Hypnoterapeutti Marko Ahonen

Hypnoterapeutti Marko Ahonen Hypnoterapeutti Marko Ahonen. Toimipiste: Masonniementie 29, 41800 Korpilahti. Ajanvaraus: www.vello.fi/mahounioy Mitä on hypnoosi? Terapia tapahtuu keskustellen.

Kelloa heilutetaan nenän edessä, mieli vaipuu toiseen tietoisuuteen ja käskystä tanssitaan vaikka Macarenaa lähikaupan lihatiskillä. Tällainen on monen mielikuva hypnoosista. Uskoisitko, että oikeasti jokainen on hypnoosissa ainakin kahdesti päivässä? Hypnoosia hyödyntämällä voi vapautua vuosikymmeniäkin vaivanneista tunteista. Hypnoosissa ei ole mitään mystistä. Itse asiassa jokainen ihminen saavuttaa hypnoosiksi kutsuttavan täysin luonnollisen rentoutumisen tilan vähintään kahdesti päivässä: juuri ennen nukahtamista ja heräämistä. Aivojen sähkökäyrät ovat tällöin niin sanotussa alfa-tilassa eli hereillä oloksi kutsuttavan beta-tilan ja nukkumiseen viittaavan theta-tilan välissä. Se on täysin luonnollinen lisääntyneen keskittymisen ja rentoutumisen tila. Loppujen lopuksi vain pieni osa toiminnastamme on tietoista ja toimimme paljolti tiedostamattoman autopilotin ohjaamina. Emme siis tee suurinta osaa valinnoistamme varsinaisesti itse, vaan valtaosa tekemistämme päätöksistä on sisäisen ohjelmointimme määrittämää. Hypnoosi on juuri tästä syystä niin vahva työkalu muutosten tekemiseen, sillä sen avulla pystymme vaikuttamaan näihin ns. automatisoituihin toimintamalleihin. Jokainen ajatus on fyysinen polku, jonka aivot muodostaa. Tämä tarkoittaa, että mitä enemmän sinulla on tiettyjä ajatuksia, sitä syvemmälle se tekee jäljen. Tällöin ajatuksen on helpompi tulla takaisin mieleen. Tästä syystä positiivisten ja kannustavien asioiden ajattelu kannattaa. Mitä kliininen hypnoterapeutti voi hoitaa? Ahdistuneisuus
Paniikkihäiriö
Unettomuus
Kiputilat esim.alaselkäkipu
PTSD oireilu
Erilaiset fobiat
Masennus
Ärtyneen suolen oireyhtymä (IBS)
Esiintymisjännitys
Suru
Addiktiot
Syömishäiriöt
Narskuttelu
Migreeni
Krooninen väsymysoireyhtymä (CFS)
Painonpudotus ja painonhallinta
Terveellisempien elämäntapojen saavuttaminen
Tupakoinnin lopetus
Synnytyspelko
Pitkistä hoitojaksoista selviytyminen (mm. syöpähoidot)
Leikkauksista toipuminen sekä niiden tuomien elämänmuutosten hyväksyminen
Urheilijoiden suoritusten parantaminen
Rentoutuminen, rauhoittuminen ja palautuminen
Itsensä kehittäminen toivotulla tavalla
Itsetunnon ja minäkuvan kehittäminen
Positiivisen asenteen omaksuminen

Mitä on hypnoterapia ja mihin siitä on apua? Hypnoterapiassa käytetään suoria suggestioita, joilla pyritään saamaan aikaan toivottua muutosta. Lisäksi käytetään monenlaisia menneisyyteen ja tulevaisuuteen suuntautuvia mielikuvatekniikoita. Terapiassa pyritään lievittämään oireita, lisäämään hyvinvointia sekä auttamaan asiakasta kehittämään toimivia selviytymiskeinoja. "Suggestio on mikä tahansa verbaalinen tai nonverbaalinen, yksinkertainen tai monimutkainen kommunikaation muoto, jonka tarkoituksena on saada kohdehenkilö kokemaan asioita tai toimimaan tietyllä tavalla, joko hänen tahtonsa mukaisesti tai sen vastaisesti. Toisin sanoen suggestiossa on kyse toiseen henkilöön vaikuttamisesta, hänen ajatustensa, tunteidensa, halujensa ja käyttäytymisensä muuttamisesta. Tällöin suggestioiksi voidaan laskea muun muassa mainokset sekä selkeät käskyt, pyynnöt ja ohjeet." - Andre M. Weitzenhoffer

Suggestion ei tarvitse olla heterosuggestiota, toisen ihmisen vaikuttamista toiseen. Suggestio voi olla myös autosuggestiota, jossa henkilö vaikuttaa itse omaan toimintaansa. Hyvä esimerkki autosuggestiosta on urheilijan mielikuvaharjoittelu. Hypnoterapiassa työskennellään alitajunnan kanssa täysin luonnollisessa rentoutumisen tilassa, hypnoosissa. Pystyn viemään sinut hypnoosiin, mutta vain, jos sallit sen. Sinulla on valta omaan mieleesi ja täten hypnoosi on mahdollista vain silloin, kun haluat tulla hypnotisoiduksi. Hypnoterapeuttinen työskentely on hypnoositilassa tapahtuvaa yhteistyötä yhteisesti sovittujen tavoitteiden mukaan. Meistä jokainen kokee hypnoosin omalla yksilöllisellä tavallaan. Monelle se on syvä rentoutuneisuuden olotila, joka suuntaa huomion sisäiseen maailmaan. Hypnoosissa henkilön tietoinen tahto ja itsesensuuri alkaa menettää merkitystään ja hän on vastaanottavainen uusille näkökulmille ja ajatustavoille. Vaikka hypnoosissa asiakkaan tajunnantila onkin muuntunut, voi hän, milloin tahansa palata normaaliin tajunnantilaansa ja säilyttää täydellisen itsekontrollin. Asiakas kuulee hypnoterapeutin äänen ja pystyy vaivatta keskustelemaan hypnoosin aikana. Mielellämme on taito saada meissä aikaan niin hyvänolontunteita kuin myös stressiä ja pelkoa. Alitajuinen mielemme säilyttää voimakkaat tunnepitoiset kokemuksemme, eikä se aina toimi meidän etujemme mukaisesti. Hypnoosin avulla elämäämme vaikeuttavien toiminta- ja ajatusmallien korjaaminen on mahdollista. "Jos tunnepuolen asiat pystyttäisiin hoitamaan järjellä ja logiikalla, kenelläkään ei olisi mitään ongelmia."

