Kehontieto - Tanssi-liiketerapia Marjo Meriranta, Kuopio (2026)

18/03/2026

Vaikka sanat rakentavat todellisuutta, ei kaikella ole ensin sanallistettavaa muotoa. Siksi mulla on kori täynnä siltoja sanojen äärelle, siihen kehon kantamaan.

Olen terapeuttina loputtoman kiinnostunut siitä, miten valitsemasi symboli, joskus ilman suoraa katsekontaktia, alkaa herättää kehosi sensomotorista aineistoa, herättää kehosi, tunteesi ja alkaa keskustella kanssasi. Ihmettelen kanssasi sitä, kuinka oranssi, paksu villalanka voi luoda toimestasi sinulle rajat, joiden sisällä huomaatkin nyrkkiesi puristuvan, olevan vaikea hengittää. Tarkastelen kanssasi niitä kortteja, jonka ehkä intuitiivisesti valitsit. Kuljen kanssasi niiden johdattamana polkua, jonka määränpäästä meillä ei ole varmuutta, m***a yhtäkkiä huomaamme, että kuvat kertovat, ne alkavatkin puhua.

Tai ehkä rakennamme korteista asetelman, joka tekee vuosikausien painolastin näkyväksi. Tai purammekin maatuskan; tuomme nuken kerrosten avulla näkyville omienkin kerrostemme tarpeet - ne toteutumatta jääneet, kehossa hiljaa kaikuvat.

Tyhjän paperin äärelle johdatan sinut aina liikkeen kautta. Joskus myös kirjoitamme - useimmiten kuitenkin kynää nostamatta. Puramme muodot ja sanat suoraan kehosta, mitään suodattamatta. Tai ehkäpä teemme vilttipinosta pesän, joka eristää äänet, ehkä sinutkin aivan piiloon, turvaan siltä minkä tunnistat ensi kertaa olevan liikaa - turva turvallisen tilan sisällä voikin avata portin kehon omiin tarpeisiin paremmin kuin sanat ikinä.

Turvalliset seinät tarjoavat kannatteluunsa siinä, missä selkä löytää seinänsä. Välillä seinä puhuu sille, jonka kämmen sitä vasten työntää. Se samainen seinä kestää myös kaikki ne tunteet, jotka keksivät pallon tai tyynyn muodossa siihen osua.

Ja minä autan - ja muistan kertoa sen.

Joskus ne samat symbolit; ne lukuisat kortit, kivet, tyynyt, toimivat välineinä kurottamiselle, tarttumiselle, vetämiselle, työntämiselle tai irti päästämiselle - perustavanlaatuisille liikkeille, joissa on läsnä - no, koko elämä.

Ja ai niin, se tärkein: lattia, turvallinen pehmeä tatami, jonka rullaan lattialle jokikinen kerta. Luotettavin assarini.

Jos jokin kehollemme kommunikoi, niin se. Siitä minä kerron myöhemmin ❤️

08/03/2026

Kehossani kannan enemmän kuin omaa elämääni. Siinä hengittää myös edelläni kulkeneiden naisten jatkumo.

Kehossani kannan muistia, joka on muodostunut niistä kerroksiini piirtyneistä eleistä, ihoni vastaanottamasta kosketuksesta ja silmäni tavoittamista, kaiken hyväksyvistä, ymmärtävistä katseista.

Kehossani kannan rytmiä, hengitystä, tapaa olla maailmassa - liikettä, askellusta, sydänalan tietoa ja hengityksen rytmiä, jotka sanoitta ovat siirtyneet minuun.

Tänään pysähdyn askelmerkkeihini. Pysähdyn tuntemaan jalkapohjat maata vasten, aistin kehoni ketjut, aistin hengityksen liikkeen ja liikkeessä virtaavan elämän.

Aistin edelläni kulkeneet. Aistin osani tätä jatkumoa.

Olen tarina. Kerrostumia kantama keho edelläni kulkeneiden ketjussa.

Tänään muistan ja kunnioitan niitä naisia, joiden elämä hengittää hiljaa myös minussa.

Hyvää naistenpäivää 🧡

Askelmerkkini tallensi, kuvan otti lahjakas 💫

20/02/2026

Kun on liian pitkään, yli omien voimavarojen, pitänyt olla jaksava, sopeutuva ja pärjäävä, keho yleensä lopulta painaa jarrua. Se hidastaa, vetää huomion sisäänpäin. Tämä vetäytyminen on sisäisen turvajärjestelmän, hermoston, keino pitää sinut koossa, elossa.

Uupumisen aikaansaama hiljaisuus luo usein pelottavalta tuntuvan tilan, jossa, usein ensi kertaa, joutuu kohtaamaan itsensä.

