30/05/2025
Eräs asiakkaani kertoi tänään, kun lopettelimme lyhytterapiaa, että hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoitteista ei puhuta hänen mielestään riittävästi silloin, kun vointi ei ole vielä huono, vaan ne nostetaan esiin vasta hoitoon pääsyn jälkeen. Juuri silloin kun ihminen on mahdollisesti sairastunut masennukseen, ahdistukseen, kärsii pakkoajatuksista tms. tai on niin huonossa jamassa, että on vasta viimein rohjennut hakea apua itselleen. Asiakkaani myös kertoi, että siinä hetkessä näiden taitojen opettelu tuntui kovin vaikealta. Ja uskon, että se on hyvinkin totta.
Olen itse verrannut aiemmin tietoisuustaitoharjoittelua pyörällä ajoon. Jos et osaa ajaa pyörällä, niin se on hyvin haastavaa, jos joudut opettelemaan sitä jollakin haastavalla maastopyöräreitillä tai vaikka kivikkoisessa tunturissa. Jos sen sijaan opettelet tasamaalla, niin taidon kerran opittuasi, se useimmiten säilyy lopun ikää ja pystyt ehkä paremmin selviytymään vaikeimmissakin olosuhteissa.
Tämä asiakkaan kertoma asia on pyörinyt mielessäni koko päivän ja jäi siis mietityttämään minua. Pohdin kuuluuko tämä samaan kategoriaan tunnetaitojen kanssa, jota olisi hyvä opettaa jo peruskoulussa? Vai opetetaanko sitä kenties jo?
Tiedän kokemuksesta, että kun tämän teeman asioista alkaa vastaanotolla puhumaan, niin osalta tulee tyrmäys heti, osa asiakkaista tuntuu jopa ehkä kiusaantuvan ja osa on valmis ottamaan vastaan tai kokeilemaan.
Mahdetaanko tietoinen läsnäolo sekoittaa meditaatioon, joka vaatii täydellistä mielen tyhjentämistä, jota buddhamunkit harjoittelevat koko ikänsä ja edistyksellisimmät siinä onnistuvat? Onko kyse vaativuudesta, siitä että taito pitäisi oppia heti tai mieluummin jo eilen? Tai siitä, että se koetaan hölynpölyksi? Kuitenkin tieteelliset tutkimukset osoittavat, että säännöllinen tietoisen läsnäolon harjoittelu vähentää ahdistusoireita jopa 60 %. Tutkimukset ovat osoittaneet myös sen, että säännöllinen harjoittelu voi muuttaa aivojen rakennetta ja toimintaa, sekä vahvistaa niitä aivoalueita, jotka vastaavat tunteiden säätelystä ja stressireaktioiden hallinnasta.
Tietoinen läsnäolo on hyvin yksinkertainen taito. Ei helppo, m***a harjoitettavissa. Ei nopein tuloksin, vaan vaivihkaa, hiljaa kasvattaen. Ehkä senkin vuoksi tänä päivänä haasteellinen taito opittavaksi.
Nimensä mukaisesti se on taitoa olla läsnä siinä hetkessä missä on. Tietoisena siitä, mitä sillä hetkellä kokee, ilman arvostelua tai yritystä muuttaa mitään. Se ei ole minkään ajatuksen tukahduttamista eikä se ole mielen tyhjentämistä. Vaan uteliasta ja lempeää suhtautumista siihen, mitä esim näemme, kuulemme, tunnemme.
Tietoista läsnäoloa voi harjoitella ihan arkisissa toimissa, jos vain malttaa suhtautua itseen uteliaasti. Ja olla tarttumatta kännykkään. Kiikussa istuminen, kävely kauppaan, hiusten harjaaminen...kaikki käyvät harjoitusalustaksi.
Miksi? Miksi sitä tarvitsee harjoitella?
Kun harjoittelemme tietoista läsnäoloa, opimme helpommin ja varhaisessa vaiheessa tunnistamaan ahdistavia ajatuksia ja tunteita. Silloin kun kyse on pienestä laineesta eikä vielä hyökyaallosta. Kykenemme tällöin helpommin ottamaan ajatukset ajatuksina eikä 100% totuuksina ja siten voimme onnistua pitämään tietyn etäisyyden niihin. Sen sijaan että "ostamme" automaattisen ajatuksen totuutena, joka johtaa hankalan tunteen kautta johonkin haitalliseen toimintaan, voimme valita tietoisemman tavan toimia. Voimme löytää kehästä ulospääsyn, ilman etyä meidän täytyy antautua hurjan vuoristoradan kyytiin, jonkä jälkeen voipuneena hoiperrellen pääsemme hädin tuskin eteenpäin.
Hyviä harjoitteita ja lisätietoa löytyy mm Mielenterveystalo.fi omahoito-ohjelmasta.
https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/tietoisen-lasnaolon-omahoito-ohjelma
