10/12/2025
Mitä alfa-PVP-keskustelun taakse jää?
Osallistuimme eilen EHYT ry:n ilmiökahvilaan, jossa puhuttiin paljon esillä olleesta alfa-PVP:stä. Aine on herättänyt huolta, ja on tärkeää, että riskeistä keskustellaan avoimesti. Kiitos paljon tilaisuuden järjestämisestä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry EHYT Itä-Suomi☺️
📊Tilaisuudessa asiantuntijat kertoivat, että alfa-PVP:tä esiintyy tällä hetkellä koko Suomessa, ja ilmiö painottuu erityisesti Etelä-Suomeen. Kuopion osalta tilanne on asiantuntijoiden mukaan toistaiseksi melko rauhallinen. Ilmiö kuitenkin muuttuu nopeasti, ja siksi sen kehitystä seurataan tarkasti.
👉🏼Samalla on tärkeää muistaa, että yksittäinen aine ei kerro koko päihdeilmiöstä. Päihteiden käyttö ja riippuvuudet eivät synny tyhjiössä. Taustalla on usein mielenterveyden haasteita, yksinäisyyttä, taloudellista epävarmuutta, kuormitusta tai puutteita arjen tuessa. Siksi meidän tulee olla huolissamme kaikesta päihteiden käytöstä, ei vain yhdestä otsikoissa näkyvästä ilmiöstä.
Tilaisuudessa nostettiin esiin myös neljän pilarin malli, jonka avulla päihdehaittoihin vastataan yhteiskunnassa:
1️⃣ Ennaltaehkäisy
2️⃣ Matalan kynnyksen tuki ja palvelut
3️⃣ Haittoja vähentävät palvelut
4️⃣ Rajoitukset ja valvonta
Kunnan ehkäisevässä päihdetyössä painotamme erityisesti ennaltaehkäisyä, hyvinvoinnin vahvistamista ja varhaista tukea. Samalla toimimme osana laajempaa kokonaisuutta, jossa päihdehaittojen ehkäisy on yhteinen tehtävä – perheiden, koulujen, nuorisotyön, sosiaali- ja terveyspalvelujen, järjestöjen ja koko yhteisön.
Kun katsomme ilmiötä laajemmin, näemme, että ratkaisut löytyvät usein ennen varsinaista päihteiden käyttöä: arjen sujuvuudesta, osallisuudesta, turvallisista aikuisista ja oikea-aikaisesta tuesta.
💚 Teemme työtä sen eteen, että jokaisella olisi mahdollisuus hyvinvointiin ja tukeen ajoissa.