Ja hiljaisuudesta kaikuukin sen tärkein viesti.

Ehkä tämä uupunut keho ei pyydä enempää suorittamista, vaan lempeää myötätuntoa. Eikä se kaipaa korjaamista, vaan kohtaamista: https://hidastaelamaa.fi/2026/02/naen-sinut-joka-kannat-liikaa-uupunut-ei-kaipaa-korjaamista-vaan-kohtaamista/

01/02/2026

Sieluni koti, Koli, tuuditti minut taas turvalliseen syliinsä viikonlopuksi. Olen syntynyt ja ensimmäiset vuodet myös kasvanut täällä Pohjois-Karjalassa, Kolin kainalossa, ja tänne tulo kietoo minut kotiin, kietoo turvaansa, aina vain.

Helmikuun ensimmäisen päivän auringonnousu toi maltillisen lupauksen kevään valosta järkähtämättömän raskaan, m***a lohdullisen lumikuorrutemaiseman keskelle. Muutama aivan pikkuruinen lintukin lensi aamuauringon ensisäteisiin, ja unelias ja uskomattoman kaunis maisema muuttui itäisellä taivaalla nopeasti.

Mustarinnan ikikallioiden toinen puoli, lännen Akka-Koli sen sijaan lepäsi järkähtämättä maagisen täysikuun valossa ja kutsui aistimaan lepoa. Niin se tekee aina. Siihen minä kellahdin, ikikallion suojaan, lumivaippaan.

Metsän luoma hiljaisuus ei oikeasti aina ole hiljaisuutta, totean usein risahdusten, rasahdusten, liverrysten keskellä luonnossa kulkiessani. M***a täällä se sitä on, totta totisesti.

Mykistävää, paljastavaa, lohdullista, täydellistä hiljaisuutta.

Kiitos Koli. Sinuun minä jään 🤍

21/01/2026

Keho on kokemisen maaperä. Jokainen tunne, jokainen eletty hetki kirjoittaa itsensä meihin: hengityksen syvyyteen, lihasten kannatteluun, siihen tapaan, jolla olemme ja liikumme, ja jolla toisemme kohtaamme.

Kokemuksemme tallentuvat jäljiksi ruumiimme kerroksiin. Tämä voi tuntua monin tavoin: värinänä rintakehässä, painona lantiossa, jäykkyytenä selkärangassa, kuplintana vatsassa. Se on sydämen rytmiä, ihon hienovaraista reagointia, koko sisinpämme puhetta; niin kehomme syvimpiin muistikerroksiin kirjoitettua, että se on jäänyt sanojen taakse.

Kehollisen kokemuksen kautta pääsemme kosketukseen sellaisen esikielellisen kehon kantaman tiedon kanssa, joka on syntynyt ennen sanoja. Se näyttäytyy virtauksina, tiloina, aistimuksina eri tasoilla. Kehon kuunteleminen kutsuu meitä kohtaamaan tämän kielen - usein hiljaisen, m***a hyvin tarkkanäköisen. Aistimus voi olla ensimmäinen lanka, joka alkaa purkaa pitkään kiristyneitä mielen solmuja.

Tavoitteena ei ole ohjata tuntemuksia pois tai muuttaa niitä, vaan antaa niille lupa olla näkyviä, todellisia; tällä hetkellä juuri sellaisina kuin ne ilmenevät. Kun tulemme kohdatuksi myös niiden kautta, syvemmin ja rehellisemmin, vapautuu valtavasti elinvoimaa.

Kun annamme keholle tilan kertoa, mitä se tietää, avautuu ovi myös itseen.

tanssiliiketerapia

10/01/2026

Talven syli on vahvimmillaan. Se imee alkupisteeseen, pysähtyneisyyteen, levolliseen hengitykseen, levosta lähtevään pehmeyteen.

Se kutsuu sulkemaan silmät, kiertymään sisään, aistimaan. Se kutsuu kuulemaan.

Miltä kehossani tuntuu juuri nyt?
Missä kehoni pyytää minua viipymään hetken pidempään?
Millaisen reitistön rakennan itseeni, sisäiseen maisemaani?
Mitä vastauksia kehoni tarjoaa, kun kuuntelen hiljaa?
Mistä kaikesta voin kehoni kautta hellittää?
Mitä kaipaan tässä hetkessä?

Pidämme perjantaina 16.1. Mielenliikkeellä talven sydänhiljaisuuteen kääriytyvän naistenpiirin. Avaamme portin sisäisen, intuitiivisen tiedon äärelle ja kuulostelemme liikkeessä kehoa. Hiljennymme toistemme äärelle jakaen. Rummun ja äänimaljojen kautta laskeudumme integroimaan koettua.

