06/09/2021
Hei ❤ Olemme eläneet epävarmoja aikoja eikä pandemia näytä olevan rauhoittunut, päinvastoin.
Otetaan ne rokotteet, pidetään turvavälejä, pestään käsiä, hengitetään positiivisuutta ja terveyttä. Pidetään huolta läheisistämme ja itsestämme sekä kanssakulkijoista.
Sinityyne Hierontapalvelut laittoi lapun luukulle jo vuoden 2020 maaliskuussa. No 15v hierontaa tehneenä teki ihan hyvää pitääkin taukoa, varsinkin kun tuota ikääkin kertyy.
Valitettavasti tänä aikana nettisivut sinityyne.fi lakkasivat toimimasta koska webbihotelli, joka oli palveluntarjoaja vuodesta 2008, sulki palvelunsa. Uusia nettisivuja ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa, joten Sinityyne keskittyy infoamaan palveluista ja tarjouksista ainoastaan tällä Facebookin foorumilla tässä julkisessa sivustossa.
Pikkuhiljaa herätellään tuota nukkuvaa 65kg painoista plinttiä ja aloitellaan taas tätä kutsumustyötä 🙂
Osa entisistä hieronnoista on jäänyt pois listalta, mm. kasvohieronta, kokovartalohieronta, intialainen päähieronta, tiibetiläinen sekä ayurveda hieronnat.
Jäljellä ovat yhdistetty reiki-hermoratahieronta, selkä-hartiahieronta, jalkahieronta sekä kuumakivihieronta. Myös hinnat saavat uuden "käsittelyn".
Kädet pestään tietty ennen sitä eikä sairaana tulla eikä olla 🙂
Molemmat rokotteet vaaditaan - kysyn myös koronarokotustodistusta! Itse olen saanut Pfizerin rokotteet jo huhtikuussa sekä heinäkuussa 2021.
Puhelimeen vastataan m***a ei silloin kun on hierottava työn alla, yöllä nukkuessa tai kun on muut työt tehtävänä. Ota yhteyttä lokakuun alun jälkeen! Katsotaan Sinulle sopiva hieronta-aika! Numerokin on se sama 0505168799 tai meilillä sinityyne@gmail.com
Aloittelen pikkuhiljaa pitkän tauon jälkeen