– Tunteet pitää käsitellä sen mielenosan kanssa, joka on niistä vastuussa. Tunteista ja käyttäytymisestä vastaa alitajunta, jonne tallentuvat kaikki ihmisen kokemukset syntymästä asti. Hypnoterapialla hoidetaan muun muassa pelkotiloja:

– Äiti jättää normaalisti kahden tunnin päiväunet nukkuvan yksivuotiaansa pinnasänkyyn ja käy naapurissa kuvitellen, että ehtii takaisin jälkikasvun vielä nukkuessa. Kun lapsi herääkin tavallista aikaisemmin ja huutaa nuppi punaisena äitiä, joka ei tule, herää ajatus: minut on hylätty, olen yksin, äitiin ei voi luottaa. Lyhyellä elämänkokemuksella näinkin pieni asia voi synnyttää turvattomuuden tunteen, joka alkaa iän ja erilaisten pelottavien tilanteiden myötä voimistua. Alitajunta muistaa tällaisen tapahtuman, tietoinen mieli ei. Hallinnan tunnetta haetaan aikuisena usein tiukalla kontrollilla. Sen menettämisen pelko – tapahtui se sitten lentokoneessa, hevosen selässä tai vaikka kaupan kassalla –, voi palauttaa lapsuudesta tutun turvattomuuden tunteen ja aiheuttaa paniikkikohtauksen.– Hypnoterapian avulla voidaan mennä ajassa taaksepäin ja nähdä ja kokea tapahtuma uudestaan ikään kuin se tapahtuisi nyt. Koska samaan aikaan on käytössä järki ja aikuisen ihmisen elämänkokemus, aikuisen ihmisen perusturvallisuuden tunne voi alkaa vahvistua. Sen jälkeen ei enää tarvitse reagoida kuin yksivuotias aina, kun tuntee olonsa uhatuksi. Pysyviä muutoksia
Hypnoterapia ei vaadi pitkää sitoutumista. Hypnoterapian vaikutukset alkavat saman tien. Vaikka jokin asia olisi vaivannut viimeiset 45 vuotta, se voidaan korjata, sillä alitajunta elää nyt-hetkessä. Yleensä hypnoterapia kestää 1-5 terapiakertaa halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Jo 20 minuuttia alfa-tilassa vastaa elimistölle neljän tunnin unta. Hypnoterapia on loistava keino rauhoittumiseen ja palautumiseen! Hypnoterapiassa voi käydä myös säännöllisesti rentoutumishoitona. Toimiiko ja sopiiko hypnoosi aina ja kaikille?

– Ei, jotkut ihmiset eivät rentoudu riittävästi. Näin voi käydä varsinkin, jos ei ole oikeaa tietoa hypnoosista tai ei luota terapeuttiin. Hypnoterapia soveltuu mieleltään terveille ja tasapainoisille ihmisille, joita jotkin menneisyyden kokemukset taii uskomukset rajoittavat haitallisesti. Mikään psykologin korvike hypnoosi ei ole, vaan yksi vaihtoehto niiden rinnalla. Hypnoterapia ei sovellu seuraaville: psykoottiset ja skitsofreenikot, kliinisesti masentuneet potilaat, kivunhallinta ilman lääketieteellistä konsultaatiota, päihtyneet tai huumeiden vaikutuksen alaisena olevat. Mitä terapiassa tapahtuu käytännössä? Terapia alkaa haastattelulla, jossa tutustun sinuun ja aiheeseen, johon haet apua. Hypnoterapiasessio voi olla kertaluontoinen tapaaminen, mutta usein käyntikertoja tulee 1-5. Tämä riippuu asiakkaan tilanteesta sekä hänen kyvystään rentoutua. Hypnoterapiasessio sisältää alkukeskustelun tavoitteista, toiveista ja motivaatiosta. Ongelman tai tilanteen, jota lähdet hypnoterapian avulla ratkaisemaan, täytyy olla omasi. Sinun pitää siis jollakin tasolla tiedostaa ongelman olemassaolo ja sinulla täytyy olla vahva halu ratkaista tämä ongelma. Varaa hypnoterapiasessioon aikaa 75-90min per kerta. "Et varmasti saa minua hypnoosiin"
En saakaan, enkä yritä. Sinulla tulee olla oma halu, motivaatio ja avoin kiinnostus hypnoterapiaa kohtaan, jotta saamme toivomiasi muutoksia aikaan. Hinnasto
3 kerran terapia 329€
Alkutapaaminen 149€
Terapia kertakäynti alkutapaamisen jälkeen 99€
Varaa aikaa yhteen tapaamiseen 75-90min. HUOM! Peruutukset tehtävä vähintään 24h aikaisemmin. Unohtuneet tai myöhästyneet peruutukset veloitetaan täysihintaisena. Vain terveenä vastaanotolle.

Osoite

Masonniementie 29
Korpilahti
41800

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Hypnoterapeutti Marko Ahonen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Hypnoterapeutti Marko Ahonen :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram