Sydänvalo energiahoito Terttu Leppänen

Sydänvalo energiahoito Terttu Leppänen Energiahoidot ja luontaiset menetelmät. Tervetuloa tutustumaan terveyttä, hyvinvointia ja sisäistä rauhaa edistäviin luontaishoitoihin ja muihin palveluihini.

Minun tarinani

Ammattini hoitajana heijastelee sisäistä maailmaani. Sieltä löydän paitsi yhä syvenevän rauhan tilan myös halun toimia ja palvella. Sydämeni kutsuu minua auttamaan ja hoivaamaan. Niinpä minulla on kyllin aikaa asiakkailleni – jaksan ja tahdon kuunnella, eikä minulla koskaan ole kiire hoidettavan kanssa. Autan paitsi hoitamalla, myös keskustelemalla tarjoten näkökulmia henkisiin haasteisiin ja vaikeiden tilanteiden läpi kulkemiseen. Jo lapsena olin intuitiivinen ja herkkä aistimaan sekä tietoinen näkymättömistä olemassaolon tasoista. Isäni opetti joogaa ja kuljin hänen mukanaan jo 10-vuotiaana näyttäen joogan asanoita oppilaille samalla, kun isäni ohjasi. Samoihin aikoihin kiinnostuin myös astrologiasta ja psykologiasta; kahlasin läpi kaikki kirjastosta löytämäni kirjat. Alle 20-vuotiaana osallistuin ensimmäiselle vyöhyketerapiakurssilleni. Jatkoin kuitenkin elämääni keskittyen muihin asioihin, kunnes elämä pakottaen linjasi minua kohti oikeaa suuntaa. 2000-luvun alussa jäin vuorotteluvapaalle ja opiskelin hermoratahierojaksi, Horstmanhoitajaksi ja Energiaterapeutiksi. Kävin myös opiskelemassa Lääketieteen perusteet sekä erilaisia rentoutuskoulutuksia, vauvahierontaa, intialaista päähierontaa, triggerpisteiden hoitamista, aromaterapiaa sekä homeopatian ja kiinalaisen lääketieteen viikonloppukoulutuksia. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen lisäksi olen opiskellut useiden lääkäreiden koulutuksissa. Yhä jatkan vitamiini- ja ravintoasioissa kouluttautumista sekä olen lääkärin opissa ymmärtääkseni kansantajuisesti sairauksia ja niiden hoitamista sekä luontaisin että lääketieteen keinoin. Energiahoitaminen kulkee meillä suvussa. Muun työnsä rinnalla isäni teki energiahoitoja ja myös siskostani tuli hoitaja. Luontaisen taipumukseni tueksi olen käynyt vuosikausien ajan kursseja, aluksi Suomessa ja nykyisin pääosin Yhdysvalloissa ja Englannissa, sillä kotimaasta en enää löydä tarpeitani vastaavaa opetusta. Vuosien varrella olen itsekin kouluttanut energiahoitajia. Vastaanottoni ohella tarjoan kotikäyntejä, kaukohoitoja sekä asuntojen, työpaikkojen ja muiden tilojen puhdistusta. Hoidan myös lapsia ja nuoria erilaisissa ongelmissa, kuten masennusta, ahdistusta ja koulukiusaamisen traumoja helpottamalla ja vapauttamalla. Olen kiitollinen siitä, että elämä on tuonut minut juuri tähän – paikkaan, jossa voin tarjota persoonani ja taitoni muiden avuksi sekä jakaa sitä, mitä olen sisältäni löytänyt. Kulkemani polku on pikku hiljaa laajentunut läsnäoloksi ja tyyneydeksi, valon valtamereksi. Se on ankkurini, voimavarani ja kotini, olemukseni ydin. Se on suurin lahjani, josta riittää jaettavaksi. Rakkaudella,
Terttu

11/01/2025

"Don't speak negatively about yourself, even as a joke.
Your body doesn't know the difference. Words are energy and they cast spells, that's why it's called spelling.
Change the way you speak about yourself, and you can change your life."

~Bruce Lee 💜

28/12/2024

" Life laughs at you when you are unhappy.
Life smiles at you when you are happy.
But life salutes you, when you make others happy."

~ Charlie Chaplin ~

13/12/2024

A wise man doesn't say every single
thing he thinks,
but thinks every single thing he says.

💛Rumi✨

16/11/2024

Find the sweetness in your own heart, then you may find the sweetness in every heart.

Rumi 💗

16/11/2024

A monk decides to meditate alone, away from his monastery. He takes his boat out to the middle of the lake, moors it there, closes his eyes and begins his meditation. After a few hours of undisturbed silence, he suddenly feels the bump of another boat colliding with his own. With his eyes still closed, he senses his anger rising, and by the time he opens his eyes, he is ready to scream at the boatman who dared disturb his meditation.
But when he opens his eyes, he sees it is an empty boat that had probably got untethered and floated to the middle of the lake. At that moment, the monk achieves self-realization, and understands that the anger is within him; it merely needs the bump of an external object to provoke it out of him.
From then on, whenever he comes across someone who irritates him or provokes him to anger, he reminds himself, “The other person is merely an empty boat. The anger is within me.”