Tässä tilassa saa hidastaa, hiljentyä ja antaa tilan sille, mikä haluaa syntyä.

Jos tunnet kutsun pysähtyä, kuunnella ja antaa kehosi tulla kuulluksi, tämä ilta on sinua varten. Mahdut vielä mukaan! Tule juuri sellaisena kuin olet. 🤍

Kommenttikentässä lisätiedot.

24/12/2025

Hyvää ja lämpöistä joulua yhdeltä puolen maapalloa!

Meillä on ollut suunnitelmissa pidempi reppureissu perheen kanssa useamman vuoden. Tämä loppuvuosi ja vuodenvaihde oli juuri oikea hetki sen toteuttamiseen: m***a merkittävää asiaa saavutti tänä vuonna päätöksensä - ja toisaalta päätöksissä lepää yhtä m***a uutta alkua. On hyvä aika pysähtyä, hengittää hetki, suunnata katsetta taas uudenlaisen horisontin äärelle - tunnustella, aistia ja katsoa, mihin katse lopulta asettuu.

On aivan erityistä, tunteita herättävää ja toki myös kiitollista viettää joulua näin kaukana totutusta ja irti arjen rutiineista. Reppu selässä maailma tuntuu välillä kovin pieneltä ja toisaalta se tuntuu avartuvan juuri niissä kaikista pienimmissä hetkissä.

Sydämessä lepää kiitollisuus, kehossa levollisuus.

Tänään hiljennyimme jouluaattoaamuun mangrovepuumetsässä. Aattoilta vietetään rannalla piknikillä ja huomenna suuntaamme veneellä kohti uusia seikkailuja!

Hyvää ja rauhallista joulua ❤️

10/12/2025

Valmis tanssi-liiketerapeutti!

Nelivuotinen taival Jyväskylässä huipentui päätökseensä tänään. Kannan juuri nyt valtavan liikuttuneena, joskin mitä suurimmalla ylpeydellä tanssi-liiketerapeutin titteliä! Kaikki koulutuksen aikana opittu, kaikki harjoitusasiakkaani, kaikki opintoihin kuulunut tutkimustyö ja oma tanssi-liiketerapiaprosessi on kerrostunut minuun kauniilla tavalla.

Kolme vuotta sitten, terapiaopintojen alussa, kirjoitin itselleni kirjeen, jonka tänään avasin ja luin.

”Olet ollut valo - ja valosi on kirkastunut entisestään. Olet valo itsellesi - ja nyt myös muille.” Näin minä itselleni kolme vuotta sitten sanailin. Kirjoitin myös, kuinka ylpeä itsestäni olen, ja kuinka tiedän, että olen nauttinut matkastani - ja että toinen matka on vasta alkamassa.

Olen sanaton, silti tupaten täynnä kaikkea juuri nyt.

Ja siksipä sanon, että onnea, skål, ah! Suomi sai tänään useamman uuden tanssi-liiketerapeutin, minut mukaan lukien, ja olen siitä ylpeä!

Kiitos opiskeluystävät, kollegat! Kiitos koulutuksen johtaja, Marko Punkanen. Kiitos toinen pääkouluttajamme Päivi Pylvänainen. Kiitos upea terapeuttimme . Kiitos !

05/12/2025

Yksittäinen traumaattinen tapahtuma voi vaikuttaa kehon reagointitapaan ja siihen, miten aistit tulkitsevat ympäristöä. M***a hermosto on imenyt oppinsa myös siitä, mitä jäi tapahtumatta: hiljaisuudesta, kun olisit tarvinnut sanoja, välinpitämättömyydestä, kun olisit tarvinnut sylin ja kokemuksista, joissa on jääty yksin. https://hidastaelamaa.fi/2025/12/keho-muistaa-hetket-jolloin-jait-yksin-vaikka-olisit-tarvinnut-sylia-siksi-hermosto-yha-varoo-vaikka-kaikki-olisi-hyvin/

01/11/2025

Marraskuu. Valo vetäytyy syvälle maahan, ja minä kääriydyn sen tahdissa sisäänpäin, syvemmälle varjoihin, omaan yöhöni.
 Hengitän kiitollisena sisääni tätä muinaista raja-aikaa. Herkistyn luonnon tahdissa aistimaan sen mitä jää, kun kaikki ylimääräinen riisutaan pois.

Marraskuuhun siirtyneen luonnon hengitys on tänään ollut erityisen syvä, hidas ja tyyni. Kaikki ympärillä imee minut mukanaan välitilaan, jota muistan joskus pelänneeni, mutten enää. Tilaan, jossa mennyt ja tuleva kietoutuvat toisiinsa.
 Marraskuun tarjoaman pysähtyneisyyden keskellä aistin, kuinka pyhää hiljaisuus on. Ja miten tarkoituksenmukaista se on.

Tunnen, miten maa kutsuu lepäämään. Tunnen, miten omat juureni hakevat tukea, hakeutuvat syvemmälle sinne, missä maaperä uudelle rakentuu. Tässä ajassa saan laskea luottavaisesti itsestäni pois kaiken, mitä en tarvitse, mikä ei enää kanna.

Maa hengittää minussa.

Siinä hengityksessä on lepo.

25/10/2025

Kannamme kehossamme asioita, jotka ovat tapahtuneet pieninä, toistuvina säröinä siellä, missä olisi pitänyt olla turva. Kannamme kehossamme niitä selviytymisiä, jotka tallentuivat sinne ennen kuin ehdimme nähdä vaaran.

Turvattomuuteen jähmettynyt hengitys ja kohtaamattomat tarpeet, sanat ja katseet rakentuvat kehon kerroksiin. Jännitys, kipu ja säpsähdykset ovat joskus ainoa todiste siitä, että jokin ylitettiin. Että jokin olisi vaatinut enemmän turvaa kuin mitä silloin oli tarjolla.

Se, mikä tuntuu oireelta, voikin kantaa yritystä selvitä. Ehkäpä se sydän, joka levossaki kiihdyttää tahtiaan, on se sama sydän, joka on opetellut ennakoimaan, koska on ollut pakko. Ja ehkäpä se kurkku, jonne sanat jäävät jumiin, on kurkku, joka oppi, ettei ole lupa tulla kuulluksi. Ja se keho, joka hiljaisuudessakin säpsähtää, on keho, joka ei halua menettää turvaa enää kertaakaan.

Kehoon tallentuu pelko, m***a myös eloonjääminen. Ja tässäkin hetkessä se sama keho etsii aina reittiä turvaan. Ja ne tärkeät hetket, joissa eloonjäämisen ja pelon vuoropuhelu purkautuu ulos, ovat aina sisäänkäyntejä toisenlaiseen. Ne näyttävät sen, mikä silloin jäi tukahdetuksi, pakon edessä painetuksi. Sen, mikä olisi ansainnut lempeyden ja turvan.

Ja kun oikein kuulet, voit aistia niiden viestin. Että sinä selviydyit silloinkin, kun kukaan ei nähnyt miten. Ja että tässä hetkessä sinä et enää tarvitse samoja suojia. Saat laskea sen, mitä kannoit. Ja kun sen teet, niin ennen pitkää huomaatkin, että tässä kehossa on koti.

Ja tässä kehossa on lupa levätä.

08/10/2025

Kutsun syksyn minuun.
 Kutsun sen laskeutumaan koko ruumiiseeni. Kutsun sen voiman kääntämään katseeni sisäänpäin, kietomaan minut hiljentymiseen. Kutsun antautumista hidastumiselle, lämpimään kääriytymiselle. Kutsun kehoni lempeään vetäytymiseen.

Annan itselleni luvan lepoon. Aistin ruumiissani, miten juuri nyt voin antautua kannattelulle. Kuulen kehollani, minne voin nojata, mihin painoni saa laskeutua. Annan painovoiman johdattaa, etsiä hellittävät liikesuunnat hengityksen rytmin kannattelemana.

Ja niin kuin puu päästää irti lehdistään, myös minä luovun siitä, mihin menneet kuukaudet ovat kehoani kutsuneet. Sallin hidastamisen ja tutkin irti päästämistä. Kerään ympärilleni sen, mitä tarvitsen, ja lempeästi ympäröin itseni levollisuudella.

Annan syksyyn kietoutuvan kehoni johdattaa minut tähän voimistuvaan sisäiseen maisemaan; siihen, missä hiljaisuuden hengitys punoutuu osaksi minua ja uusi maaperä alkaa muovautua hiljaisuuden syvästä maasta. Se kantaa muistia menneestä ja jotain jo tulevasta. Siitä hiljaisuuden sydämestä on myös turvallista itää, versoa uutta.

Kutsun syksyn minuun; kutsun antautumista, irti päästämistä, valmistautumista tulevaan.

Kehontieto - Tanssi-liiketerapia Marjo Meriranta

18/03/2026

08/03/2026

20/02/2026

01/02/2026

21/01/2026

10/01/2026

24/12/2025

10/12/2025

05/12/2025

01/11/2025

25/10/2025

08/10/2025

Osoite

Nettisivu

Hälytykset

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Oikopolut

Jaa

Kategoria