04/07/2024
Olen tässä viimepäivinä miettinyt narsismia.
Kuinka m***a pahoinpitelyä vaatii, että uhri ymmärtää oikeasti lähteä?!
Ainoa toimiva sääntö suhteessa narsistiin olisi: juokse, äläkä katso taaksesi! M***a!
Narsisti tekee uhristaan kuitenkin aika lailla juoksukyvyttömän, sitoo valtavat punnukset jalkoihin (ja itseensä), peittää silmät ja saa uhrinsa tuntemaan, että vain hän on se pelastaja.
Uhri, joka on jo alkujaan ollut ehkä traumatisoitunut ilman yhteyttä omiin tunteisiinsa, menettää narsistin käsittelyssä loputkin itsestään.
Hakattuna uhri juoksee karkuun pienen matkan, tekee päätöksen lähteä pois, pysähtyy hetkeksi hengähtämään. Ja käsittämätön ihme tapahtuu! Uhri alkaa muistaa hyviä hetkiä… ikävöimään.
Kun narsisti kutsuu mielin kielin takaisin luokseen, uhri ajattelee, että kiva, nythän se on taas oma mukava itsensä. Voisihan sitä ainakin olla ystäviä. Ja sama toistuu…
Samaan aikaan tukijoukot, yösijan antajat (omasta ajastaan luopuneet uhrin hyväksi), kuuntelijat, tavaroiden kuskaajat, terapeutit, sosiaalityöntekijät, poliisit jne. katsovat vierestä kuin elokuvaa, jonka juoni tuntuu niin tutulta etukäteen. Voimatta puuttua asioihin. Turhauttavaa. Niin surullista!
Jos olet tai tiedät jonkun, joka on narsistin uhri, kehottaisin kertomaan tuon säännön. Myös sen, että turvakotiin voi aina mennä.
Aina joskus uhri pääsee riuhtaisemaan itsensä irti tuollaisesta ”tappavasta” suhteesta. On turha odottaa, että sieltä lähtee jalat edellä. Ensimmäisen lyönnin olisi oltava myös viimeinen!