Unknown

12/11/2024

Vanhan intiaanilegendan mukaan eräänä päivänä metsässä oli suuri tulipalo. Kaikki eläimet pakenivat kauhuissaan joka suuntaan, koska tulipalo oli hyvin väkivaltainen. Yhtäkkiä jaguaari näki kolibrin menevän hänen päänsä yli, m***a päinvastaiseen suuntaan. Kolibri lensi kohti tulta!

Mitä ikinä tapahtuikaan, hän ei lopettanut. Hetkeä myöhemmin jaguaari näki hänen ohittavan uudelleen, tällä kertaa samaan suuntaan kuin jaguaari käveli. Hän pystyi tarkkailemaan tätä tulemista ja menoa, kunnes päätti kysyä linnulta asiasta, koska se vaikutti hyvin oudolta käytöstä.

"Mitä sinä teet, kolibri? " hän kysyi.

"Minä menen järvelle", hän vastasi: "Juon nokallani vettä ja heitän sen tuleen samm***aakseni sen. "Jaguaari nauroi. Oletko hullu? Uskotko todella, että pystyt samm***amaan tuon ison palon ihan pienellä nokallasi? '

'Ei,' sanoi kolibri, 'Tiedän etten voi. M***a metsä on kotini. Se ruokkii minua, suojaa minua ja perhettäni. Olen siitä hyvin kiitollinen. Ja autan metsää kasvamaan pölyttämällä sen kukkia. Olen osa häntä ja metsä on osa minua. Tiedän, etten voi samm***aa paloa, m***a minun on tehtävä osani. '

Sillä hetkellä kolibria kuunnelleet metsänhenget liikuttuivat linnusta ja sen metsään omistautumisesta, ihmeen kaupalla he lähettivät räntäsateen, joka lopetti suuren tulipalon.

Intiaanien isoäidit kertoivat joskus tämän tarinan lapsenlapsilleen ja päättelivät:
"Haluatko houkutella ihmeitä elämääsi? Tee osasi. "

“Sinulla ei ole vastuuta pelastaa maailmaa tai löytää ratkaisuja kaikkiin ongelmiin—
vaan huolehtia omasta henkilökohtaisesta kolkastasi universumissa. Kun jokainen ihminen tekee noin, maailma pelastaa itsensä. '"

10/09/2024

Truth is not something outside to be discovered, it is something inside to be realized✨

~Osho ☘️

21/08/2024

Onnellisuus on ajattelutapa, tietoinen valinta jonka teemme päivittäin. Kyse ei ole täydellisestä elämästä, vaan ilon löytämisestä pienistä asioista, kiitollisuuden kasvattamisesta ja positiivisiin puoliin keskittymisestä myös haastavina aikoina. Vaikka olosuhteet voivat vaikuttaa mielialaan, todellinen onnellisuus tulee sisältäpäin – se on asenne, jonka avulla voimme nähdä puutteiden kauneuden ja arvostaa sitä, mitä meillä on eikä sitä, mitä meiltä puuttuu. Valitsemalla omaksua onnen ajattelutavan, annamme itsemme elää tyydyttävämpää elämää, riippumatta siitä, millaisia ylä- ja alamäkiä edessämme on. Onnellisuutta ei voi jahdata; se on jotain mitä luoda sisältäpäin.

✍🏻Worth Sharing

15/08/2024

"A monk decides to meditate alone. Away from his monastery, he takes a boat and goes to the middle of the lake, closes his eyes and begins to meditate.

After a few hours of unperturbed silence, he suddenly feels the blow of another boat hitting his.

With his eyes still closed, he feels his anger rising and, when he opens his eyes, he is ready to shout at the boatman who dared to disturb his meditation.

But when he opened his eyes, he saw that it was an empty boat, not tied up, floating in the middle of the lake…

At that moment, the monk achieves self-realization and understands that anger is within him; it simply needs to hit an external object to provoke it.

After that, whenever he meets someone who irritates or provokes his anger, he remembers: “The other person is just an empty boat. Anger is inside me.“

~Thich Nhat Hanh

28/07/2024

When we are caught in a belief that
happiness should take a particular
form, we fail to see the opportunities
for joy that are right in front of us.

Thich Nhat Hanh ❤️

31/05/2024

“Be as simple as you can be; you will be astonished to see how uncomplicated and happy your life can become.” ~Paramahansa Yogananda

"Desire is the root of all suffering." ~Buddhism 101

02/05/2024

"The way in which you perceive the other is determined by your own thought forms." - Eckhart Tolle

16/04/2024

“Stress is caused by being 'here' but wanting to be 'there'.” - Eckhart Tolle

26/01/2024

Listen with ears of tolerance! See through the eyes of compassion! Speak with the language of love...

~~Rumi Love poetry quotes Tumblr

24/01/2024

Even the one who is far away is close to you, when he is in your heart, and the one standing next to you is far away, if your thoughts are far from him.
- Indian wisdom.

Art by F. Rassouli

Osoite

Lahti

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sydänvalo energiahoito Terttu Leppänen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram