Entratum Oy

08/04/2026

Resilienssi ei ole sitä, ettei kuormitu.

Se on sitä, että oppii tunnistamaan sen ajoissa ja rakentamaan toimintakykyä niin, että se kestää myös silloin kun paine on suurimmillaan.

Omalla kohdallani resilienssi petti päihdehoitotyössä. Se ei tapahtunut hetkessä, vaan hiljalleen puolentoista vuoden aikana.

Sitten iski totaalinen kyynistyminen, joka johti lopulta siihen, että en enää pystynyt työskentelemään päihdehoidossa.

En tunnistanut keinoja, joilla resilienssiä olisi voinut vahvistaa.

SISU-Efekti 2026 -seminaarissa 3.11. Lahdessa ollaan juuri tämän aiheen äärellä.

Miten resilienssi rakentuu yksilössä, tiimissä ja työyhteisössä tutkimustiedon ja käytännön kokemusten kautta.

Super Early Bird -hinta 125 € on voimassa huhtikuun loppuun.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

- Ari

SISU-Efekti – resilienssi paineessa yksilölle, tiimille ja työyhteisölle

03/04/2026

Hello! Pitkän harkinnan jälkeen rohkaistuin ja avasin oman Youtube-kanavan.

Mä täytän vuoden kuluttua 50 vuotta. Tähän faktaan havahduin tässä eräänä päivänä.

Mä ajattelin, että kyllä tässä iässä jo pitää kehdata laittaa itsensä peliin.

Siksi YouTube-kanava.

Ei siksi, että osaan kaiken. Ei siksi, että mulla on valmiit vastaukset kaikkeen, vaan siksi, että olen oppinut asioita yli 20 vuoden aikana, joskus kantapäänkin kautta, ja halusin jakaa ne muiden kanssa.

Kanavan nimi on Ihmisten Kanssa. Siellä puhutaan vuorovaikutuksesta rehellisesti ja käytännönläheisesti. Ilman taikareseptejä ja hokkuspokkuskikkoja.

Ensimmäinen video on julkaistu. Linkki kommenteissa.

Tervetuloa mukaan!

- Ari

31/03/2026

Yksi mielenterveys- ja päihdehoitotyön suurimmista ja kenties vähiten puhutuista haasteista on se, että potilaan ja hoitotahon käsitys vaikuttavasta hoidosta eroaa toisistaan merkittävästi.

Molemmilla on mielipiteeseensä syynsä.

Huomasin itse kliinistä työtä tehdessäni, että potilaani toivoi jotain hoitoa ja se ei ollut sitä, mitä hoitosuositukset suosittelivat. Melko usein kyse oli lääkehoidosta, jota potilas toivoi ja johon suosituksissa oli selkeä ja tutkittu kanta.

Ymmärrän oikein hyvin, että kun ihmisellä on käsitys siitä, että jokin lääke tai tietty hoitotapa auttaa, niin totta kai niitä halutaan. Kukapa meistä ei haluaisi voida paremmin.

Mielenterveys- ja päihdehoitotyötä tekevät hoitajat, joita nyt viime aikoina jopa korkea-arvoiset psykiatrian ja päihdehoidon asiantuntijat ovat kritisoineet osaamattomiksi, joutuvat tilanteeseen, jossa vastakkain ovat potilaan toive ja tutkimusnäyttö. Tilanne on varsin haasteellinen ja päättyy ajoittain siihen, että potilas poistuu tyytymättömänä vastaanotolta ja kokee, että ei saanut apua.

Se, että potilas toivoo hoitosuositusten vastaista hoitoa, ei ole hänen eikä kenenkään muunkaan syy. Ihminen arvioi parhaiten oman vointinsa ja kokemus siitä on aina aito.

Myös itse sairaus saattaa vaikuttaa siihen, miten ihminen arvioi omaa tilaansa ja tarvitsemaansa apua ja tämä tekee mielenterveys- ja päihdehoidosta poikkeuksellisen haastavaa.

Tästä julkisessa keskustelussa ei juurikaan puhuta. On helpompi syyttää, että mikään ei toimi, sen sijaan että pysähtyisimme rehellisesti arvioimaan syytä siihen, miksi potilaiden ja läheisten kokemus on joskus tämä.

Kun potilas keskeyttää hoidon tai hoito ei muuten etene toivotulla tavalla, tulkitaan se hyvin usein hoitojärjestelmän epäonnistumiseksi.

Ammattilaiset tekevät parhaansa monimutkaisissa tilanteissa, joihin ei ole helppoja vastauksia tai ohjeita. Pidän vähintäänkin huolestuttavana, että jopa asiantuntijat sortuvat populistiseen tapaan löytää äärimmäisen monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja.

26/03/2026

Uskon, että hyvin moni tämän tekstin lukijoista on nähnyt otsikon: "Ihminen haki apua, ei saanut ja teki itsemurhan."

Otsikossa on selkeä ja ennen kaikkea myyvä rakenne. On syyllinen ja on tunnetta.

Onko tämä kuitenkaan aina se koko totuus siitä, mitä todella tapahtui?

Mitä oikeasti tapahtui? Oliko hoitoa tarjolla, m***a ihminen ei jostain syystä ottanut sitä vastaan? Tarjottu hoito ei kenties ollut sitä, mitä ihminen toivoi? Oliko sairaus ehkä edennyt jo niin pitkälle, että interventiot ja hoitomallit eivät enää tavoittaneet ja korjanneet? Vai oliko kyse kenties jostain muusta sellaisesta, mitä ulkopuolelta käsin ei voi arvioida?

Esittämäni kysymykset ovat sellaisia, joihin media ani harvoin tarttuu ja nostaa esille, koska ne eivät ole myyviä, vaan kenties liian rehellisiä ja jopa kivuliasta pohdintaa aiheuttavia.

Eivätkä ne toisaalta tarjoa sitä yksinkertaista ratkaisua äärimmäisen monimutkaiseen ongelmaan, jota myös monet ammattilaiset valitettavasti joskus hakevat.

En väheksy läheisten tuskaa. Se ansaitsee tulla kuulluksi ja se on todellista, aitoa.

Voidaan kai kuitenkin kysyä: mitä hyötyä on siitä, että media ratsastaa ihmisten tuskalla ja syyttää yksipuolisesti hoitojärjestelmää? Kehittääkö se palveluita? Auttaako se läheisiä käsittelemään menetystä? Vai palveleeko se klikkaustilastoja?

Painotan edelleen, että mikään hoitojärjestelmä ei ole aukoton ja virheetön. Samalla haluan tuoda esille sen, että aivan jokainen mielenterveys- ja päihdesairaudesta johtuva kuolema ei ole hoitojärjestelmän epäonnistumisen seuraus, vaan seuraus siitä, että sairaus oli vahvempi.

Niin kauan kuin media ja osa alan ammattilaisista käsittelevät tätä aihetta pelkästään syyttämällä järjestelmää, tulemme ohittaneeksi sen, mistä meidän todellisuudessa pitäisi puhua.

25/03/2026

Mielenterveys- ja päihdesairaudet voivat johtaa kuolemaan siinä missä syöpä tai sydän- ja verisuonisairaudet. Joskus kuolema on tapaturma, joskus itsemurha, joskus fysiologinen tapahtuma.

Työskentelin pitkään hoitoalalla, pääosin psykiatrian ja päihdehoidon parissa ja huomasin, että tätä on maallikoiden, m***a yhtä kaikki myös monen ammattilaisen vaikeaa hyväksyä.

Kuolema on pääosin aina traaginen tapahtuma. Suru on todellista ja menettämisen tuska aitoa. Kun ihminen kuolee syöpään, harvoin kuitenkaan kukaan kysyy, miksi hoitojärjestelmä epäonnistui. Emme myöskään näe otsikoita: ”Haki apua syöpään, ei saanut ja kuoli.” Varsin usein päädytään toteamaan, että aivan varmasti kaikki mahdollinen tehtiin ja lopputulos oli silti kuolema, sairaus voitti.

Mielenterveys- ja päihdesairauksista johtuvien kuolemien kohdalla tätä on huomattavasti vaikeampi hyväksyä. Ihmisillä on vahva kokemus ja käsitys siitä, että näiden sairauksien kohdalla kuolema olisi aina estettävissä, jos vain olisi tehty jotain enemmän, paremmin tai toisella tavalla.

Ymmärrän tämän ajatuksen. Se on inhimillinen. Kenties se kertoo siitä, että mielenterveys- ja päihdesairauksia ei jollakin tasolla pidetä sairauksina, vaan jonain sellaisena, joka voidaan ottaa pois, jos vaan tehdään riittävästi.

En väitä, että mielenterveys- ja päihdehoitojärjestelmä on virheetön. Ei se sitä ole. Ei mikään muukaan järjestelmä ole. Virheitä sattuu, asioita arvioidaan väärin, resurssit ovat ajoittain niukat ja siksi ihmisiä putoaa väleihin, niin psykiatriassa, päihdehoidossa kuten kaikissa muissakin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.

Pystymmekö puhumaan mielenterveys- ja päihdesairauksista johtuvista kuolemista ja niihin johtaneista syistä rehellisesti ja rakentavasti? Niin kauan, kun emme pysty hyväksymään niitä, emme pysty myöskään puhumaan.

04/02/2026

Kaikesta voidaan puhua, m***a kukaan ei puhu mitään.

Kun aloitamme työyhteisöcoaching-prosessia, työyhteisöt kertovat (usein) olevansa avoimia.

04/02/2026

Miksi kuunteleminen on vaikeampaa, kuin puhuminen?

Miksi kuunteleminen on vaikeampaa kuin puhuminen?

04/02/2026

Onko oikeita sanoja, jotka rauhoittavat kiihtyneen tilanteen?

Vaikeissa kohtaamisissa puhutaan usein "oikeista sanoista".

16/01/2026

Valitettavasti joudumme perumaan Päihdepsykiatria 2026 -seminaarin.

Ilmoittautumiskehitys ei ole edennyt tavoitteiden mukaisesti, emmekä voi tässä tilanteessa ottaa riskiä, että tapahtuman osallistujamäärä jää liian matalaksi.

Tämä ei kuitenkaan ole tässä. Päihdepsykiatria palaa vuonna 2027. Käytämme tämän ajan tapahtuman kehittämiseen, jotta kokonaisuus on entistä vahvempi, ajankohtaisempi ja osallistujille vielä hyödyllisempi.

Kaikille osallistuneille, puhujille ja yhteistyökumppaneille on tiedotettu asiasta.

Lisätietoa ari.karkkainen@auroraevents.fi / 044 2396 821

Valitettavasti joudumme perumaan Päihdepsykiatria 2026 -seminaarin. Ilmoittautumiskehitys ei ole edennyt tavoitteiden mukaisesti, emmekä voi tässä tilanteessa ottaa riskiä, että tapahtuman osallistujamäärä jää liian matalaksi.

Tämä ei kuitenkaan ole tässä. Päihdepsykiatria palaa vuonna 2027. Käytämme tämän ajan tapahtuman kehittämiseen, jotta kokonaisuus on entistä vahvempi, ajankohtaisempi ja osallistujille vielä hyödyllisempi.

Kaikille osallistuneille, puhujille ja yhteistyökumppaneille on tiedotettu asiasta.

Lisätietoa ari.karkkainen@auroraevents.fi / 044 2396 821

- Ari Kärkkäinen

09/01/2026

Asiakaspalvelutilanteet ovat muuttuneet. Kun toimintaympäristö muuttuu ja tilanteet kovenevat, turvallisuus ei voi olla yksittäisen työntekijän harteilla. Siksi turvallisuusajattelu pitää tehdä yhteiseksi. Pitää puhua riskeistä ääneen, sopia toimintatavat ja treenata valmiutta.

Alla Myyrmäen Huolto Oy:n ajatuksia siitä, miksi heille tilattiin koulutus ja mitä siitä jäi käteen.

"Myyrmäen Huolto Oy tuottaa kiinteistöhuoltoa ja isännöintiä. Asiakkainamme ovat taloyhtiöt ja niiden asukkaat.

Lähdimme suunnittelemaan turvallisuuteen liittyvää koulutusta, koska toimintaympäristössämme oli tapahtunut muutos. Turvallisuustilanteen koettiin heikentyneen yleisellä tasolla ja haastavat asiakaspalvelutilanteet olivat lisääntyneet.

Koulutuksen toteuttajiksi löytyivät Henry Raita ja Ari Kärkkäinen, jotka ovat kehittäneet Turvallinen työyhteisö -koulutuksen. Tämän koulutuksen pohjalta kokonaisuus räätälöitiin meidän toiveidemme ja osallistujien ennakkokysymysten perusteella.

Tavoitteena oli, että henkilökunnalla on paremmat valmiudet ja enemmän itseluottamusta kohdata haastavia asiakaspalvelutilanteita. Koulutuksen jälkeen kokemus on se, että tähän tavoitteeseen päästiin.

Selkein oivallus, joka lähtee heti käyttöön, on se, että asiakaspalvelutilanteisiin voi ja tulee valmistautua myös siitä näkökulmasta, ettei tilanne aina suju “normaalilla” tavalla, vaan siihen voi liittyä myös turvallisuuteen liittyviä uhkia.

Koulutuksen hyöty ei ollut pelkästään konkreettisissa toimintaohjeissa, vaan myös siinä, että turvallisuudesta keskusteltiin yhdessä koko henkilökunnan kanssa. Asia nostettiin pöydälle ja tunnistettiin yhteiseksi. Tämä luo jo itsessään turvallisuuden tunnetta, kun turvallisuus ei ole “mörkö”, jota yksittäinen työntekijä pohtii tahollaan, vaan yhteinen asia, joka koskettaa koko työyhteisöä.

Koulutusta voin suositella oikeastaan kaikille organisaatioille, joissa kohdataan asiakkaita joko omissa toimitiloissa tai esimerkiksi asiakkaan kotona, kuten meillä hyvin usein tapahtuu.

Arto Piispanen, toimitusjohtaja, Myyrmäen Huolto Oy"

👉 Jos toimintaympäristön muutos ja haastavat asiakastilanteet näkyvät myös teillä, ota yhteyttä joko Henryyn tai minuun. Kartoitetaan tilanne yhdessä ja suunnitellaan teille sopiva koulutus.

28/12/2025

Coachingissa ja koulutuksissa kohtaan paljon sote-alan ammattilaisia, joilla on suuri sydän. Se lienee ainakin jollakin tasolla sisäänrakennettu mekanismi meille tällä alalla työskenteleville.

He kantavat vastuuta asiakkaista ja potilaista, m***a myös järjestelmän vaatimuksista, odotuksista ja kenties puutteistakin.

Hyvin yleinen teema, joka nousee esille, on riittämättömyyden tunne. Se tulee esille ajatuksena, että “muut toimijat eivät tee tarpeeksi” ja siksi minun pitäisi tehdä enemmän.

Tässä kohtaa empatia alkaa kääntyä itseään vastaan. Kun käsitys siitä, mitä oikeasti pitää tehdä ja mitä oikeasti vaaditaan, hämärtyy, kuormitus kasvaa ja jaksaminen heikkenee.

Siksi painotan coachingissa ja myös koulutuksissa oman työnkuvan selkeyttä. Mitä sinulta oikeasti odotetaan? Mitä työyksiköltäsi odotetaan? Se riittää, kun teet oman työsi hyvin.

Toivon, että kenenkään ei tarvitse itse määrittää sitä, mitä odotuksia omaan työhöni sisältyy. Tällainen pohdinta on erittäin kuormittavaa, koska usein pohdintaan liittyy vahva eettinen näkökulma.

Empatiaa on rajallinen määrä. Kysymys ei ole siitä, pitäisikö sitä olla enemmän, vaan siitä, miten sen jakaa niin, että sitä riittää myös itselle.

Tämä ei ole kylmyyttä. Se on tervettä itserakkautta.

28/12/2025

Kun oma lapsi kuolee? Muun muassa tästä keskustelimme tässä podcastissa.

Koko podcast katsottavissa heti Päihdepsykiatria2026- seminaariin ilmoittautumisen jälkeen.