on viisi lastenlasta, joiden kanssa
puuhastelen ja retkeilen. Olen Palojoen Metsäkylän Marttojen puheenjohtaja ja siinä sitä mukavaa
hommaa riittää myös vapaa-ajalla.